Koulutuksessa

Mikä siinä on kun väsyttää niin suu mussuttaa koko ajan suklaata?  Eilen kuitenkin oltiin Jalon kanssa Heini Sepän koulutuksessa ja ihan uusia ideoita saatiin taas. Jos vaan tää väsy tyyppi jaksaa ottaa vastaan kaiken. Jalo otti tuttuun tapaansa homman rennosti ja makoili välillä hallin lattialla selkä koutsiin päin.
Tehtävänä oli virike tason nostoa, kuppiin herkut ja kuppi kauas ja sitten mentiin kohti kuppia ja pois. Härnättiin ukko edes jonkinlaiseen vireyteen ja kyllähän se Jalo hieman kiihtyi, paino samalla hieman. Sitten lopuksi paneuduttiin takapäähän, kontaktiin ja niiden yhdistämiseen.
Jos ei muuta ukko oli ainakin illalla aivan pots ja niin me kumpikin sammuttiin ennenkuin seuraava päivä alkoi kolkutella kahtatoista.

Minulla on muuten kolme uutta lukijaa. On varmaan ollutkin hieman aikaa, mutta lukija palkki palautui vasta googlen ohje keskukseen tekemäni palautteen jälkeen. Tervetuloa teille kaikille lämpimästi ja yhden blogia olenkin seuraillut aiemmin ja kaksi on uutta ihanaa tuttavuutta. Tervetuloa Minna, Inkku ja Silja ♥


Kommentit

  1. Kiitos! Kivalta blogi vaikuttaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuva, kun molemmilla on pallo suussa :)
    oletko jo ostanut kissanruokaa ;)
    Meilläkin oli jotain edistystä viimekerrasta tapahtunut.
    Aika oli vaan liian lyhyt kun kaikkee haluais oppia.
    Frony oli myös väsynyt kun mentiin kotiin mutta en tiiä
    oliko treenistä vai Jalolle metelöinnistä :(

    VastaaPoista
  3. Älä mee asioiden edelle :D Tässä töissä menee kaikki aika, nyt
    maanantai vapaa, huh, reenit jatkuu kai silloin jos jaksaa :)
    Hyvinhän se Frony osas, tosi taitava seuruussa ja loppuhan se
    haukku :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä kiva päästä seuraileen teidän elämää! Monet jutut on niin jaettavissa kun näiden valloittajien kanssa touhuaa! ....ja vielä sukuakin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli pojilla on sama äiti? Oikeinko käsitin :) Isä? Ihana seurata myös teidän elämää :)

      Poista
  5. On kyllä kiva päästä seuraileen teidän elämää! Monet jutut on niin jaettavissa kun näiden valloittajien kanssa touhuaa! ....ja vielä sukuakin! ;)

    VastaaPoista
  6. Teidät on haastettu :) http://aavajafanny.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥