Kostean kourissa

Loppuisi tuo hiivatin sade


Kurjaakin kurjempi lauantai sateen lotistessa pitkin päivää. Pihamaa muistuttaa velli puuroa ja reissu tokoilemaan jätettiin suosiolla väliin. Auton ikkunasta tosin näin nome kokeen harjoitukset pellolla ja sitkeät omistajat kyyristelivät kaato sateessa. Hattua teille, minusta ei ollut siihen hommaan. Siis ei tietenkään nomeen.
Kotoiltiin luiden parissa ja kuinka ihanaa seuraa voikaan poikaset olla. Eihän aina tarvitse päteä makkaran palat taskussa vaikka mieli tekisikin. Rupsuttelukin käy.

Sunnuntaina taivas repeili ja auringon ujo valo siivilöityi puiden takaa. Metsään oli kamala kiirus ja hoidettiin samalla hieman tokoiluja. Niilo alkanut kammeta ihan liikaa eteen ja meinaan kompastua varsinkin käännöksissä koko ukkoon. Pallo kainalossa huono idea, sillä pallohullu sakemanni saa siitä liikaa kierroksia. Jalo seuraa melko suoraan, mutta katse suuntautuu eteen. Oih ja voih!
Otettiin sitten ihan maahanmenoa, seisomista ja esteen ylitystä. Noutoa irti käskyllä ja paikkamakuuta Niilolla siten että heittelin palloa häiriönä. Aamulla jatketaan...
Olisi nimittäin vapaa ja pitäisi varmaankin mennä laittamaan oma koipi kuntoon, sillä aamuiset konttailut eivät naurata. Olisiko Rimadylistä apua??

Vielä on sieniä metsät pullollaan









Kommentit

  1. Me tarvottiin tänään metässä rillit vesitihkun suttaamina ja kauttaaltaan turkit & kuteet märkinä eikä paljoa naurattanu, ku kaikki hitsin eteläsuomalaiset netissä sitä aurinkoa vaan hehkuttivat. Meille kans! x)

    VastaaPoista
  2. No mutta meillä sellasta oli eilen ja toissapäivänä ja sitä
    ennen jne... Harvinaista herkkuu tulee hehkutettua ja mun kaverin
    kuvat Oulusta tuntuu olevan aina ihanan kuulaita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ymmärtäny kans, että etelässä oli tänä vuonna sateisempi kesä ja vissiin syksykin vähän kurjempi mitä täällä, eli ehkä tää ny on ainoastaan kohteliasta, että välillä näin päin - joskaan muahan se ei lohduta ny yhtään. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ja kävin kurkkimassa sivullasi ja
      oi kuinka ihana Helmi :)

      Poista
  4. Sateet voisivat kyllä väistyä, ainakin nämä loskasateet jotka etelään saapuivat! Mua ei haittaa sade eikä lumisade, mutta ei.jooko.loskaa! :D Sitä lunta odotellessa, ei olisi niin pimeääkään enää kun valaisisi maisemaa. Hienoja kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  5. Tuntuu että on satanut näillä alueilla monia kuukausia
    ja koko kesän. Tuo pimeys kaikkein kurjinta ja valoa ei
    töiltä nää koskaan...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥