Koiralle lomaa

Koirakin tarvitsee lomaa reeneistä ja mukavaa oleilua ilman paineita. Meillä on nyt loma miltei kahden viikon ajan ja tänä aikana ei käskytellä vaan tehdään kaikkea kivaa.





Kuinka koiralle saa sitten lomafiiliksen aikaan ja tässä kohtaa pitäisi kaiketi kysyä kuinka minulle. Simppeliä oikeastaan, käydään uimassa erityisen usein ja herkutellaan vaikkapa jätskillä. Ulkoilemaan mennään vain ja ainoastaan leikkimään sekä hassuttelemaan.  Me olemme olleet piilosilla, potkineet palloa, herkutelleet, uineet ja iltaisin samalla kun olen valokuvaillut ajelleet halki kesäisten maisemien.  Uskokaa pois kyllä ne karvakuonotkin osaavat arvostaa luonnon kauneutta.



Viikonlopulla grilli tuikataan tuleen tai ne hiilet ja käristetään ukoille makkaraa. Ja ei sovi unohtaa ylimääräisiä hellyys kohtauksia, kutititusta pehmeän leuan alta ja rapsutteluja teeveetä katsoessa. Uskon että kun taas palaamme sorvin eli reenin ääreen se sujuu taas valtaisan paljon paremmin. Toki haluisin lastata auton ja karauttaa auringon laskuun johonkin ihanaan paikkaan mökkeilemään, mutta niistä eväistä on leipä kasattava mitä on eteensä saanut.  Ehkä myöhemmin syksyllä tunnelmoimme jossain piilopirtin hämyssä. Yhdisttettynä johonkin näyttelyyn, ne kärpäset samalla osumalla.




Kuinka teillä koirat lomailee ja pystyttekö itse lomailemaan ilman koiraa? Parasta kesässä koiranne mielestä ? :) 

Kommentit

  1. Mies kysyi töihin palatessaan että mikä on ollut lomalla mukavinta. On oltu ulkomailla, sukuloimassa, keikoilla ja silti vastaukseni oli "on niin ihanaa kun on aikaa olla kunnolla kissojen kanssa ja näkee kuinka ne kesästä nauttivat". Eli aika samoilla linjoilla täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ♥ Varmaan siellä muuallakin voisi olla kivaa mutta en halua
      ede kokeilla :D Karvaisten kaverien seuraaminen antaa todella paljon mitä arjessa
      joskus meinaa ihan unohtaa :)

      Poista
    2. Tosin sinne lomalle pitäisi päästä minunkin :D

      Poista
  2. Kyllä pystyn lomailemaan ilman koiria, mutta pieni murhe ja stressi on aina välillä miten niillä menee. Onneksi aika vähän täytyy lomailla ilman koiria vaikka se onkin ihan rentouttavaa. Pääasia kuitenkin, että koiratkin viihtyy hoitopaikassaan. :) Voisin veikata, että meillä koirien mielestä parasta on uiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se uiminen on ykkösenä meilläkin paitsi Jalolla :D Se meinaa hermostuu
      rannalla ku muut ui :D Mä en ehkä uskalla jättää juuri tuon huolen takia, kaikki
      pelot sairauksista tulvahtaa mieleen ja joo en edes pääse mihinkään :D

      Poista
  3. Oi ihanaa! Nauttikaa!

    Me ei ole paljon lomailtu kauempana, kun koiria ole ennen kaksi. Täällä Jenkeissä on aika hankala löytää majoituspaikkoja, joissa ei ole koirien lukumäärä/paino/roturajoituksia. Siksi lomamme olivat lähinnä staycationeja, eli pysytään kotona, ja tehdään päiväretkiä tms. Siis koirat kotona, päiväretki jonnekin, ja sitten tukka putkella kotiin! Ja mies mököttää, kun minä halusin vain kotiin koirien stekkaamaan...

    Nyt kun on vain yksi koira, ehkä osataan lomailla paremmin. Mieli tekisi vain hommata mökki Hocking Hillin alueelta viikoksi (tunnin matkan päässä), lammen rannalta, ja kalastaa ja käydä lenkeillä.

    Mies hinkuu Floridaan, mutta siellä on minulle liian kuuma, ja pelkään alligaattoreita! Ja hurrikaaneja. Ja siellä on mäkäräisiä...

    Ja kun siellä käytiin eka koiran kanssa, oli 'red tide' -aika. Eli vaikka majoitus oli lähellä koirille sallittuja rantoja, rannat olivat täynnä kuolleita kaloja! Eli koiraa ei voinut tuoda rannalle.. En ole merenrantalomien ystävä täällä, ja ilman koiraa olisi kamala ikävä!

    Ihan leppoisa loma olisi ihana, voisi nauttia luonnosta, käydä kävelyillä jne! Pitkät autossaolomatkat eivät varmana innosta ketään, ja täällä etäisyydet voivat olla pitkia. Ja jotenkin en vain henno jättää koiraan hoitoon. Loma menisi ainakin minun osaltani pilalle, kun vain hermoilisin, että mites koira mahtaa jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suomessakin saa etsii vuokramökkiä joihin voi viedä useamman sakun, puhelimessa vaikka koirat ovat sallittuja niin sävy muuttuu ku kyseessä ei olekkaan ihan pienii koirii :D Just leppoisaa lomaa kaipaan kävelyjä koirien kaa luontoa samoilla linjoilla ollaan :) Joo en haluu ilman koirii lomailla mikä loma se sellanen on :D Florida kuulostaa kivalta mutta joo en uis :D Enkä tykkää kuumasta

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥