Tiistain tohinat




Mielenkiintoinen tiistai alkoi Niilon lääkärillä, korvatulehdus eli ei vakavaa. Tosin pojan ensimmäinen ikinä. Lahdessa Jalon kanssa harjoittelu kävelyllä joku elämän kolhima mies liittyi seuraamme hypäten pyörän satulasta alas. Aloitus lohkaisu oli ihan uusi " olemmeko tavanneet jossain, olet niin tutun näköinen", joo. Horjuttuaan matkassamme tovin kysäisi lähtisimmekö me ottamaan päiväkännit, ME???

Karistettuamme tyypin, meitä lähestyi pari tummahkoa pakolaista alkaen jutustaa Jalon komeudesta. Hieman turhautuneena kiristin tahtia. Muuten Jalo käyttäytyi kuin enkeli, käveli aivan vetämättä, pienoinen ihme. Tanskandogin ohitus sujui pientä tuhahdusta lukuun ottamatta loistavasti.

Eräskin muuten kertoi aivan muualla kohtaamisestaan humalikon kanssa koirineen. Onkohan nyt sellaiset auta meitä viikot käynnissä.  Minua ainakin saa auttaa, hiivatin flunssa jatkuu päivästä toiseen ja tekee elämisestä tukalan.  Ihan kuin hengittäisi tiukan aidan raoista. Kymmenen päivää kärsitty vilua ja tuskaa, lenkillä kuitenkin yrittänyt aamuisin käydä.

Töissä tammikuun älä osta vaan mitään viikot käynnissä. Mihin te kaikki asiakkaat saattekaan hupeloitua rahanne kun alku vuoteen ei riitä yhtään pennosia?  Mitä, ostoksille kaikki ja suomi rullaamaan.




Kommentit

  1. Siitä ois voinu tulla aika mielenkiintonen loppulenkki, jos oisitte suostuneet herran seuraksi päiväkännäämään. :p Meiän nurkilla pyörii kesäaikaan aika usein noita elämäntapapäiväkännääjiä, ja käytännössä kaikki tuntuvat koirasta tykkäävän, vähän liikaakin (ei mielellään jäätäis veljeilemään). Eräskin meinas Carolle kaljaa tarjota, mut ei herunu lupaa, poika ku oli silloin alaikäinen eikä semmosille saa tarjoilla...

    VastaaPoista
  2. Ainakin flunssa ois saattanut jäädä takaalalle..? :) Mikä siinä oikein on
    että humalikot kiinnostuu sakuista, onneksi Jalo ei välitä vähääkään moisista:)
    Ja hei nuo on alaikäisiä koko elämänsä..

    VastaaPoista
  3. heh mä oon törmänny samaan lieveilmiöön, että humalaiset tykkää sakuista :D mut monasti se on, että ketkä tulee juttelee koirasta joko omistaa samanlaisen tai on omistaneet joskus tahi joku lähituttavansa. Ykskin torikauppias sanoi Rexin nähtyään, että ohan täällä ees yksi oikeanrotuinen (oltiin mätsäreissä sillon ja käveltiin sitä torin reunaa odottaessa kehien alkamista) :)
    Paranemisia emännälle ja Niilolle kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me täällä yritetään toipua kamalan pakkasen kourissa -24!!
      Totta puhut, sekin selitti että mullakin oli tollanen pitkäkarvanen joskus:) Pitkäkarvanen!!!

      Poista
  4. Flunssa ois totisesti voinu kyytiä siinä tohinassa saada. Oon muuten Kaisun tavoin tavannu useampaan kertaan just noita "mulla on ennen ollu/mun tutulla on samanlainen" -pultsarityyppejä ja jopa tommosen "oikeaa rotua" ohikulkiessaan kommentoineen selväpäisen tyypin - yllättäen mätsärin laidalla tapahtui sekin. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten ois etlarissa ollu etusivulla Launeella tavattiin humalainen sakemanni emäntineen luisumassa ojaan !

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥