Jälkimainingit




Ihanasta matkasta toivuttu ja kyllä se piristää kun tapaa samanhenkisiä immeisiä.Majapaikka lunasti lupaukset ja yllätti vanhanaikaisella romanttisuudellaan.Siihen aitta huoneistoon olisin saattanut jäädä vaikkapa lomailemaan,ainakin melkein.
Showlinkin areena Lohjalla oli miellyttävä ja valoisa.Lämmintäkin piisasi siihen malliin että vaikka takin vinttasi pois,vieläkin juostessa alkoi hiki valua.Aivan toista kuin kylmät maneesit.
Hauskan näköistä oli kun sakemannit marssivat jonossa hallista ulos ja hetken ihmettelin mihin sitä lähdettiin.Siellähän käytiin ulkosalla suorittamassa ampuma testit ja jonossa kuin sotilaat saavuttiin jälleen kehään.
Yllättävää aina kuinka rauhallista kaikkialla olikaan.Kuka hörppi kahvia,toinen tutkaili kehän tapahtumia ja Jalo seikkaili luontevasti esittäjän kanssa harjoittelemassa.Ainoastaan pihamaan vallannut jää sai kulkemaan kieli keskellä suuta ja sama homma se on omallakin pihalla.Kehien startatessa touhu muuttuikin hieman äänekkäämpään suuntaan.


Ostettiin vielä Jalolle uusi näyttely kaulain ja aloitetaan harjoittelut uusin ideoin sekä opein.Tänään pojat ovat saaneet liikuntaa monin eri tavoin,Jalo varsinkin.Niilolla oikuttelee toinen etujalka satunnaisesti ja tänään on taas hieman heikko päivä.Onneksi Rimadyliä löytynee kaapista.Ihanaa viikkoa kaikille ja onnittelut kaikille Lohjalla olleille.

Niilo nautti täysin palkein
Ja taas pussaamaan

Ihan vähän vaan





Ja innokkaille linkki näyttely kehän tapahtumiin.Jalo siis kolmantena juoksemassa Lohja.

Kommentit

  1. Moi!
    Sun kuvia lienee pöllitty Facebookiin...
    https://www.facebook.com/mia.tiihonen.31

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olen tietoinen ja saksanpaimenkoira ryhmässä facessa käsitellään kanssa asiaa ja sillä muidenkin sakuja :(

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥