Koiramainen viikonloppu

Viikonloppu takana ja millainen ihanuus se olikaan. Koiria ja ystäviä jokaisena päivänä. Ihan parasta. Aloitellaan lauantaista ja sakemannien pentunäyttelystä Tampereelta. Erilaisia, ikäisiä, tomeria, uteliaita, ehkä jopa hieman jännittyneitä. Monella ihka ensimmäinen esiintyminen kehässä. Varmasti kutitti karvojen välistä.
Lähtiessä sieltä sattui hieman ikäväviä silmille, muuan mies, aika kuuma kalle, otti koiransa autosta ja heitti sen karvoista nostamalla takaisin takaluukkuun. En taida edes haluta tietää mitä pahaa tuokin luonto kappale miehelle teki, teki niin mieli puuttua asiaan, mutta joskus tämäkin suupaltti menee sanattomaksi.

Siitä suunnistettiin samassa kaupungissa olevaan ryhmä näyttelyyn ja tavattiin Noora Luuhullut ♥ Blogi onkin kuulunut pitkään suosikkeihini ja yhteyksissä ollaan oltu usean asian tiimoilta. Nyt oli kiva tavata ihan livenä ja vaihtaa kuulumisia. Seuraavaksi Nooran ottamia kuvia Jalosta, joka pinnisti kehässä ERI:n ja kisa luokassa kakkoseksi, niukka häviö, juu.




Ja sitten kuvaamiani otoksia ihanasta Häjystä, joka upeasti sai EH:n ja oli ilo tutustua nuoreen herraan.




Sunnuntaina fiilisteltiin Evolla koko poppoo, Jaana, Frony, Niilo ja Jalo. Tietty meikäläinenkin roikkui matkassa. Todella mukava viikonloppu tavaten kaikkia ihania ystäviä koirineen. Tällä jaksaa taas pitkälle arjen tohinoissa.


Kommentit

  1. Onnea myös tänne hienosta tuloksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin paljon onnea sijoituksesta! ♥

    VastaaPoista
  3. Harmittavan pieni häviö :( nää on näitä näkemyseroja. Ikävää sen puoleen on tuollanen kertomasi koiran kohtelu oli sitten näyttely tai kilpailu :( se vika on siellä hihnan toisessa päässä koira kyllä yrittää parhaansa ihmisen mieliksi ja peiliin voi katsoa eikä koiralle kiukutella :( Kiitos jälleen seurasta <3 hyvää alkanutta työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja sen miehen käytös jäi todella mieleen ku sentään oli pentunäyttely ja se
      koiruus ei todellakaan tehny mitään!! Ellei hävinny miehen mielestä kehässä :(
      Kivaa viikkoo sullekkin ♥

      Poista
  4. Jalo oli kyllä kivan näköinen! Toivottavasti nähdään taas pian!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häjykin oli kivan näkönen ja sä olit niin mukava ku ajattelinkin ♥

      Poista
  5. Meilläki olis eka virallinen pentunäyttely edessä lokakuussa Hyvinkäällä.... :) Käydään viikko sitä ennen vähän match-showssa treenaamassa. Saas nähdä kuinka meillä menee! :)
    Huh huh mitä toimintaa siltä mieheltä!! Onneks mä en ollu näkemässä, koska mä en ehkä olis pystyny pitään suutani kii.... Miks tuollaisilla ihmisillä ylipäätään on koira....?! ARGH!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän päivä?? Oon kaiketi tulossa turistiksi Hyvinkäälle lauantaina
      Jalon kanssa ja tuon ystävän matkassa :)
      Mua esti se halusin edes joskus käyttäytyä hyvin :D Huuliin kyllä sattui :(

      Poista
    2. 12.10 sunnuntaina mennään Hyvinkäälle. Siel oli muistaakseni pelkät pennut sillon sunnuntaina, lauantaina sit kaikki muut.

      Poista
    3. Harmi, me mennään lauantaina :) Kaveri näkee paremmin kaikkee,joka
      mukaan lähtee :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥