Toko kisoja

Mikä viikonloppu ! Lauantaina Janakkalaan ja kisaamaan. Pelätty paikkamakuu onnistui paitsi lopussa pitkästä aikaa vanha vaiva palasi ja Nipa nousi pystyyn lähestyessäni sitä. Koko aamun olin hermostunut, olihan edellisistä kisoista aikaa. Ja tarttuuhan se Niilon takkiin oma kehon kieli ja yksilö suorituksen kaksi myttyyn mennyttä liikettä sai meidät toimimaan hermostuneen häseltävästi. Päätin keskeyttää vaikka olisi tuostakin pisteitä jonnin verran herunut. Parempi kuitenkin koska itse tietää itsensä ja koiransa.

Seuraava päivä Tuulos ja paikkamakuussa jälleen pystyyn nousu. Ei ymmärrä. Liikkeestä seisominen ja maahanmeno 8,5 ja 8 eli ok. Sitten sähellystä kaamean kapulan kaa nolla ja kauko käskyt nolla. Muuten seuruut ja este menivät hyvin. Kokonaisvaikutelma oli mun koutsin mielestä loistava, oltiin rauhallisia ja keskittyneitä. 
Nyt vaan puututaan nuihin vaikeuksiin ihan kunnolla ja toukokuussa viimeistään kisataan taas.  Kolmostulos saatiin tästä leikistä eli ei huono kuitenkaan.

Samoilla silmillä ja voimilla aamulla putiikkia pyörittämään ja ihan tossa mietin Jaloakin. Olisiko se mahdollista korkata joskus kisat ukkelin kanssa ? Ei tarvii vastata :)



Kommentit

  1. Meillä oli ekat kisat treeniporukan kesken viime viikolla. Meiän treeniporukassa tosiaan kaikki on ikäluokkaa 8-11 kuukautta. Meiän ohjaajan sanoja lainatakseni "Viski on ihan pirun hyvä sit kun se viitsii tehdä"! ☺ Viski ei siis ihan vielä ole tulenpalavasti syttynyt tokoon, mutta onhan se nuoripoikakin vielä. Hienosti kuitenkin oli paikallaanmakuut,vaikka kaikki muut koirat karkasivat. Ja hienosti meni kaukokäskytkin, mitä vähän pelkäsin. Luoksetulossa se vaan on jostain keksinyt, että hänen pitää ensin juosta mun ohi ja sit vasta tulla mun luo.... ☻ Kokeilin sitä tänään kotonakin ja sama peli. No, nyt jätin luoksetulossa namit hetkeksi pois ja otin pallon takaisin kuvioihin. Johan tuli koira hienosti luo.
    Saa nähdä koska me päästään korkkaamaan kisaura.... Viski täytti viime viikolla 10 kuukautta, eli ikää olisi jo riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes tehän ootte vauhdilla edennyt,hyvä homma :) Mehän ollaan hitaita ku Jaloa vasta mietin
      alokasluokkaan nelivuotiaana :D No sanonta ei se päämäärä vaan matka pätee meillä ja totta
      vieköön matkalla on kiva olla :) Toi oli muuten hauska ohi :D

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥