maanantai 30. joulukuuta 2013

Kohti Uutta

Ihan pian olemme seuraavassa vuodessa. Kaikki ne uudet mahdollisuudet väijyvät nurkan takana. Selailinkin Lahden hallien tilannetta, josko olisi reeni paikkaa sisätiloissa. Häiriötä kaivattaisiin todellakin lisää ja nyt kun kiireet töissä hieman helpottavat, vosi olla aikaa paneutua ukkojen tokoiluun. Olisimme saaneet paikan avoon Janakkalaan, mutta ei tuosta Niilon kapula hommasta tahdo tulla mitään. Vastenmielisesti hyppää kapulan perässä esteen yli ja takaisin on turha kapulan kanssa houkutella. Jalolta tämä sujuu verrattain hyvin ja muutenkin tykkää kapulasta huomattavasti enemmän.

Kaikkensa saa yrittää että raahaa itsensä tihkuiseen, pimeään, kuraiseen pihaan iltaisin. Aikansa siellä rämmittyään sekin alkaa maistumaan ihan kivalta. Uskokoon ken haluaa :D. Lumesta en koskaan ole piitannut, mutta ainainen kosteus imaisee mehut sinnikkäästäkin tyypistä.

Josko sitten lähtisi ulos rapailemaan ja illalla selaisi kalenteria tokoilun osalta. Muutama olisi kiikarissa ja paikkaa metsästämään. Tuuloksella oli muuten sunnuntaina dodoilu? harkat, oliko oikea sana. Siinä sitä touhua hetken kummastelin ja näyttihän siellä muutama sakukin joukossa olevan. Tiedä sitten innostuisiko itse saati pojat? Oletteko kokeilleet?

Onneksi olisi suunnitelmia reenien suhteen ja voisinkin kysellä ehtisikö eräs tai eräät reenailemaan porukassa .

                                  ♥  Ihanaa Uutta Vuotta Kaikille ♥


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluiset

Minulla on tunne että maailma on keikahtanut pyllylleen. Kyllä. Aamuni aloitin haravoimalla pihaa oksista ja roskista. Metsässä katselin pajunkissa puskia täynnä pulleita valkoisia kissoja. Ohut jääpeite järven kannella höyrysi sulaen. Lämmintä riitti neljän asteen verran. Illalla tokoiltiin kaato sateessa ennen saunaan pujahtamista.
Hullusti tuntui keväältä vaikka järki kuiskuttelikin kiusaavasti, ei, vielä on matkaa jäljellä. Varaudu myllerrykseen, kinoksiin ja pakkasiin. Mutta kun en enää haluisi. Haluisin sen kevään. Voitasko skipata pari kuukautta edes tämän kerran ja herätä aamulla pistelemään narsisseja ulkoruukkuihin. Voitasko?

Tokoilu sentään meni sateesta huolimatta loistavasti, vaikkakin maahan meno tuotti Jalolle tuskaa. Liekö syynä kylmä kostea maa. Niilo sentään pamahti kerta laakista käskyn kuultuaan. Meillä on uusia pallojakin, yksi jopa hämäävän pitkällä narulla. Kuuluuko sitä vetää perässä vai mikä funktio sillä oikein on ?

Kaiken tämän porinan keskellä toivotan teille kaikille ihanaa Joulua. Nauttikaa kukin omalla tavallanne tai kuten minä en lainkaan jouluile. Nautin tosin ulkoilusta, tokoilusta ja ehkä saatan korkata alet jo pyhinä. Saatan jatkaa pihan haravointia ja istuksia sohvalla pojat vieressä. Kynttilänkin saatan sujauttaa valaisemaan pimeää maisemaa. Joulua ♥ Palaillaan vuoden vaihteessa.



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Osallistu sinäkin

Ostostelua




Peten koiratarvikkeessa oli tarjouksessa kuppeja ja tilasinkin ukoille uudet. Sen verran laadukkailta kympin hintaan tuntuivat että jos on vielä jäljellä toisella kuosilla, niin tilaan. Samalla ostin jouluksi raaka ruoan joukkoon uusia säilykkeitä, vaikka muuten en näitä käytä. Kokemuksia?
Vaikka erään kanssa kommentissa puhuttiinkin netistä tilauksista verrokkina kauppaan, niin itsekin suosin toki mieluummin ihan oikeita kauppoja. Eihän sitä minullakaan muuten käyttöä olisi, hah. Mutta hinta pisti minut tilaamaan, koska muuten näistä saa pulittaa uskomattomia summia. Opetus, suosikaa liikkeitä, mutta olkaa järkeviä ♥

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulun taikaa

Metsässä juoksemassa ja hiljalleen sateli luntakin. Parasta liikuntaa vapaana oleminen ja omakin mieli rauhoittuu hektisen viikon jälkeen. Vielä hieman rutistettavaa jouluun ja sormet jo syyhyää tammikuiseen arkeen. Ystävänpäivä seuraava etappi ja silloin on myös ihanaa muistaa karvaisia lapsukaisia. Anteeksi jos hieman etuilen, mutta meikäläisen vinkkelistä Joulu ja Uusi Vuosi elettiin jo ;)

Odottelen pakettia/paketteja saapuvaksi, tilailtu kaikkea kivaa. Joulun alla kaiken tulo hieman kestää totuttua kauemmin. Onhan tässä vielä aikaa.
Siskokin perheineen maassa kaukaisesta maasta saapuneena. Kuinka teitä ehtisinkään tapailla. Joulu tietenkin tulisi olla perheen parissa vietettyä aikaa, mutta minun kiireet ja aikataulut eivät aina kohtaa unelmaa. Kuitenkin kaikki olette ajatuksissa ja mielessä ihan jokainen päivä. Ukot vierellä tietenkin saavat sen kaiken mahdollisen huomion ja kyllä nuita hemmotellaankin. Mahat piukeina nukkua korsottavat tuossa ja toisella tassut vipattavat päivän muistoja kertaillen.
Suloistakin suloisempaa Joulun odotusta kaikille, joilla lapsen mieli vielä kohtaa Jouluisen satumaan. Käpertykää karvaisten viereen, sytyttäkää kynttilä ja ihan vaan naattikaa  ♥ Joskus siihen on oltava lupa.





torstai 12. joulukuuta 2013

Kuoppaista kulkua

Kuopasta toiseen kulkeepi lapsosen tie. Juuri kun kaikki alkoi näyttää selvältä tulee uusia kuoppia. Oikeastaan samoja onkaloita, jotka juuri luulin jättäneeni taakseni. Tällä hetkellä inhokki sanojani ovat pääoma, kirjanpitäjä ja kankainen mittanauha. Älkää edes kysykö.
Huomenna ainoa vapaa ennen joulua ja sunnuntai tietty. Ajattelin karauttaa harmaalla ratsullani Lahteen ja ostaa koko Holman prisman karkkeineen ja ruokineen. Kylän ainoat ruuat paikallisesta kitulasta syöty moneen kertaan, hienoisella irveellä.
Jalon kanssa töissä tänään ja ukko ihan oikeasti auttaa vaikkapa vain vartioimalla kassaa minun purkaessa kuormaa. Loistava mies.
Muuten, parin kokeilun perusteella hihkun icebookit jaloissani. Jäälläkin tossu pureutuu tiukasti pintaan ja liukastumisen vaaraa ei todellakaan ole. Ihanat, ihanat popot. Aamuinen lenkkikin pimeässä oli suorastaan nautinnollinen.
Illalla tokoiltiin ja reilun viikon hiljaisempi elo Jalon reeneissä oli tehnyt pelkästään hyvää. Antaumuksella vedettiin BH-kaavio läpi ja kaikki alokasluokan liikkeet. Loistavasti menivät. Nyt kun saisi lisättyä häiriön mukaan, kaikki olisi kasassa. Niilo alkaa käsittää makaamisen idean. Siinä ollaan maailman tappiin, vaikka mami loikkii päällä, heittelee palloja Jalon kanssa, leikkii piilosta ja näyttää kieltä. Lisää harjoitusta vielä niin uskoisin homman pelittävän.
Ja sitten jouluisille ostoksille ja poikien sukkia täyttelemään. Toisaalta netin maailmasta löytää kaikkea ja melkoisen helposti. Juuri tilasin vitamiinejä. Kuinka paljon käytätte verkko palveluja eläinten tuotteiden tilailuun? Ja onko kokemukset olleet myönteisiä?



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulun odotuksissa

Tavattu kaveria ja kaverin koiria, ihanaa vaihtelua rupatella mukavia. Unohtaa työt ja vaan nauttia kahvista ja lämpöisestä seurasta. Tavattiin nimittäin Niilon veli ja eräs toinenkin ihanuus. Töissä taasen tyttö sai pyyhkeitä suljettuaan reilusti yli kahden, huonoa palvelua. Enhän minä voi velvoittaa kaukaa tullutta olemaan mielin määrin ja myöhästymään bussista. Kaupanteko ei koskaan ole helppoa, aina ei voi miellyttää, ei edes joka päivä.
Minulla oli kuitenkin vapaata ja ihan nautin vaan. Minustakaan tuskin on kellekään yhtään mitään hyötyä jos kuukahdan. Noh, silloin varsinkaan ei. Vanhetessa alkaa oivaltamaan ettei kukaan pidä meistä huolta jollemme itse ohjaile omaa elämää. Minulle koirat ovat sitä parasta lääkettä. Ihaninta sellaista joka ei edes maistu pahalta, lapsuuden kalanmaksaöljyt mielessä. Vai söinkö niitä lainkaan ?

Tänään ja eilen palauteltu tokoa taas mieleen. Kisa paikkoja metsästelen kuumeisesti. Tuppaavat vaan olemaan huisin kaukana ja ihan aika ei kuitenkaan kaikkeen riittäne. Muitakin ihania ajatuksia tokoilun saralta suunnitelmissa. Kesällä olisi koulutusta Hyvinkäällä ja oliko jo helmikuussa lähellä Lahtea luentoa. Tarkkaillaan tilannetta. Tahti kiihtyy Jouluun ja olisiko aika suunnitella pojille pakettiin sujautettavaa. Jotain erilaista ihanaa. Oletteko jo hommanneet eläinten lahjat ja voisitteko paljastaa mitä pukin kannettavaksi annoitte ? Ihan salaa ettei karvaiset kuule.





Jalolla oli muuten viikko sitten treffit kauniin tytön kanssa ♥

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Asiaa jalkineista

Palatakseni vielä liikunta päivitykseen, yllätyin itsekin kuinka paljon loppujen lopuksi liikumme. Kun välillä tuntuu että aivan liian vähän. Olen muutenkin tyyppi joka ei osaa relata millään lailla. Koko ajan pitäisi sitä ja tätä, muuten syyllisyyden raskas huntu humahtaa päälle.

Muuten tulipa sitten tilattua Icebug kengät, joihin pääsette tutustumaan tästä linkistä Creek+BUGrip. Huomenna aamulla sujautan jalkineet ensimmäistä kertaa jalkoihini ja menoksi. Toivottavasti kipeytyneet pohkeet ovat tämän myötä historiaa, koska liukkailla olen huomannut jännittäväni mahdollista liukastumista. Sen myötä kävely muuttuu paikoitellen köpöttelyksi. Kuinka monella teillä on sarjan kenkiä ja kokemuksia olisi kiva kuulla. Varsinkin haluaisin tietää menettekö niillä kauppoihin ja millaisin tuloksin?  Mietin koska tänään eräs mummo raahasi itsensä löysin liikkein myymälään ja naarmutti lattioita tavallisilla kenkiin sujautettavilla liuku esteillä. Pitäisikö kieltää niiden käyttö kokonaan ?




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Liikunta Päiväkirja

25.11      7-8.15  Aamu lenkki n 6 km kierrellen metsissä ja pelloilla sekä metsäteitä
                       Pojat ulkoilee aitauksessa n 2 h päivän aikana
                       17.20-17-45 Pellolla
                       20-21 Pihamaalla ulkoilua
                       23.00 Ilta pissitys
26.11              Aamu sama
                       Pojat töihin ja Niilo isännän kanssa kotiin parin tunnin päästä
                       Jalo ulkoilee päivän aikana pari kertaa
                       Niilo ulkoilee isännän kanssa
                       17.05-17.45 Jalon kanssa kirkolla kävelyllä n 2km
                       Pojat ulkoilee aitauksessa
                       20-21 Tottista ja ulkoilua
                       23.00 Pissitys
27.11              Aamu sama
                       Päivä suunnilleen sama
                       20-21 Jalista ja ulkoilua
                       23.00 Pissitys
28.11              Koko päivä suunnilleen sama ja Niilon tottikset aamulla
29.11              Edelleen samoilla linjoilla
30.11              7.00 Pojat aitaukseen 1 h
                       9.00 Lenkille n 2h matka n 10 km
                       12.00 Pieni ulkoilu 20 min Vääksyn kanavalla
                       16.00- 17.00 Ulkoilua pihalla ja muutama tottis liike
                       Illan aikana leikkiä, pientä ulkoilua ja reilusti puruluita
1.12                Pojat aitaukseen siivouksen ajaksi tunniksi ja syömään
                       Lenkille matka n 6 km-7 km
                       Jalo Evolle tapaamaan koira kaveria 1h
                       Niilo ulkoili Evolla isännän kanssa 1/2 h
                       Ulkoilua n 1h pihamaalla
                       Alkoi myrsky, joten käymme ainoastaan ilta pissillä

Eli summattuna ulkoilimme kyllä reilusti, mutta kiireinen viikko vei mehut ja tottistelut jäivät melkoisen laihan laisiksi ja kävely lenkkimme normaalia lyhyemmiksi. Kuitenkin osviittaa antaa viikoistamme. En laskenut aivan tarkkaan päivistä kertyneitä kilometrejä, mutta kyllä tuosta melko hyvän kuvan saa.



                     
                 

torstai 28. marraskuuta 2013

Kampanja

MUSH Jouluiloa

Liikunta haaste

Otin haasteen vastaan ja olen jo aloittanut merkitsemään liikkumisemme ylös. Eli tallennan ne suoraan blogiin, kätevää. Matkoja on hieman vaikea laskea kilometreissä, koska vaellamme pelloilla, metsissä, teillä ja ojan pohjilla. Varsinkin aamulla pimeässä tie oli niin peiliä ja auton ilmestyttyä valokeilaan pompahdimme suosiolla ojaan. Metsässä olikin jo huomattavasti helpompaa, koska reitti on tuttu ja pahemmin ei tule kompasteltua.

Huomenna täällä maalla olisi Joulunavaus ja saatuani kaikki reilaan ja tytöt asemiin lähden kotiin. Ihan vaan lähden. Saunomaan ja viikonloppu vapaalle. Tiedän ettei olisi ihan aiheellista, mutta kun ei jaksa, niin ei. Ja eikös se ole niin ettei kukaan ole korvaamaton. Paitsi minä pojille. Toivottavasti ♥


lauantai 23. marraskuuta 2013

Tottis töhinät

Eli puretaan viime kertainen toko koe palasiin ja pureskellaan huolellisesti ja sitten nielaistaan. Koehan siis oli Tuuloksen kauppa  keskuksen parkkihallissa ja Niilolle entuudestaan tuttu paikka, ollaan harjoiteltu siellä satunnaisesti.
Luoksepäästävyys 10 ( tämä sujuu loistavasti )
Paikalla makaaminen 9 ( nousi ennen käskyä )
Seuraaminen kytkettynä 8 ( tarkkuudessa parannettavaa )
Seuraaminen taluttimetta 7,5 ( hieman irtoaa )
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 ( nousi ennen käskyä )
Luoksetulo 9 ( oliko että kiersi suoraan sivulle? )
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5  ( istui ennen käskyä )
Estehyppy ( istui ennen käskyä )
Vaikutelma 7.5

Summattuna jokainen tietää mikä mättää. Mutta kuka tietää taika keinon oikaista tilanteen ?????
Ongelmaa ei ole juurikaan ennen esiintynyt näin laajasti, mitä olen tehnyt väärin ja kuinka korjaan asian .

Iloista viikonlopun jatkoa ja ihana sentään, tervetuloa uusi seuraajamme Jaana ♥




maanantai 18. marraskuuta 2013

Ja me ukot uitiin

Olisi niin paljon kirjoitettavaa ja niin vähän aikaa. Aloitellaan uinti reissusta Leppävedelle. Hieman tosiaan epäilin Jalon menemistä veteen, mutta turha pelko. Jalo sai oikein tunnustusta reippaudesta ja rampilla kääntyminen sujui valtavan hyvin. Pojat uivatkin aiottua useamman kierroksen ja Niilo innostui täysin. Jalon suihkuttelun aikana ukko sieppasi lelun ja kipitti altaan reunalle, mennäänkö taas. Mennäänkö?

Suosittelen kaikille, jotka haluavat hieman hemmotella koiraansa ja suoda terve tulleen piristyksen arjen rutiinien keskelle. Tosin useat koiruudet hoitavat myös terveyttään uimalla ja Niilon nivelille uiminen useammin  tekisi valtavan hyvää. Aivan varmasti talvella tulemme tekemään uuden reissun. Yllätyksenä paikassa on laadukas valikoima raaka ruokaa, öljyjä sekä kaikenlaisia muitakin tuotteita. Suosittelen.

Toinen iso asia mikä meille tapahtui sunnuntaina oli toko koe ja ykköstulos pisteillä 164 ja siitä teen aivan pian oman postauksen yksityiskohtaisesti. Kaikki ne illat rännässä ja tuulessa, kaiken vaivan arvoista. Ihan kaiken. Palaillaan ihan pian ♥







torstai 14. marraskuuta 2013

Uimaan

Niin ne päivät vierii touhukkaasti ja ihanan pitkä viikonloppu kutsuu käyttäjäänsä. Kelloa tirkistelen koska aamulla hypätään punkasta ajoissa ylös ja kiirehditään aamuiseen metsään. Jännittävän auto matkan päässä ukkoja odottaa Leppäveden koira uimala, josta toivottavasti kameran kastumatta saan kuvia näytille.

Pitkään miettinyt poikien viemistä uimaan ja toivoisinkin Jalon edes menevän altaaseen. Vieläkin kesällä kestää melkoisen tovin ennenkuin rohkeutta on saatu kerättyä tarpeeksi pulahdukseen. Siitä on pitkä matka Niilon taidokkaisiin hyppyihin laiturilta. Palaillaan kuulumisten kera, joita on tulossa myös sunnuntailta.




lauantai 9. marraskuuta 2013

Reenin pauloissa

Me ollaan reenailtu ja reenailtu. Viikon päästä kisat. Onnea vielä tätäkin kautta uuraalle Luuhullujen tyypille. Ihania ootte ♥ Muutoin ollaan oltu töissä, milloin minä ja milloin Jalo ja minä. Näin tiukkoina aikoina ei henno kovin usein palkata työ voimaa ellei joku halua puruluu palkalla tulla?
Huomenna suloinen sunnuntai. SUNNUNTAI. Onnea ihanalle Isälle, tää akka ei taaskaan ehdi liikkua paikalle. Samalla menee nimppari onnittelut samaan osoitteeseen. ♥ ♥.

Sanoinko jo  että huomennakin pitää reenailla, eihän tämä mihinkään johda. Kuhan huvikseen kahtelee :)




Lämpimästi tervetuloa sinulle Johanna, toivottavasti viihdyt parissamme. Saa myös kommentoida ja tämä koskee ihan kaikkia. Kysy, ehdota, ihan mitä vaan.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivän aikaan

Viikonloppu solahti suloisesti ulkoillen ja reenaten. Reenattiin Vääksyssä parkkipaikalla ja häiriöksi vapaaehtoisesti soluttautui nainen kirkumalla tuollaisista koirista yleisillä paikoilla. Kiitos kovasti avusta. Saa tulla toistekin. Ja jos oikein muistan, me tapasimme pari vuotta sitten Vääksyssä samoissa ihanissa tunnelmissa.
Reenattiin Tuuloksella aluksi kiertelemällä kauppa keskuksen ympärillä ja solahdettiin sitten parkkihalliin, jossa yllätys sentään oli käynnissä kirppis. Nou hätä ja eikun sekaan. Sulavasti kaartelimme pöytien ympärillä seuraamis käskyllä ja aika uskomatonta että ukko tapitti koko ajan mua ja jätti pöytien houkutukset omaan arvoonsa.
Pudotin sen liikkeestä maahankin siellä ja sekin sujui loistavasti. Sitten taas iskee se kolkko kohta elämässä, kisat. Kisat parin viikon päästä ja sittenhän ei taas maahan menosta olla kuultukaan ja mikä paikka, eiks täältä saa tulla vastaan. Ihan tottako, ei !
Onneksi veden haltijat jättivät meidät rauhaan ja saimme tallustella kostean raittiissa säässä. Aivan valtavan mukava hengittää tuollaista raikkautta. Talvi voit ihan huoletta peruuttaa.  En kaipaa sinua vielä. Tammikuussa voit tuoda kaksi senttiä lunta, kaksi astetta pakkasta, runsaasti aurinkoa ja iltaisin saattaisin nauttia tähdistä ja kuutamosta.






sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rankan ihanaa

Kumma huume tämä koirailu. Mikä muu saa ihmisen kömpimään kello viisi aamulla ylös, joo piti nousta kuudelta, mutta tää kellojen siirtely sotki koko pakan. Tänään siis kurvattiin Orivedelle Niilon luonne testiin. Parhaimpia osuuksia olivat taistelu tahto, temperamentti sekä kovuus. Pisteet ropisivat alas 150 kolmen kymmenen verran siitä että alkoi hyökkäyksen jälkeen pakittaa sekä seinä kokeessa että tuomarin pidellessä Niiloa. Siitä sai mainintaa hermoista, mutta itse pitäisin ennemmin Niilon omaa tahtoa haluta mun luo. Sehän kiskoo milloin sitä huvittaa itseään missä tahansa kurkku soikeena taka viistoon. Tuomarithan sen tietää, mutta ihan en nyt tiiä. Toi olikin ainoa mistä vähennettiin pisteitä. Kelkka koe meni hyvin, kelkka tuli ja Niilo reippaasti haistoi ukkoa kyydissä, pimeässä huoneessa etsi nenällään tasaisesti mua ja löysi, kapula leikissä piti kapulaa tiukasti otteessa ja tuomari sai taistella kunnolla. Kiva kokemus ja hauska huomata että oli aika erilainen testinä ku Jalolla. Vaikka samat jutut, eri tavalla toteutettu. Ai niin ja sontikka ja tynnyri hommatkin meni putkeen.

Eilen oltiin Lahdessa näyttelyssä ja ERI sieltä hupsahti. Roppi meni veteraanille ja sitähän me enää oltas haluttu. Tiedetään, pää pilvissä tää akka kuleksii. Mutta vielä kerran kiitos ihanalle tyypille, jonka tapasin näyttelyssä ja laatu ajasta kaikkien kojujen seassa. Me tavataan vielä, tiedä sitten onko kuumasta lämpimään vai toiste päin :) Ja sinä ihana, me reenataan ja tavataan :) Hallin pirkkoset koirineen

Tervetuloa myös sinulle uusi lukija 
||emmmi ja toivottavasti viihdyt .




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pohdintoja ja suunnitelmia

Me ollaan viikko, melkein huilattu reeneistä. Ihan jotain pientä otettu lenkin varrella ja paikkaa. Eilen taas aloimme tahkoamaan ja juttu luisti aika hyvin. Kokeessa ei luista, ei luista. Mistä tiedän, taidan etukäteen pelätä ja ei oo koettakaan varattu. Kaksi kiikarissa, Tuuloksella ja Lahdessa. Yllättävää että pienen tauon jälkeen Jalo osaa ja paljon. Ongelma on sitten keskittyminen kentällä ja ne kaikki muut. Ei ihan pieni ongelma.

Jalo osaa jo seurata liikuttavan hyvin, liikkeestä maahan meno ok, tosin asento hieman vino, este muuten hyvä, mutta meinaa heilua toisella puolella. Käännökset ok ja kahden minuutin paikka ok. Kapulan nouto esteen yli sujuu ja ote kapulasta vahva. Tosin puottaa haussa usein eteen, ei käteen.

Töitä tehty paljon oikeissa töissä ja sunnuntai viipotettiin Vääksyssä relaamassa ja syömässä. Ihanaa. Seuraava viikonloppu vapaa sellainen kulutetaan koirailussa, näyttelyä, luonne testiä, väsyä, mutta niin antoisaa. Näihin tunnelmiin palataan uutisten kera.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Palkinto Lammas


Palkinto saapui tänään koti laitumille, kiitos  Koiran haukuntaa joka blogina on minulle uudehko tuttavuus. Mielenkiinnolla kuitenkin olen lueskellut tarinoita ja kivan oloisia kuvia tullut katseltua. Kannattaa piipahtaa blogissa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Päivä kuvin

Kello pärähtää ihan joka aamu kuudelta ja noustuani ukot lepuuttavat itseään vielä tovin.

Seitsemältä lähdemme liikkeelle ja reilun tunnin lenkki kaartaa peltoja, metsä teitä ja lopuksi pojat pääsevät metsään.

Tämän jälkeen mami heitetään töihin ja töissä oloni aikana ruoho kasvaa tai lumipeite korottaa korkeuttaan.

Ukot saavat/joutuvat ehkä myös kuuntelemaan soitantaa päivän aikana. 

Pöydälle jättämäni ruoka annokset kipattuaan alkaakin sikeiden siestojen aika. Koomasta herättyään ukot painelevat omaan aitaukseensa ja ilottelevat siellä parin tunnin ajan. Seurailun kohteena puutöitä, lumitöitä, nurmikon hoitoa ja saunan lämmitystä.

Vielä hetkeksi sisään unosille.

Auto odottaa veliseni, mennään, tuu jo !!

Mami on haettu riemun kiljahduksin töistä ja päästiin pelloille, metsiin kuleksimaan. Vielä myöhään käväisemme pellolla taikka metsässä.

Illan aikana tokoiltiinkin.

Syönnin jälkeen relattiin saunan kuistilla.

Mahtui iltaan myös hippaa ja leikkiä.

Minä kuuntelen, olen, olemme, rakkaat ♥ Yöpuulle yhdentoista aikaan ja aamulla aloitamme alusta.


Idean toiveeseen heitti kaksikin blogia, joista toista ruodin hieman tarkemmin. Luuhullut Lon kuulunut suosikkeihin jo pitkän aikaa. Blogissa viehättää tietty aitous ja rentous. Kipeätkin asiat niin koirista ja itsestä avataan raikkaasti esille. Mainio yhdistelmä kutoa oma elämä osaksi rakkaiden koirien elämää ja ihan pienesti sivussa heittää yllättäviä videoita ja postauksia vaikkapa vanhasta saunasta. Yllätyksellisyys. Just se :)

Toinen ehdotus tuli  Ärrien touhotuksia blogilta, jota seuraan myös. Saksanpaimenkoirista kiinnostuneille.