Kokeessa

Minä otin sitten hieman vapaata kesken työpäivän ja lähdin kisaamaan. Oman kentän kisat houkuttivat ja mehän olimme harjoitelleet varsinkin paikkamakuuta runsaasti. Kisan alettua Niilo paikalle ja huppista sieltä ensimmäinen koira lipesi makuusta. Noh Niilo kestää ei hätää. Seuraavaksi alkoi kuulua jotain joka kiihtyi ärinäksi. Mitä siellä tapahtuu. Tappelu selvästi. Hetken kuunneltuani menin ja hain Niilon pois. Porokoira oli mennyt sakemannin iholle ja sitä en tiedä millainen taistelu siellä käytiin. Teltan taa on hankala nähdä tilannetta. Muuta et voi kun suojella koiraasi koska et pysty tietämään kuka tappelee, vieressä vai missä.

Paikkamakuun kaks viimeistä ohjaajaa suorittivat hieman lyhyemmän paikkamakuun osittain seisomalla koiriensa vierellä. Näin ainakin näin asian.  Tästä heidät palkattiin täydellä kympillä. Me saatiin nolla, tietysti. Minun päähän ei mahdu miksi muut kärsivät tappelun aloittaneen koiran ja ohjaajan tekosista eikä paikkamakuuta uusita. Sen kuuluisi aina mennä niin että uusia saisi aina.
Olisi kuulemma koirille kohtuutonta. Miksi?  Kohtuutonta on olettaa että ohjaaja hymyilee leveästi piilossa kuunnellen tappelua ja yrittää luottaa ettei kukaan tuhoa valtavaa työmäärää päästämällä varmistamatonta koiraansa päälle. Kokeisiin ei kannata tulla jos koirallasi on pienikin tietoinen mahdollisuus tapella. Keskeytin kokeen.



Kommentit

  1. Tässä kohtaa liputan uusien säännösten kisakiellon puolesta paikkiksesta lähtijöille ja toisten häiritsijöille!! eikä se uusiminen osaavalla koiralle olis kohtuutonta. Koitahan toipua koettelemuksesta! onneks henkiset kolhut on sulla eikä Niilolla <3

    VastaaPoista
  2. Ei todellakaan olisi ollut koska ainoastaan kolme kuudesta olisi uusinut ja varmasti koirat olisi kestäneet.nyt jäi vaan paska fiilis :(

    VastaaPoista
  3. Tuo on aika käsittämätöntä. Mutta pitää olla todellakin ylpeä Niilosta joka pysyi ja säästyi häirinnältä. Tässä vois olla ihan erilainen loppu ja surullisempi blogikirjoitus... On hienoa että Niilo tietää nyt sen, että jos jotain rankkaa ja pelottavaakin tapahtuu vieressä niin mitä sä teet, hoidatko homman vai venytetäänkö Nipan kestävyys äärimmilleen. Nyt sä hoidit ja kokemus oli Niilolle paras mahdollinen. Paska säkä, mutta tuskin tulee uudelleen tällasta ihan heti... Toivottavasti ne jotkut oppivat oikeesti jotain eikä niitten koirat tota enää tee. Jatkat kisoja jos siltä tuntuu, treenataan joka tapauksessa vaik jo ens vkolla jos ehditään :). Tsemppiä <3 -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu sanokin että on hieno koira mutta ku ois nähny mutta joo parempi näin olet oikeessa ja jatketaan :)

      Poista
  4. Mä en vieläkään pysty käsittämään miten liikkeestä voi saada kympin seisomalla koiran vieressä. Ja miksi tuomari ei uusinut liikettä. Rähisijä pihalle tai omistaja jää suorittamaan liikkeen koiran kanssa kehään, siltikin mener nollille. Tollasia koiria ei vaan pitäisi kokeisiin tuoda, piste.. Onneks säännöt muuttuu ja tälläsestä alkaa tulee sanktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä edelleen pistäisin kennelliittoon viestiä.

      Poista
    2. En mäkään millään ilveellä. Käsitän jos lähtee nätisti ok mutta muuta loppu peleissä en millään.eiks liikkureiden sihteerien nopea puuttuminen asiaan ois tärkeetä ja peli seis,nyt vaan jatkettiin ja kukaan ei tienny mitään :(

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥