Elämän askeleet

Elämä kuljettaa outoja polkuja ja punoo mielen rauhasta kaaokseen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on elämää koulutuksen ulkopuolellakin.

Ystävyys, ystävät, tuttavat ja kaverit. Lokeroita on paljon ja ne kiemurtelevat ihmismielessä aiheuttaen iloa ja kaaosta. Kateus, mustasukkaisuus, ymmärtämättömyys ihmisten välisissä suhteissa niin kentillä kuin vapaalla aiheuttaa voimakkaita tunteita. Tunteita joiden patoaminen vain pahentaa tilannetta. Olisiko uskaliasta sanoa koska vituttaa niin  rankasti ettei enää kykene järkevään toimintaan? Olisiko se niin väärin vai onko meidän kulttuuri perimämme sanelemaa olla hiljaa ja tehdä asioista mörkö?

Möröistä kasvaa mörkövuori ja pian emme enää kykene kuin kurkottelemaan vuoren taakse. Satutettuna sieluna kohtaamme omat demonimme ja pelkäämme vastustaa, uhata, uskaltaa. Etäännymme, luulemme, uskottelemme ja kärsimme kaikessa hiljaisuudessa.

Olo on niin ulkopuolinen että on kuin eläisi kuplassa jota varoen kolkuttelee jotta lasiin saisi edes pienen särön. Särön ihmisestä ihmiseen. Särön josta voisimme huutaa hei siellä minäkin olen täällä. Ja uskaltaisinko edes siitä raosta huutaa? Minähän olen vain minä on niin paljon tärkeämpiäkin kuin minä. Ehkä olen vain hiljaa omassa kuplassani, omassa maailmassani. Siellä minuun ei satu, ei tarvitse ottaa kontaktia toiseen ettei satu lisää.

Pakenen ja huudan. Juoksen pois kaikkia niitä oletuksia ja luuloja ja uskomuksia. Niistä teen kuoren ja suojan ja epäonnistun. Se valtava alue edessäni jota elämän kentäksi kutsutaan pelottaa. Pelottaa ihan hirveästi. Liikutellen jalkoja etenen hitaasti  ja jähmetyn. Uskallanko ja luotanko ettei tapahdu mitään. Ei minä en ole tänään niin vahva. Olen ehkä huomenna.
Minä luulin kaiken aikaa näin mutta minä olen uskaltanut ja luottanutkin mutta menneisyyden demonit vaanivat vielä nurkan takana ja kuiskuttelevat korvaan oletko varma että osaat. Mieti kuinka nolaat itsesi. Kuuletko naurun korvissasi. Uskallatko.

Sisäinen vahvuus rakentuu pohjalle jota kannattelee luottamus. Se lapsenomainen herttainen usko hyvään. Sen päälle on hyvä rakentaa siltaa askel askeleelta. Edetä, innostua ja katsoa taakse ja todeta wau kuinka värikkäitä kauniita askelmia rakensin elämäni tielle. Ne askelmat tukevat eivät horju ja niissä ihminen pysyy eikä tarvitse tukea.  Eikä niille hatarille askelmille tarvitse palata niille joissa pelko pudota valtasi mielen.