sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sunnuntai kivaa

Mä kunnostauduin tänään oikein urakalla. Vein ukot heti aamutuimaan retkelle saareen johon pääsee kivasti tukkipaikan kautta maitse. Talvella ollaan käyty siellä jäitä pitkin. Pari tuntia uiskentelua ja samoilua hyttysmeressä oli kivan kutisevaa puuhaa. Jalo jäi tosin rannalle ruikuttaan hotspot läikän takia joka on levinny puuttuvan lääkkeen takia. Kuka kertoo miksi ja mistä sitä Basibac puuteria saa vai ei saa enää milloinkaan ?? Surettaa koska sillä ja Betadine liuoksella homma on hoitunut nopeasti ja tehokkaasti.
Laittelin sitten betadinen jälkeen pihkasalvaa ellei jollain ole vielä parempaa ja tehokkaampaa keinoa?

Seuraavaksi suunnattiin kaupoille ja Aapon kanssa tehtiin kaikenlaista kaupan pihalla häiriössä. Kontaktin pitäminen seuruussa ei ole ihan maailman helpoin juttu ja ehkä on taas palattava hieman alkuun ja palkattava ruhtinaallisesti siitä katseesta. Saatava ukko oivaltamaan kuinka ihanaa hauskaa riemastuttavaa on vilkaista mamia.  Haluaisin upean seuruun kontaktin katkeamatta ja siihenhän sitä reeneissä tähdätään, mutta jotenkin siihen vaan aina kompastuu.
Jalo pääsi vielä mielipuuhaansa pyöräretkelle metsään.  Kuinka se nauttii ja kuinka minä nautin täydellisen kauniisti ravaavan koiran vierellä pyöräilystä. Täydellistä yhteistyötä, sielun ja mielen lepoa.

Sitten me mentiin puutarhaan istuttamaan kasveja, tällä kertaa laventelia. Musta tuli usean vuoden jälkeen hieman kukkahullu.  Muistin miltä tuntuu upottaa sormet kosteaan tuoksuvaan multaan ja laittaa kasvu alulle. Illalla ollaan vaan ja hei kertokaa seuruustanne ja siitä lääkkeestä jos olisi tietoa.






keskiviikko 25. toukokuuta 2016

M O I

Tuijottanut useana iltana puhdasta arkkia edessä. Mielessä kaikenlaista ajatusta ja jaettavaa. Kuitenkaan ruudulle asti sanat eivät ole purkautuneet. Kukaan jaksa lukea liibalaabaa kaikenaikaa jos silloinkaan. Itse etsin blogeista ennenkaikkea innokkeita, kokeiltuja tuotteita, uusia ajatuksia, innostusta ja elämän nälkää.

Erittäin hyvä kirjoitus on sellainen joka jää kellumaan ajatuksiin, muistuttaa vielä kauan ja narraa lukaisemaan uudestaan. Teillä monilla on sellaisia kirjoituksia. Ja vaikken aina ehdi kommentoimaan suosikit luen kuitenkin.  Tiedä lukeeko mua kukaan enää vaikka aluksi perustinkin blogin omien ajatusten virran selventämiseksi. Ja jos tämä tekele säilyy netin maailmassa voinhan sitä sitten kakkavaipoissani vanhainkodissa lueskella. Ei niitä kukaan vaihda kuitenkaan.  Kuvien myötä sukellan uneen etsimään teille jotain järkevää sanottavaa.







keskiviikko 11. toukokuuta 2016

SG 2

Aapo todellakin täytti vuoden 29.4 eli minulla on jo iso poika. Niin rakas ja ihana. Lisää ihanuutta saimme erkkareissa Aapon napatessa SG2 ja arvostelu on vielä hieman hakusessa. Saksankielentaitoni on lähes olematon. Handleri vei varmasti ja hyvin ja jos jossain on paranneltavaa se on avustaminen eli minun on petrattava. Toki Aapoakin on koutsittava lisää ja vielä hieman lisää.
Olen tulokseen niin tyytyväinen ja onnellinen ja oli miltei vaikea uskoa että kehässä tuo kaunistakin kauniimpi koira on minun Aapo. Kuinka luottavaisesti ja tyynesti siellä esiintyi ja edelleen siitä iso käsi esittäjälle. Lahden näytelmissä Aapolla oli myös handleri ja sekin meni niin hyvin että ei voi kun kiittää näitä tyyppejä jotka vaivojaan säästelemättä jaksavat.

Kuvista vastaa Sari K :) Kiitos