Haaveista totta

Pitäisikö laittaa ainoastaan päivitys onnellinen. Riittäisikö se tuomaan esille tunteen jota en vieläkään ihan taida uskoa.
Mä olen aika sitkee reenaaja mutta olen aina aliarvioinut omat mahdollisuudet kun tää kuitenkin jotenkin menee pieleen. Eilen ei mennyt pieleen lainkaan.

Oikeastaan eiliseen kiteytyi vuosien haaveet, unelmat, toiveet. Kaikki se mitä olen salaa pienesti toivonut, ääneen uskaltamatta edes kuiskata. Se että me oltiin ehkä kerran maailmassa lähellä koirakkoa, yhdessä tekevää tiimiä. Kykenin kuljettamaan koiraa kentällä liikkeestä toiseen. Pystyin jopa kiittämään Aapoa muutamaan otteeseen. Ihan pienesti unohdin muut ihmiset ja tartuin/keskityin hetkeen. Se kallisarvoinen hetki josta ei ole varaa hukata sekuntiakaan koska sitä et koskaan saa takaisin.

Koiranohjaajana olen mallia ravisteltava aika ajoin. Ja voin kertoa että on ravisteltu mutta koen kuitenkin rakkaudesta lajiin ja puhtaasta hyvästä tahdosta. Itse tulen tekemään kaiken tarvittavan työn mutta en voi millään tavoin ohittaa/väheksyä kouluttajan tukea, turvaa.

Tuntuu kun olisi tunkenut itsensä ulos jostain itse luomastaan kuplasta. Kuplasta jossa leijailee mä en osaa/ei tuu mitään ja huomannut uuden maailman jossa leijailee me osataan/me yritetään onnistua !

Aapo suoritti radan mallikkaasti ja liikuttavinta oli ehkä yleisarvio 10. Siihen kulminoitui parhaiten se että olimme pystyneet luomaan yhdessä jotain ainutlaatuista. Meille isoa ja tärkeää.

Kokonaispisteet 189,5 sekä KP 12 koiran sarjassa ykkösinä, YKKÖSINÄ !! Me !! Oikeesti !!