Trio reenaa

Joulu vilahti miltei huomaamatta ohitse mini lomalla ja täällä me ollaan taas työn touhussa. Ulkoiltiin reilusti ja lauantaina reenailtiin hallilla. Nipakin hieman taukoiltuaan pääsi työn touhuun ja kuinka hyvä se oikein onkaan. Mieli alkaisi tehdä, noh jotain. Ollaan me pihalla toki tehty kaikenlaista ja maailman helpoin ukkeli se on. Ihmisen se kuuluisa ajatus. Tervehtynytkin että mihin me vielä päädytään.

Aapo loisti myöskin.  Seuraamisessa imuttamisesta tarttee päästä kunnolla irti ja ollaan päästykin osittain. Liikeestä maahanmenoo reenaataan, kaukot hyvällä mallilla, esteen ylitystä varoen, sivulle tuloa ja vielä hieman sivulle tuloa. Hyvä tästä tulee kuulkaas. On niin maan innokkain koululainen että alaasteelta saadaan kevyesti puhtaat paperit. Tammikuussa meillä onkin ukkelin kanssa jännää tiedossa, siitä hieman myöhemmin.

Jalo haluaa aina tehdä kaikenlaista ku Aapoa reenataan ja nyt yksin ollessa ei mikään sitten kiinnostanut. Ei aina ja olihan sentään joulu. Jouluna ei tartte, eihän ?  Vuodet mietitty Jalolle sopivaa innoketta ja sehän on löytynyt Aapo.  Aapo mukaan reeneihin. Ne on muutenkin ku kaks siamilaista kaksosta. Yhdessä nyhväten.  Nipasta nyhvääminen ei oo aina kivaa, selänlämmittimeks nukkuessa Aapo kelpaa.  Yhdessä on kiva nukkua. 







Kommentit

  1. Joskus paras palkka vaan on niinkin yksinkertainen kuin toinen koira. :) Ei muuta ku Nipan kanssa kokeeseen, hyvin se menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mietin :) Muutama juttu tarkistettava ja mietittävä
      oisko se rallii vai tokoo :D

      Poista
    2. Tokoo tokoo. ;) Vielä siitä TVA:n saa. ;) Tai sit molempiin. :)

      Poista
    3. No niin siinä on muutama liike joita tarttee hioo :D
      Jos terveys kestäs ja ois aikaa mikä jottei :D Ny ei oo
      tulevana vuonna sitä aikaa liiemmin :(

      Poista
    4. Heh. No Aaposta sitten. :) Rockyn kanssa mä oon ne haaveet heittäny jo jokin aika sit pöntöstä alas. Häjyn kanssa siinä on tavote, saada siitä joskus TVA, kunhan terveys kestää.

      Poista
    5. Ja uskon että saavutatte sen varmasti ❤ sieltä pöntöstä saattaa joskus nousta jotain takaisin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥