sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rankan ihanaa

Kumma huume tämä koirailu. Mikä muu saa ihmisen kömpimään kello viisi aamulla ylös, joo piti nousta kuudelta, mutta tää kellojen siirtely sotki koko pakan. Tänään siis kurvattiin Orivedelle Niilon luonne testiin. Parhaimpia osuuksia olivat taistelu tahto, temperamentti sekä kovuus. Pisteet ropisivat alas 150 kolmen kymmenen verran siitä että alkoi hyökkäyksen jälkeen pakittaa sekä seinä kokeessa että tuomarin pidellessä Niiloa. Siitä sai mainintaa hermoista, mutta itse pitäisin ennemmin Niilon omaa tahtoa haluta mun luo. Sehän kiskoo milloin sitä huvittaa itseään missä tahansa kurkku soikeena taka viistoon. Tuomarithan sen tietää, mutta ihan en nyt tiiä. Toi olikin ainoa mistä vähennettiin pisteitä. Kelkka koe meni hyvin, kelkka tuli ja Niilo reippaasti haistoi ukkoa kyydissä, pimeässä huoneessa etsi nenällään tasaisesti mua ja löysi, kapula leikissä piti kapulaa tiukasti otteessa ja tuomari sai taistella kunnolla. Kiva kokemus ja hauska huomata että oli aika erilainen testinä ku Jalolla. Vaikka samat jutut, eri tavalla toteutettu. Ai niin ja sontikka ja tynnyri hommatkin meni putkeen.

Eilen oltiin Lahdessa näyttelyssä ja ERI sieltä hupsahti. Roppi meni veteraanille ja sitähän me enää oltas haluttu. Tiedetään, pää pilvissä tää akka kuleksii. Mutta vielä kerran kiitos ihanalle tyypille, jonka tapasin näyttelyssä ja laatu ajasta kaikkien kojujen seassa. Me tavataan vielä, tiedä sitten onko kuumasta lämpimään vai toiste päin :) Ja sinä ihana, me reenataan ja tavataan :) Hallin pirkkoset koirineen

Tervetuloa myös sinulle uusi lukija 
||emmmi ja toivottavasti viihdyt .




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pohdintoja ja suunnitelmia

Me ollaan viikko, melkein huilattu reeneistä. Ihan jotain pientä otettu lenkin varrella ja paikkaa. Eilen taas aloimme tahkoamaan ja juttu luisti aika hyvin. Kokeessa ei luista, ei luista. Mistä tiedän, taidan etukäteen pelätä ja ei oo koettakaan varattu. Kaksi kiikarissa, Tuuloksella ja Lahdessa. Yllättävää että pienen tauon jälkeen Jalo osaa ja paljon. Ongelma on sitten keskittyminen kentällä ja ne kaikki muut. Ei ihan pieni ongelma.

Jalo osaa jo seurata liikuttavan hyvin, liikkeestä maahan meno ok, tosin asento hieman vino, este muuten hyvä, mutta meinaa heilua toisella puolella. Käännökset ok ja kahden minuutin paikka ok. Kapulan nouto esteen yli sujuu ja ote kapulasta vahva. Tosin puottaa haussa usein eteen, ei käteen.

Töitä tehty paljon oikeissa töissä ja sunnuntai viipotettiin Vääksyssä relaamassa ja syömässä. Ihanaa. Seuraava viikonloppu vapaa sellainen kulutetaan koirailussa, näyttelyä, luonne testiä, väsyä, mutta niin antoisaa. Näihin tunnelmiin palataan uutisten kera.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Palkinto Lammas


Palkinto saapui tänään koti laitumille, kiitos  Koiran haukuntaa joka blogina on minulle uudehko tuttavuus. Mielenkiinnolla kuitenkin olen lueskellut tarinoita ja kivan oloisia kuvia tullut katseltua. Kannattaa piipahtaa blogissa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Päivä kuvin

Kello pärähtää ihan joka aamu kuudelta ja noustuani ukot lepuuttavat itseään vielä tovin.

Seitsemältä lähdemme liikkeelle ja reilun tunnin lenkki kaartaa peltoja, metsä teitä ja lopuksi pojat pääsevät metsään.

Tämän jälkeen mami heitetään töihin ja töissä oloni aikana ruoho kasvaa tai lumipeite korottaa korkeuttaan.

Ukot saavat/joutuvat ehkä myös kuuntelemaan soitantaa päivän aikana. 

Pöydälle jättämäni ruoka annokset kipattuaan alkaakin sikeiden siestojen aika. Koomasta herättyään ukot painelevat omaan aitaukseensa ja ilottelevat siellä parin tunnin ajan. Seurailun kohteena puutöitä, lumitöitä, nurmikon hoitoa ja saunan lämmitystä.

Vielä hetkeksi sisään unosille.

Auto odottaa veliseni, mennään, tuu jo !!

Mami on haettu riemun kiljahduksin töistä ja päästiin pelloille, metsiin kuleksimaan. Vielä myöhään käväisemme pellolla taikka metsässä.

Illan aikana tokoiltiinkin.

Syönnin jälkeen relattiin saunan kuistilla.

Mahtui iltaan myös hippaa ja leikkiä.

Minä kuuntelen, olen, olemme, rakkaat ♥ Yöpuulle yhdentoista aikaan ja aamulla aloitamme alusta.


Idean toiveeseen heitti kaksikin blogia, joista toista ruodin hieman tarkemmin. Luuhullut Lon kuulunut suosikkeihin jo pitkän aikaa. Blogissa viehättää tietty aitous ja rentous. Kipeätkin asiat niin koirista ja itsestä avataan raikkaasti esille. Mainio yhdistelmä kutoa oma elämä osaksi rakkaiden koirien elämää ja ihan pienesti sivussa heittää yllättäviä videoita ja postauksia vaikkapa vanhasta saunasta. Yllätyksellisyys. Just se :)

Toinen ehdotus tuli  Ärrien touhotuksia blogilta, jota seuraan myös. Saksanpaimenkoirista kiinnostuneille.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kiitos

Kiitos ellperi.blogspot arvonta palkinnosta ja tiedoksi muille, aivan ihana blogi kivoilla kuvilla varustettuna ♥

ja tassu rasva Jalon halkeileville anturoille olikin lopussa, kiitos.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Keuruun tokoilut

Toive postaukset jatkuvat viikolla, nyt piipahdin kertomaan kuulumiset. Keuruulla tokoiltiin tänään kolmostulos ja että paikka makuu jäi hampaankoloon. Juuri muutamaa askelta ennnen Niilon lähestymistä lopussa ukko päätti nousta ja tulla vastaan. Kiva. Siitä saimme pyöreän nollan. Seuraamiset taluttimetta ja taluttimessa 8,5, esteiltiin oliko 7,5 ja luoksari oliko 9. Sitten Niilon parhaudet liikkeestä maahan meno ja aikasti helppo seisominen menivät  poskelleen. Olen ruotinut asiaa toisen tokoojan kanssa ja ehkä se on uskottava että ihminen harvoin yksin tekee ihmeitä, näitä olisi syytä kerrata ryhmässä. Halukkaat tervetuloa reenaamaan Hämeen korpeen :)
Onneksi muuten olen tyypillinen härkä, se yksi lannistuminen antoi  uutta potkua. Vielä mä rollaattorin työnnän kisa paikalle ja pokkaan koularin :)





tiistai 8. lokakuuta 2013

Miksi juuri Me

Toiveita tuli aivan kiitettävästi ja sopivasti. Aiheista aloitan miksi juuri nämä koirat. Olisi helppoa sanoa että kennelillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan, kyllä sillä oli. Ehkä kuitenkin enemmän vielä kiinnitin huomiota taustoihin ja jalostusjärjestelmää tuli selattua ahkerasti. Selaan vieläkin, minusta on jotenkin huisin mielenkiintoista nähdä millaisista linjoista koiria tulee ja millaisia tulee.

Niilon hankinnassa oli taustalla pienoinen kiirekin, koska aivan yllättäen Cillan sairastuttua ja lopuksi menehdyttyä sairauteensa Combo jäi aivan yksin. Cillan valinnassa kennelillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta, koska oli rescue- koira.
Tarkasti kuitenkin päädyin kennel Demantsiin ( taustalla käväisi jo tuolloin Barwaxan ), mutta jotain siinä tuli. Niilon isä Demants Jagr vaikutti myös asiaan, emä unohtui tutkia tarkemmin. Haaveissa siinteli jo tuolloin näyttelyt, joista olin haaveillut pidempään. Hartaasti odotettu poika haettiin Ilmajoelta ja pientä kremppaa pojalla oli alusta saakka.
Seuraavaksi sairastui Combo ja taas piti kiirettä alkaa lukemaan raamattua nimeltä jalostusjärjestelmä. Olin kaikista menetyksistä jo aivan pihalla ja Niilon orastavat vaivatkin kiusasivat mieltä, joten soitto Niilon kenneliin ei ollut ensimmäisenä mielessä. Netin selailulla ja soitolla olimmekin pian matkalla hakemaan Jaloa. Saimme valita paikan päällä kahdesta ja voin sanoa ettei  selvempää valintaa olisi voinut olla. Siinä se tapitti oma poika pihamaalla. Yhteinen elämä voisi alkaa. Kaupan päälle saimme loistavan kasvattajan, ihmisen jonka kasvatus työ on huikeaa.
Jalon valinnassa vaikutti siis suuresti kenneli, vanhemmat, näyttely taustat ja koirien yleinen ulkomuoto, joka miellyttää suuresti silmää. Terveys on tukenut oikeaa valintaa.

Ja entä jos taas tulisi tilanne että pienoinen kiire paidanhelmoja heiluttelisi. Anteeksi Ilmajoki, vaikka saimme valtavan ihanan Niilon erityis laatuisine luonteineen ja huiman koulutettavuuden. Meidän auton nokka kaartaa kuitenkin kohti Läyliäistä sellaisen tilanteen edessä.

Summattuna, minulle on erityisen tärkeää ostaa rekattu koira ( Cillan paperit olivat olemassa, mutta lopulta niitä ei saatu minulle ) , kennelin valinta, taustat ja millaiseen käyttöön haen koiraa. Aina ystäväksi, mutta harrastus puolen toiveet otan myös itselleni huomioon. Jokaiselle löytyy se oma kenneli, oma koira ja toisen valinta ei koskaan voi olla oma valinta. Rekkaamaton sakemanni vailla minkäänlaisia taustoja ei ole kenenkään valinta.

Darneklej's Columbo

Ja vihjeen kirjoitukseen sain blogilta, johon tutustuin ensimmäisten joukossa aloitellessani bloggaajana. Naiset ja herrat saanen ylpeänä esitellä yhden suosikki blogeistani  Karvahelvetti . 

Blogissa viehättää raikas kirjoitus tapa, jota maustaa hienoinen huumori. Tottakai aivan ihanan Caron metkuja on jännittävä seurailla, mutta Pätkis ja Sinni kissat kuuluvat joukkoon tasaväkisinä seurattavina. Suosittelen sukeltamista valloittavaan blogiin.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Toiveita

Minulla on ollut viime aikoina rankkaakin, mutta nyt kaikki on päätöksessä ja meni syteen tai saveen, minä yritän. Sitähän ei laiteta, eihän, yrittänyttä. Onnea on ollut myös arvonnoissa, olen voittanut kahdessa blogissa palkinnon. Kun palkinnot saapuvat, kuvaan ne ja kerron blogeista joista palkinnot sain. Kiitokseksi.

Monissa blogeissa on ollut, myös suosikissani Luuhulluissa toive postaus. Nyt ajattelin tarttua härkää sarvista ja toteuttaa toiveenne. Ehdottakaa, kertokaa mitä haluaisitte minusta ja koiristani kuulla. Mieluiten koiristani, ihan pienesti saatan paljastaa jotain muutakin. Ihan seiska osastolle ette minua saa.

Ei muuta kun kommentoikaa seuraavat postaukset, valitsen kolme kiinnostavinta ja yritän saada niistä mielenkiintoiset. Samalla palkinnoksi linkitän bloginne ja kerron mikä minusta blogissasi viehättää, jos kuulut lukija kuntaani. Linkitän kuitenkin valitsemani blogin. Voi että, uusia lukijoita, tervetuloa suurella ilolla ♥







perjantai 4. lokakuuta 2013

Me ollaan lokakuisia

Edellinen teksti kirvoitti äkäisiä kommentteja ja kertoi lähinnä siitä kuinka kuuma peruna aihe onkaan. En enää sivua moista asiaa lainkaan, mutta olisi kiva jos joku muukin uskaltaisi sohaista ampiaispesään. Minulla kun on kavereissa kuitenkin käyttiksen omistajiakin ja valtavan mukavaa porukkaa ja koirat upeita. Se siitä.

Tänään ollut huono fiilis päivä ja syönyt erittäin sopimattomasti ja paljon. Lohtu ruokaa. Onko teillä havaittavissa ylen syöntiä murheiden aallokoissa. Onneksi koirat voivat hyvin, ainakin melkein. Tietäisikö kukaan mitään mistään, kun Jalolle ilmaantui nirhauma etutassujen väliin. Nyt siinä on tumma rupi ja kohouma, reunoilta punainen. Soittelin eläinlääkärille, mutta katsellaan. Betadinea ja bacibactia laittanut, mutta normisti olisi jo häipynyt.

Olisin saanut luonne testi paikan Niilolle kuun lopun lauantaille, mutta ollaan näyttelyssä. Sain kuitenkin vara paikan sunnuntaille ja ensimmäisen, katsotaan josko onnaisi. Kiva olisi testata Niilonkin mahdolliset puutteet ja onnistumiset. Kivaa viikonloppua kaikille :)