Tammi reenit

Tänään oli taas vuorossa reenausta tutussa turvallisen antoisassa seurassa. Keskityimme ruutuun sekä kapulaan. Kyllähän nuo ruutuun menivät, mutta Niilon sain paremmin pysymään siellä. Kapulassa Niilo on selkeästi kehittynyt ottaen alku hankaluudet huomioon, mälväystä esiintyy edelleen. Jotenkin en usko että siitä tuskin koskaan eroon pääsemme. Kuitenkin parannusta on luovuttamisessa.

Hirvittää nuo uudet toko liikkeet kun Jalon kanssa emme taida ehtiä kisaamaan vanhoillakaan. Olen kuitenkin siitä mielissäni että tulee innostuttua itse eri lailla kun on uutta. Niilokin piristyy kun ei tahkota koko ajan samaa. Pieleen menee entistä pahemmin.

Seuraavana lauantaina olisi vuorossa Riikka Veikkasen tottis päivä ja peruuntuneen paikan vuoksi sain molemmille paikan eli kiireinen päivä tulossa. Vielä en tiedä mitä haluaisin ukoille teettää, mutta Jalon kohdalla BH liikkeitä, kapulaa ja Niilolle kapulaa ja rauhoittumista.

Kuinka olette ottaneet vastaan uudet liikkeet, aloittaneet vai harjoitelleet aikaa sitten varastoon :)

Tervetuloa lämpimästi uusi lukijamme Johanna ja kivaa kevääseen suuntaavaa
odotusta ♥








Kommentit

  1. Uudet säännöt vaikuttaa tosi kivoilta. Tietysti nyt alo, avo hypyt on mielestäni huomattavasti helpompia, alon kapulan pito on typerä jne. :D mutta avonsylin otan vastaan.

    VastaaPoista
  2. No kiva ja paikkamakuu helpompi :) Kapulan pito takkuaa ja liikkeestä istuminen
    on meiltä jäänyt ihan unholaan :) Oikee asenne sulla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja EVL:ssä ne koirat kutsutaan paikka makuusta yks kerrallaan luokse. ;) Musta toi alo on turhankin helppo, mutta toki se luokka onkin vain suomessa, kansainvälisesti luokkia ei ole kuin kolme, eli meil toi alo on vaan ns. Harjoittelua.

      Poista
    2. Me otettiin paikkamakuu jo eilen sillai että vuorotellen alas ja ylös :D
      Noora liian helppo :D :D

      Poista
  3. Tässäpä onkin pulma. Mennäkö kisaa hukan kanssa avo luokkaan vanhoilla vai odottaa uusia sääntöjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään yritän Niilon kanssa ehtii vanhoilla. Jalolla varmaan ehtii vaihtuu taas
      uudet säännöt :D Mutta sähän voisit Hukan viiä vanhoilla, eikö ja nuoremmat
      näillä uusilla :)







      Poista
  4. Junnut juu menee uusilla kyllä tulevaisuudessa ;)

    VastaaPoista
  5. Meilläkin on koulutusohjaajalla kova tavoite, että kaikki meidän ryhmän koirat suorittais tuon alokasluokan ennen sääntömuutoksia. Mutta itse en jaksa uskoa siihen, että meistä olisi vielä keväällä/alkukesästä kisaamaan. Viski täytti tänään vasta 8 kuukautta, ja nyt vasta alkaa viettiäkin löytymään.... ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalolla sitä löytyy hitunen vasta nelivuotiaana :D Ja eihän se kisaaminen
      kaikista tärkeintä oo vaan matka ja kaikki uudet asiat ja tapahtumat :) Viskillä on
      aikaa vaikka mihin ♥

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥