Ruokaa ja ruokia

Ei paistanut sitten, aurinko, Oulussa paistaa yleensä. Parin kaverin kuvista päätellen, Oulu soikoon. Ulkoiltiin kuitenkin jäällä ja maalla ja pihakin vallattiin. Jalolla pientä vaivan tynkää, en edes tiedä mitä, mutta olisiko niskat jäykät. Puistellu korviaan tai päätä, korvat tosin täysin puhtaat ja terveet. Hoitelin ne kuitenkin putsaamalla ja tipautin lääkettä. Hierojaa jo ajattelin.Sainkin ystävältä vinkin kehen ottaa yhteyttä.
Olisi niin helppoa jos koira tulisi tykö ja haukahtaisi vaivansa julki. Sitten toimittaisiin asian vaatimalla tavalla.

Muuten ei tokossa ole oltu, tiedä oliko edes tänään. Pakastin huuti kuitenkin tyhjyyttä, joten täydennystä oli haettava. Minulla olisi ehdotus innokkaiden bloggaajien uudeksi aiheeksi. Koirani ruokinta, mieluiten kaikenlaisia kokemuksia. Raaka ruokinta kiinnostaa kovasti ja sekaruokinta. Mitä vaikutuksia olette huomanneet ja oletteko jostain syystä vaihtaneet toisesta toiseen, sairaudet, syyt tai ongelmat. Varmaan kiinnostaisi monia ja mieluiten vielä annos määriä ja vaikkapa päivä kohtaisia ruokintoja. Olisiko ideaa. Tulen tekemään myös oman ja saa sitten kommentoida jos huomaa että jokin voisi olla paremmin.

Viikko jälleen alkaa ja jostakin olisi revittävä puhtia uuden innostavaan suunnitteluun ja kesän rakentamiseen kaupalla. Kesä asukkaat saapuvat ja hiljainen kylä pelmahtaa täyteen lomalaisia. Iloisia immeisiä.













Kommentit

  1. Sepä se kun karvainen kaveri osaisi kertoa vaivansa... Ja vaikka vaivat tietääkin niin ei tiedä sattuuko vai ei ja kuinka pahasti vaivasta on oikeasti haittaa. Mutta jos jotain positiivistakin tähän viikon alkuun niin sää tuntui mukavan keväiseltä kun aamulla tuli töihin!

    VastaaPoista
  2. Jos osaisivat puhua,aiemmin Minni kissan kanssa vasta ongelmia olikin, kun monien satojen testit näytti ihan loistavilta ja kissa vaan laihtui silmissä,se oli kaameaa :( Tuntee sitten itse syyllisyyttä.
    Kyllä oli ihana lenkki sää, tosin aika harmaata,tää on sellanen harmaa alue :)

    VastaaPoista
  3. Olisi kyllä niin hienoa osata puhua koiraa, voisi olla täydellinen omistaja kun tietäisi koko ajan mitä koira kaipaa, haluaa, tarvitsee ym :D Ihania kuvia, mulle kanssa hyvä kamera, omat puhelinkuvat on niin säälittäviä sun kuvien rinnalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta nyt pitää arvailla tai luottaa eläinlääkäriin. Aina sekään ei heti auta. Höh, hyviä kuvia sullakin on, ihan oon selvää saanut :)

      Poista
  4. Hih, Oulussa paisteli tänäänkin, vaan niin teki kuulemma etelässä myös. :p

    Toi ruokinta-aihe kiinnostaa itteäniki kovasti, vaan en taia silti meiän raakaruokailusta merkintää kirjotella, sillä sen verran mutulla mennään, ettei meistä oo kellekään hyväksi esimerkiksi. :p Elossahan toi otus näyttää nykyiselläänki silti pysyvän, nii ei kai me ihan pieleen ruokita kummiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mutulla itekkin, siksi se olisin mielenkiintoista verrata että
      mittaako joku todella tarkasti, anna palaa vaan:)
      Joo ja Turussa, mutta ei täällä!!!

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥