Lauma henkeä

Elämän rikkauksista ehkä päällimmäisenä on lauman seuraaminen. Jos kuvittelin yhden koiran riittävän aikoinaan erehdyin, kahden taas erehdyin sillä kolmas loi mielettömyyden onnen.
Kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin, lauma kehittyy yhtenä ja yksilöinä. Minusta on tärkeää pystyä huomioimaan jokainen omana ainutlaatuisena persoonanaan että myös kokonaisuutena. Pyrinkin antamaan jokaiselle ihan omaa huomiota jossain todella tärkeässä. Kuitenkin tähtäin on lauman hyvinvoinnissa hieman kuin pienessä työ yhteisössä. Sekin elää kehittyy kukoistaa ja luo uutta vain ja ainoastaan reiluudella ja oikeudenmukaisuudella.  Ilo on huomata kuinka leikkimään lähdetään ovesta jokaisella omat lelut suussa ja ilo pirskahtelee pellolle kirmatessa.  Leluista ei tapella ja periksi osataan antaa. 

Voisinpa väittää että jokainen koiruus on saanut jotain valtavan hyvää laumassa elämisestä. Vaikka itselle on vieläkin hankalaa jättää yksi tai kaksi kotiin harrastuksiin lähtiessä. Mieluiten niin pitäisin kaikki aina mukanani. Jotenkin minun ei ole hyvä olla missään ilman nuita.  Kuinka teillä lauman omistavat menee ? Omistamat, jotenkin hullu sana.  Lauman saaneet, kuulostaa paljon paremmalta.







Kommentit

  1. ihana postaus! keitä koirasi ovat virallisesti? komeita kavereita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barwaxan Richter, Demants Xambo ja nuorimmainen Barwaxan Braveheart ja kiitos ♥

      Poista
  2. Niinkuin Eija tietääkin täältä löytyy myös kolme sakemannia :) Parhautta onkin seurata lenkillä kun nuo riehuu menemään tai eritoten sisarukset ;) Treeneihin otan yleensä kaksi mukaan ja juurikin nuo sisarukset Rilla ja Enska.. Vanhempi koira Hukka on jäänyt toimittaa kotikoiran virkaa, mutta se pääseekin sitten tekee "hömppä" juttuja mamman kanssa eli etsii metsästä tavaroita ja silloin tällöin ajetaan jälkeä. Kesällä tietenkin uiminen on lauman mielestä ihan paras juttu mitä tiedetään :)

    VastaaPoista
  3. Eija tietää ♥ On se vaan hauskaa ja varmaan sisarukset tietää olevansa sisaruksia
    ainakin olettaisin, tietynlainen läheisyys säilyy läpi elämä ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥