Maailma on tässä

Illalla katsoo kelloa ja hätkähtää sen näyttävän miltei kymmentä. Mihin tämäkin päivä katosi ja kuinka paljon halusinkaan vielä saada aikaiseksi. Kiire on tehtyä sanotaan, mutta ihan en allekirjoita tuota fraasia.
Kertooko se jotain että matotkin ostan nykyään uutena, koska viimeisestä maton pesusta alkaa olla aikaa kolmisen vuotta. Kämppäkin taitaisi vaatia maalauksen siivoukseen sijaan.
Minulla olisi niin paljon kerrottavaa ja ajatuksia koira maailman ihmeellisyyksistä.Ihmisten vaikeuksista hallita isoa ja voimakasta saksanpaimenta. Paljon olisi tunnolla, mutta jätetään ne hiljaisiin sateisiin syysiltoihin.
Me ollaan reenattu ja paljon. Palattuani töistä raahaudun silmät ummessa oman pihan nurmelle ja alan laskemaan askeleita. Olen laskenut askeleita myös kirkolla, parkkihallissa ja unissa.

Olemme viettäneet Jalon kanssa laatu aikaa saksanpaimenkoira näyttelyssä ja tokoilleet Jämsässä. Syöneet jäätelöä päät yhdessä huoltsikan pihalla taka boxissa istuen.
Olen hionut suunnitelmia elämän ja työn välillä. Pohtinut miettinyt ja saanut eteeni vaikeita valintoja. Kuitenkin jostain riittää virtaa vielä jaksaa painaa eteenpäin.

Sade huuhtoo hiljaisen kylän raittia. Mökkiläiset matkasivat sorvin ääreen ja jättivät tyhjän olon ja kaipuun kesäiseen vilinään. Mihin muuten kesä meni? Tuntuuko teistä että se piipahti aivan liian lyhyellä vierailulla.




Kommentit

  1. Meillä oli varmaan eri kesä.
    Siitä on jo monta monta vuotta kun kesä viimeksi kesti näin uskomattoman kauan. Itse asiassa taisin silloin itse olla vielä koulun penkillä... eli todella kauan sitten.
    Tämä kesä on ollut taikaa.
    Syyssade ropisee nyt ikkunaan mutta minä vain hymyilen:D

    ps. Tuota treeni-intoa jos viitsisit hiukan tänne meidän suuntaan postittaa, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että kesäsi oli taianomainen, kuulosti niin kauniilta :)
      Minäkin hymyilin tänään kaatosateessa ja reenailun yksi etappi saavutettiin BH kokeen läpimenolla Niilon osalta, siitä kertoilen pian paremmin kuinka se meni :)

      Poista
  2. Eihän nyt vielä puhuta siitä syyssateesta, onhan kuitenkin "vasta" elokuu! Se täytyy silti valitettavasti myöntää, että itse loma kuin vilahtu hillitsemättömän nopeaan :/ Ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin alan toitottaa elokuussa syksy syksy ja laitoin kaupalla lapun, syksyn kynttilät saapuneet, arvaa tuliko asiakkailta noottia, ei oo syksy ei oo :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hassu sua, eihän syksy niin paha, mutta se mitä siitä seuraa..Tammikuussa vaikka kuinka palelis, niin sentään on jotain toivoo paremmasta :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥