sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Oikeutta valokuville

Hieman harmittavaa taas valokuvien osalta.  Jälleen kuviani käytetty väärin väärässä paikassa. Ja kyllä jälleen kaapattu tästä blogista eli sinä jos olet jälleen tulossa vohkimaan kuviani voin kertoa että asia ei jää tähän !! Tarpeeksi ikävää että minun koiristani tehdään jonkun toisen ihmisen koiria mutta vielä erityisen paljon sairaampaa että kuvani esiintyvät valtakunnallisen eläinrääkkääjän sivustolla ja tämä asia valitettavasti oksettaa minua.  

Ensin en meinannut mainita koko asiasta mutta asian vakavuuden takia ajattelin päästellä hieman höyryjä. Kuinka monelle teistä on sattunut että kuvianne varastellaan ja käytetään luvattomasti? 
Nythän on paljolti otettu kantaa eläinrääkkäykseen, tekijöihin ja motiiveihin. Minä en tässä asiassa edes pysty ottamaan kyseiseen henkilöön kantaa. Tuskin kukaan meistä pystyy. Huomiota tällä haetaan, pönkitetään sitä nuppineulan kokoista egoa ja halutaan olla julkkis omassa sairaan mielen sopukassa. Säälittävää !!! 




lauantai 18. helmikuuta 2017

Koulutuksista

Kovasti ollut häslinkiä koiran kouluttamisesta ja yhdestä koiraleiristä. Yleensä en katso juurikaan mitään videoita jotka liittyvät koirien pahoinvointiin saatika puhtaaseen eläinrääkkäykseen. Tämän katsoin ja teki kyllä pahaa.

Kuuna valkeena en suostuisi koiraani tuolla tavalla käsittelemään sillä uskon että luottamus heitettäisiin samalla romukoppaan ikuisiksi ajoiksi. Kuitenkin jossain vaiheessa tulee se raja vastaan jolloin nakin heiluttelu ei enää toimi.  Asiantunteva kouluttaja osaa ohjata ilman ikäviä pakotteita tämän etapin yli.  Johdonmukaisella määrätietoisellakin ohjeistuksella auttamaan koirakon etenemistä vaativiinkiin harjoitteisiin. Kouluttajan parhaita palkintoja ovatkin sujuva yhteistyö ja mahdollinen menestyminen ihan kisa kentille asti.

Ja vaikka et olisikaan menossa kisaamaan kouluttajan innostuneisuus luo myös sinulle onnistumisen hetkiä. Pelkällä ilolla ei kuitenkaan päästä kovinkaan pitkälle sillä tavoitteiden saavuttaminen vaatii määrätietoista ponnistelua. Kuitenkin kaiken tekemisen tulisi olla reilua, johdonmukaista, oivaltavaa ja herkällä korvalla koiraa kuuntelevaa. Ohjaajaa väheksymättä.  Ohjaajan pahoinvointi, latistuneisuus luo pohjaa palamiselle jossa saavutettu etu jysähtää kattilaan.

Koiran koulutus on myös rotuun liittyvä tekijä jossa koiran omat luontaiset taipumukset tulee ottaa tarkasti huomioon. Saman rodun sisällä voi olla monenlaista kulkijaa ja se hienovaraisuus jota myös koiran lukutaidoksi katsotaan on erityislaatuinen piirre kenessä tahansa. Taitava kouluttaja oli sitten leirillä tai yksittäisillä tunneilla tulisi kaiken aikaa ottaa huomioon eläimen hyvinvointi, ohjaajan hyvinvointi ja koirakon luontainen kemia. Jos koirakko hortoilee eri päissä hihnaa ei väkivallalla saavuteta mitään hyvää. Tämä yleensä kertoo ainoastaan vanhentuneista tavoista jotka ovat yhtä kuin tietämätön/taitamaton kouluttaja.

Kouluttaja voi myös olla liian ilmeinen, liian helppo jolloin keskittyminen herpaantuu ja edistys tukehtuu. Kutsuisin koulutusta eräänlaiseksi terapiaksi jossa kaiken on natsattava yhteen. Välimuotoja ei hyväksytä ja keskeneräisyyteen ei jäädä roikkumaan. Se tunne kuitenkin kantaa pitkälle kun poistut tyytyväisen koiran kanssa reeneistä itsekkin myhäillen. Edistyttiin, onnistuttiin, katso mua silmiin tää on niin meidän juttu !!








sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Liikutteko

Idean tekstiin lohkaisin saksanpaimenkoira sivustolla esitetystä kysymyksestä. Mitä harrastatte koiranne kanssa ja onko nykyinen saksanpaimenkoira lihaksiton edestä. Varmasti joskus näinkin, mutta kavereiden päivityksistä päätellen kaikki puurtavat koiriensa eteen valtavalla innolla. Entä mikä on oikea kohtuullinen määrä liikuntaa aktiiviselle voimakkaalle paimenelle?

Omasta mielestäni satunnainen nurkan takana hihnassa pyyhkäisty lenkki ei todellakaan ole riittävä. Vahva koira tarvitsee varsinkin pentuna luuston kehittymiseen runsaasti vapaana olevaa juoksentelua. Se ei mene siitä rikki vaan vahvistuu.
Samalla lailla aikuisen terveen koiran on myllättävä hangessa, juostava sielunsa kyllyydestä väsyn rajoille saakka, kiipeiltävä kallioilla, maastoissa, hypittävä runkojen yli ja mieluusti usein viikossa. Hihnalenkit ovat vähän kuin rekvisiittaa, ylimääräinen mauste ellet nyt satu olemaan kuntoilu hullu kympin lenkkeinesi.  Tänään koska en pystynyt päästämään vieläkään Aapoa hankeen varpaan kynnen tervehtymisen takia sidoin kaksi vahvinta vyötärölle valjaat puettuina ja mentiin haipakkaa pitkin metsäteitä. Voin sanoa että väsyimme ja Niilo sai rallatella omaan tahtiin.

Meilläkin Nipan luusto nivelrikkoineen asettaa rajoitteita ainoastaan hyppyjen suhteen muuten en varo miehen menemisiä. Menköön juoskoot niin kauan kun jaksaa ja on jaksanut jo 8,5 vuotta. Ikinä en rajoittaisi kuin satunnaisen vamman vuoksi eläväistä paimenta. Siksi pieni hiipivä omatunto tulee toisinaan korvan taakse kuiskuttelemaan, muistitko mennä, liikuttaa, mitä siinä telkkaa tuijotat, mutta huoleta vaiennan äänen koska tiedän tehneeni parhaani. Päivittäinen liikunta noudattaa suunnilleen tunnin hihnailua, parin tunnin vapaana oloa minimissään ja päälle pissitykset, reenit ja leikit ! Entä teillä?