Rakkaudella

Olen pohdiskellut millainen on hyvä koiran omistaja. Tai ylipäätään voiko koiraa edes omistaa? Ihan ensin tulee mieleen perus seikkoja, tarjota ruokaa, turvaa, hellyyttä ja ulkoilua. Ihan näin simppeliä kaikki ei tietenkään ole.
Valitettavan usein koira otetaan ajattelematta asiaa tarkemmin. Tutulla ehkä nähdään valloittava hurmuri tai lapset kärttävät ilta toisensa jälkeen. Periksi annetaan. Myöhemmin huomataan että pieleen meni kunnolla.

Koira on aivan väärän kokoinen, vaikea hallita, sitä oikeasti pitää viedä pissille ihan joka päivä ja karvan lähtö on huikeaa. Kukaan ei loppujen lopuksi halua enää tehdä koiran kanssa yhtään mitään.
Parhaimmassa tapauksessa koira saa uuden asian mukaisen kodin ja riittävästi tyypilleen sopivaa tekemistä. Paha kyllä monen matka päättyy ja yhä useampi seilailee heittopussina maailmalla.

Yhtä kaikki aiheesta voisi kirjoittaa sivu kaupalla, en kuitenkaan sitä tee. Hyvän koiran "omistajan" tärkeimmät kriteerit voisi kiteyttää vaikkapa näin. Kun olet tuumaillut riittävästi koiran hankintaa, ota vielä kerran selvää mitä olet tekemässä. Riittävätkö rahasi seuraavaksi vähintään kymmeneksi vuodeksi koiran hankintaan, ruokintaan, harrastuksiin, valjaisiin, taluttimiin, kippoihin, lääkäri laskuihin ja  leluihin.. Kerro summa varmuudeksi vielä kolmella!! Muuttuuko elämäntilanteesi ja jos muuttuu, mukautuuko koirasi mukanasi muutoksiin? Onko sinulla ihan oikeasti aikaa, ihan oikeaa aikaa vain sinun koiraasi varten !

Nämä asiat ovat varmasti tärkeitä, lisäksi saatat tarvita auton, uudet lenkkitossut, sisustuksen päivityksen ja luopumisen monista duunin jälkeisistä pitkistä. Älä kuitenkaan huoli sillä tilalle saat uskomattoman kiintymyksen, loputtoman rakkauden, uusia ystäviä, harrastuksia joita et kuvitellut olevan olemassakaan. Kokonainen maailma mahdollisuuksineen väijyy ottajaa kulman takana, jos todella olet valmis. Minä tunnustan, olen hyvä , en omistaja, vaan ihminen, joka on saanut kaksi maailman upeinta lahjaa. Entä sinä ??




Kommentit

  1. Meillä meni auto vaihtoon, kun Rocky varattiin ja nykyään täytyykin auton olla tarpeeksi suuri, jotta mahtuu kaksi koiraa ja treenikamppeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa vaihtu auto farkkuun ja taas pitäs jollain rahalla vaihtaa :)
      Ja kaikkee muuta tarttee hommata koko ajan :)

      Poista
  2. Miullakin meni auto vaihtoon ja farkku tilalle. Uusimmat ostokset SPKL-liivi koiralle hakumetsään, uusia leluja kokeiluun mikä kävis palkaksi, itselle kunnon treeniliivi ja häkki autoon. Nyt ois joka nettikaupassa hirmusia tarjouksia ja tekis mieli ostella kaikkea, joten kaikkensa saa tehdä ettei osta. :D Kamala treeni-into päällä ja haaveissa keväällä/kesällä eka alo-startti!

    VastaaPoista
  3. Joo mullakin ois haaveena alokas luokka aloittaa, mutta jotenkin ei tahdo uskaltaa. Autoon pitäisi hommata kalterit ja kaikkee ostettavaa ois koko ajan. Tuo mainitsemasi haku olisi varmaan kivaa :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä sä kirjotat kauniisti! Tämmössiä blogeja mä tykkään lukee.

    -Kristiina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi etten huomannut viestiäsi ♥ Ei edes bloggerin toiminto vanhoista viesteistä ilmoittanut :( Kaunis kiitos sinulle ♥

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥