Puhuri kylässä


 
 

Myrsky alkaa olla laantumaan päin, ainakin katto tuntuu pysyvän paremmin paikoillaan. En muista koska olisi tuullut tälläisellä voimalla. Uunin lämmötkin tuntuvat menevän saman tein harakoille.Onneksi sähköttä ei tarvinnut olla kuin lyhyitä pätkiä kerrallaan, mutta tänään alkanut pyry pistää miettimään pysyvätkö ne vielä päällä.
Olen aina valitellut talvesta ja lumen vallattua maan tuntuu että inhoan sitä vuosi vuodelta enemmän. Meistä ei vaan tule ystäviä koskaan ja tarvitseeko kaikista edes pitää. Edes lumesta.Tai ihan kaikista tyypeistä.Saako olla erilainen?





Kuinka teille kävi tämän miehen kanssa, siis myrskyn? Minun ainakin pitää ostaa isompi sohva, sillä pojat nykyään valtaavat koko tilan ja vain puoli kankkua saa mahtumaan väliin. Tiedetään, koiran paikka ja muut jutut, mutta ei vaan henno. Aura autot vetää kirskuen tiellä. Kivaa (?) viikonvaihdetta.
Ja tosiaan nyt kirjoitetaan joulukuu, vielä se päivä koittaa jolloin tunteella voin kirjoittaa ja näin alkoi toukokuu.

Kommentit

  1. Täällä pääkaupunkiseudulla ei ole ongelmia, ainakaan jos ei julkista liikennettä käytä, heh :) Auraajat on kokoajan puuhissa ja ei montaa paikkaa ole jota ei olisi jo aurattu ja täten kaikkialla on mukava talsia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aha siis aika helppoa. Meillä aika kaaos niin pihalla kuin sivuteillä. Aamulla kahlasin lenkin niin että alkoi ihan väsyttää. Auraajaa ei pihalla näy ja minun käteen kola ei vaan istu:)

      Poista
  2. Meilläkin on tuullut jonkun verran, mutta ei mitenkään suuresti. Lunta sadellut vasta tänään, mutta sekin sellaista pientä ja hentoa pakkaslunta, joka ei kovasti maata peitä. Talvi olisi ihan mukavaa, jos kaikki päivät paistaisi aurinko, olisi tyyntä, pakkasta -5 ja maassa 20cm lunta. Niillä pärjäis hyvin sen muutaman kuukauden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen sää saattaisi juuri mennä,mutta harvoin osuu kohdalle. Täällä sitä kevyttä pakkaslunta on aika paljon ja metsässä kompastuin juurakoihin kahdesti,kun eihän se kovetu:)

      Poista
  3. Tänne saatiin viimeinkin tänään lunta, tosin ihan vähän vaan. Koko ajan satelee tosin lisää, ihan hiljalleen. Me ollaan ny tyytyväisiä, ettei oo niin ankeat maisemat, joskin kesä on aina ja ikuisesti se, mitä eniten ootellaan ja mikä on kaikin puolin parasta aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin hiljalleen kuulostaa kohtuulliselta,mutta joku antoi tänne kaikkea kauhalla kun teelusikkakin olisi piisannut:)

      Poista
  4. Meillä oli kans eilen ihan järkky tuuli... Yöllä tullu mukavasti lunta, me tykätään haukkujen kanssa. Enkä valita vaikka pakkasta on -10. Oottelen jo malttamattomana iltalenkille lähtöä. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on varmaan asenne ongelma kun en millään jaksa iloita lumesta.Malttamattomana iltalenkille...jos olisit lähempänä laittasin pojat sulle mukaan matkaan:) Ja lunta sataa jälleen...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥