Jäljillä

Uskaltaisin väittää että tämähän alkaa sujua. Ainakin mieli on toiveikkaampi reenien suhteen ja ilo alkaa löytyä. Olemme keskittyneet jälkeen, janaan, tottikseen sekä tokoon. 
Olen saanut valtavasti hyviä neuvoja jäljen suhteen ja on kuin olisi aivan uusi maailma auennut. Kokeneet jälki tyypit ovat kullanarvoisia jakaessaan opittuja taitojaan ja tehdessään jälkiä. Siitä heille suuri kiitos ! Lämminhenkisessä toisia kunnioittavassa ja auttavassa ryhmässä tuetaan toinen toisiamme. Iloitaan toistemme onnistumisista ja jaetaan ne pieleen menneetkin hetket.  Ilmapiiri on kannustava toista ihmistä huomioiva ja tämä kaikki heijastuu koiraan ja tulokset kertaantuvat hymynä kasvoilla.

Lisäksi olen saanut tehdä muillekin jälkiä ja sehän on vasta kivaa on ollutkin. Koiran lukutaito paranee koko ajan ja osaan jo hieman kuulostella Aapon käyttäytymistä jäljellä. Janassa on vielä opeteltavaa mutta jaamme näitäkin osiin ja teemme välillä pelkkää janaa koska se on kokeissa kuitenkin hyvin tärkeä osa kokonaisuutta. Kokeista en vielä tiedä eikä minun tarvitsekkaan. Nyt vaan nautitaan tekemisestä ja onnistumisista.

Tokossa emme ole tehneet paikkaistumista pitkään aikaan ja eilen Aapo teki kympin suorituksen. Hyvänä häiriönä vieruskoirien liikehdintä joka ei aiheuttanut Aapossa lainkaan häiriötä ja Aapo ei laskeutunut saati edes yrittänyt vanhaa makuulle menoa kesken istumisen. Hyvä päivä. Todellakin hyvä päivä!

Luulin jo kadottaneeni reenamisen ilon ja onnen mutta jostain se löytyy pala kerrallaan. Se pieni itsevarmuus asuu kuin asuukin minussa eikä ole muuttanut minnekkään. Ja siihen minä kotini teen ja siihen minä koirani vien. Yhdessä olemme kaikki !  Ja elämä se on pieninä onnen murusina ihan valmiina poimittavaksi. Kun  latistat itseäsi luulemalla ettet osaa lakkaat osaamasta ja kun käännät asiat toisin osaat. Helppoa ja niin saatanan vaikeaa. Iloa ja onnistumisia kaikille reeneihin.





Kommentit