Mätsäriä ja ystäviä

Ulkona lotisee ja kauheesti ei tee mieli sekaan lähteä. Pakkohan se tietysti jossain vaiheessa on uittaa itsensä ja kaverit. Sohvalla on vaan mukavaa rankan päivän jälkeen. Mehut meinasi uurastus viedä, mutta paljon saatiin kesää hyllyihin purettua. Jalo päivysti kassalla.

Sunnuntaina koettiin jälleen uutta ja ihmeellistä. Hetken mielijohteesta sännättiin Tuulokselle mätsäriin. Puruluu palkkana ihmeteltiin erittäinkin kova tasoista touhuilua. Tuttujakin näin enemmän kuin ihan oikeissa näytelmissä. Taitavat olla suosittuja koira määristä päätellen. Ja näyttelyissäkö saa odotella, menkääpä mätsäriin. Muistakaa ottaa torkkupeitto ja litra tolkulla kahvia mukaan. Kiitos kuitenkin kamuille ihanasta seurasta ja blogi kaverille. Meidän koirat viihtyivät ihan hyvin yhdessä.Voitaisiin vaikka joskus sopia yhteiset reenit halliin ??

Maailma on avara paikka ja lähtemällä kotoa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja tapahtumiin saa itselle aina palasen jotain uutta elämään. Ystäviä ja kokemuksia rikkaampana on niin paljon helpompi jatkaa arkea.
Ihanaa alkavaa viikonloppua ♥




Kommentit

  1. Onpas teillä lunta, ei käy kateeksi! Me ollaan metsäjälkiä jo pari kertaa tehty, paljoa ei enään lumista ole tietoa, ilmat on n. +10 tienoilla. :)

    VastaaPoista
  2. Joo tätä riittää, kaikki talven suurimmat sateet laskeutu tänne, ei siis pyöräillä ja ei varsinkaan tehdä jälkee :)

    VastaaPoista
  3. Olisi kyllä tosissaan kiva tavata teidän poikia joskus oikeastikin. Kunnioitusta herättävä rotu kun se on noin hienosti koulutettu. Näillä keleillä on taas ihan tyytyväinen että meillä ulkoilee vain yksi itsensä siistinä pitävä kissa, senkin tassuja pyyhiskelen joskus kun oikein kurakelillä sisään palaa. Tosin silloin neiti pysytteleekin lähinnä terassilla suojassa.

    VastaaPoista
  4. No kiitos, joskus tosiaan ei aina pojat niin koulutetuilta tunnu. Jalo hivenen uhmaiässä saattaa uhitella lenkillä toisille. Mutta ihanii ne on :) Aamu metsäilyn jälkeen pojat oli niin kurassa että meinasi itku tulla ja sama jatkuu töissä lattioiden kanssa, huoh ! Kissan pienet söpöt tassut on jo ilo pyyhkiä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥