SPL-arviointi

Saksanpaimenkoirien ominaisuusarviointi päivä aloiteltiin kentällä tottakai kahvittelulla. Asiaan päästyämme seurasi ihmisjoukon lävitse kulku, sirun ja koiran tarkastus sekä ampuminen, lainatakseni erästä artikkelia koira jäi henkiin. Näistä Jalo selvisi loistavasti.
Siirryimme autoilla seuraaville pelipaikoille ja kohteena oli purku tuomion alla oleva entinen koulu, jota puolustusvoimat käyttää harjoitteluun. Täällä alkaisivat tosi toimet.

Ensimmäinen laji oli helppo, koiran kanssa kävely kahden huoneen lävitse erilaisilla lattia pinnoilla. Jalo askelsi rohkean luottavaisena huoneesta toiseen ja yleisö sai katsella suorituksia.
Siirryimme viettiin ja suojeluun ja toinen toistaan upeammat koirat haastoivat maalimiestä. Sitten meidän Jalo, olihan toki selvää itse arvioijalla ettei Jalo ole harrastanut kyseistä lajia. Tuskin tulee harrastamaankaan. Pojalta ei virtaa tuohon lajiin riittänyt ja patukka sekä hihat säilyivät koskemattomina. Tämä testi suoritettiin sekä ulkona että sisällä. Olisihan se ehkä ollut hauskaa, jos pieni rippunen olisi intoa riittänyt. Moni varmaan ajattelee että olisit kiskonut pienestä patukkaa. Ihan totta, kyllä yritettiin, mutta kun ei niin ei. Tiedän Jalolla olevan luonnetta, sillä muutaman kerran se on pulpahtanut esiin. Minulla on onni  omistaa kauniisti, rauhallisesti, arvokkaasti käyttäytyvä koira, jonka kanssa pärjää kaikkialla.

Mielenkiintoinen päivä sisälsi myös poliisikoira näytöksen, jossa esiteltiin aikuisella koiralla niin pennun kouluttamis alkeita kuin jo opitut asiat käytännössä. Näitä päiviä lisää ja osallistukaa, osallistukaa. Ei kannata nostaa rimaa liian korkealle, tyyliin enhän nyt minä. Kuule, juuri sinä ja koirasi. Kokemuksilla syntyy elämää. Ja minua ei haittaa yhtään mielipiteet arvostelu tuloksesta ja tiedän että Niilo olisi handlannut ehkä hieman paremmin homman. Sain mitä halusin ja eikös se ole ihan pääasia :) Ja se että on tyytyväinen koiraansa ♥







Kommentit

  1. Onpa mahtava blogi ja upeat koirat sinulla! Erityinen kiitos Rakkaudella-otsikoidusta postauksestasi, täyttä asiaa. Itse olen haaveillut kauan omasta saksanpaimenkoirasta, mutta pennun hankinta ei vielä muutamaan vuoteen ole ajankohtaista elämäntilanteen vuoksi.
    Mutta niin, vaikka toistaiseksi koiraton olenkin niin mukava lukea erityisesti harrastuksistanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, ihanaa että olet viihtynyt parissamme ja oikein kaunista syksyä sinulle ♥

      Poista
  2. "Kokemuksilla syntyy elämää." Ihanasti kirjoitettu! ♥

    VastaaPoista
  3. Oltiin kanssa arvioinnissa mutta vaan Nummelassa sunnuntaina, oli todella hauska lukea miten teillä meni koska kuulosti ihan siltä että selitit tasan tarkkaan miten meidänkin arviointi meni :D ja mulla sentään on käyttölinjainen. Tosin ikää on jo 7,5 ja kuunaan päivänä ei oo neiti maalimiestä nähny, ja yhteistä taivalta tallattu vasta 2 vuotta tuosta 7,5 vuodesta. Mulla tuli prikulleen samat tunteet kuin sulla, ja hymyilytti vaan kuinka mulla on ihana koira jonka kanssa voi mennä minne tahansa ja se sopeutuu sekunnissa. Ollaan siis yhdessä ylpeitä koiristamme, ja kannustan myöskin kaikkia menemään. Viis siitä kuinka paljon koira on nähnyt maalimiestä. Arvionnin idea nimenomaan on kartoittaa saksanpaimenkoirien luonnetta, ja siihen nimenomaan tarvitaan kaikkia ja kaikenlaisia susihukkia, eikä todellakaan vaan niitä suojeluun treenattuja.

    <3: elisa ja ninja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, veit sanat suustani, suurin osahan oli reenattuja ja nähneet maalimiehiä harjoituksissa ja kisoissa. Muutaman paikkakunnan tulokset jo esillä ja katselin hieman uteliaisuutta ja aika vietikkäitä lapsosia siellä on ollut :) Olisi tosiaan kiva että meitä tavallisia tallaajia olisi ollut enemmänkin eli HYVÄ ME ♥

      Poista
  4. No älä, toiv. sana kirii vaikka sitten millä tyylillä tahansa että muutkin uskaltautuisivat, täytyyhän jonkun olla uranuurtaja ;D. Muiden mielipiteistä viis! :))

    VastaaPoista
  5. mihin ne tulokset nyt sitten tuleekaan, en löytäny? :)

    VastaaPoista
  6. löysinkin jo, ei näy vielä oman testin arvioinnit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei munkaan oo Lahdesta, mutta saihan sen suullisen, mutta mitä sitten kirjoittavat, katsellaan toistemme tulokset :)

      Poista
  7. Ihana Jalo, loistava luonne parhaalla kaverilla!

    VastaaPoista
  8. Kiitos ja olen ihan samaa mieltä ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥