torstai 30. elokuuta 2018

Koiran kuulo

Koiran kuulo vanhetessa ja mistä sen huomaa. Ja missä vaiheessa kuulo on jo oleellisesti heikentynyt ja vaikuttaako se koiran arkeen.

Meillä olen huomannut vasta äskettäin Niilon reagoivan varsin laimeasti ukkosen kumahduksiin. Aikaisemmin pamaukset aiheuttivat voimakkaan ärsykkeen. Samalla myös televisiosta kaikuvat aseen pamaukset kaikuvat Niilon korvien ulottumattomiin.

Kuitenkin kuuloa on vielä tallella koska kutsuttaessa tuntuu ottavan vielä vastaan, mutta olen samalla alkanut lisäillä käsimerkkejä mukaan.
Myös äänen käytön lisääntyminen kielii kuulon heikkenemisestä . Olisiko niin että vanha koira hämmentyy ja on samalla hieman turvaton maailmassa jossa kaikkea ei enää kuule samalla tavalla. Ja mitä voimme tehdä asialle että yhden aistin heikkeneminen ei aiheuta koiralle epämukavaa ja hätääntynyttä oloa.

Tutut käskyt, kiitokset ja kehut missä ne ovat?  Tässä tilanteessa on tärkeää muistaa huomata vanheneva koira sanallisen kiitoksen sijaan hellällä kosketuksella. Ja samalla turvata mutkaton elämä äänin joita mahdollisesti vielä ottaa vastaan.

Kuinka teillä olette havainneet,  huomanneet koiran kuulon heikkenevän. Tapahtuiko se huomaamatta vai että monet pienet asiat avautuivat ja saivat selityksen. 

Haluaisin uskoa että turvattu arki pienillä helpotuksilla ja huomaavaisina eleinä mahdollistaa koiran täyspainoisen vanhuuden kuulon heikkenemisestä huolimatta.




           Kuvat Kristiina Kerttula kiitos ! 

torstai 16. elokuuta 2018

Mahdollisuuksien unelmaa

Kuuma kesä alkaa olla takanapäin ja se heitti eteeni kaikenlaista uutta. Opetti nauttimaan elämästä ja antoi mahdollisuuksia enemmän kun uskalsin toivoa. Se opetti nousemaan kuopasta ja näkemään auringonnousun ja uudesta kuopasta saatoin jälleen ihailla auringonlaskua. Kesällä Jalo myös täytti 8-vuotta, mun suloinen nallekarhu !



Itsensä kokoaminen palasista ei tapahdu hetkessä ja se tuskin on edes tarkoituskaan. On annettava elämälle mahdollisuus ja yritettävä pitää kiinni pienistä papanoista joita onneksikin kutsutaan.



Ihan ensimmäinen leirini sujui valtavan hyvin. Koko porukan voimin koirani ja minä nautimme leirin hengestä ja yleisestä mutkattomuudesta. Aikaiset aamut, myöhäiset illalliset, leirinuotio, lammen viipyilevä usva ja rauha. Rauha antaa tilaa mielensä olla , ajatustensa asettua, jalkojensa levätä ja silmiensä katsoa. Ehkä olen sittenkin leiri tyyppi ja tämän perusteella näitä saa tulla lisääkin. Pienet jatkot ovatkin jo luvassa ja se jos mikä on odottelemisen arvoista. Uskoisin että pojatkin kokivat jotain ainutlaatuista ja vallan hienosti mieheni käyttäytyivätkin. Kuvat puhukoon puolestaan.





Kesä on tuonut iloa, valtavaa iloa ja ystävyyttä. Aapo jatkaa kouluttajani kanssa reenaamista ja parivaljakko petraa kaiken aikaa. Se kaikki hyvä mikä Aapossa on, taitavuus, kiltteys ovat puhjenneet kukkaan. Sitä harvoin edes tajuaa kuinka siirtää kaiken omasta mielestään koiran harteille. Mielensä puutteet, ajatustensa harhat.  
Joskus on uskallettava antaa tietyllä tavalla periksi ja saada sitä kautta enemmän hyvää. 
Koirankoulutus ei voi eikä saa olla tasapaksua pakonomaista puurtamista jos keho ja mieli eivät jaksa. Enemmän saa irti kun luovuttaa rakkaudella ja voi kokea aivan uudenlaista onnea ja iloa koiran silmistä.
Olen niin etuoikeutettu kun on ihminen joka haluaa koirani ja minun parasta. Ja kun se päivä koittaa jolloin mieleni solmut aukenevat, mieleni tasaantuu ja tuulet tyyntyvät yritän uudelleen.
Nyt on valtavan hyvin. Aapeli on löytänyt valtavan innon, tahdon ja sen kaiken haluan pojalle tarjota. Itsekkyys ja uhma ovat tiet joita pitkin en tahdo kulkea.



Kristiina ja Aapo reenaa    linkistä VIDEOON !!


Kesän lopulla hyppäsin jälleen kuoppaan. Uskoin toivoin luotin enemmän kun järki koitti perääni huudella. Työpaikka johon solahdin ei vastannut odotuksiani ja me emme ollet toisiamme varten. Tänään uskallan jo sanoa ei kaiken uhallakkin. Mieltäni hoidan paremmin kuin koskaan ja jos joku kuiskuttaa korvaani ratkaisun olevan väärä tiedän mitä teen. 
Kukaan ei tee puolestasi kaikkea, itse on ratkaisunsa tehtävä sekä seisottava niiden takana. Mutta muistettava luottaa siihen mitä tuntee ja ennenkaikkea jos se tuntuu väärältä. Mikään ei voi olla ainoa ei edes vakituisessa työpaikassa jota tarjotaan.  On annettava lupa luovuttaa ja jätettävä taakse mikä ei koskaan ollut tai olisi ollut juuri minua varten.

Vielä tapahtuu runsaasti ihanaa. Suunnitteilla myös Nipan 10 vuotis juhlaa. Muistakaa nauttia elämästä, pienistä hetkistä, kiittäkää ystäviänne, rakastakaa koirianne tai lemmikkiänne, hassutelkaa ja murehtikaa mutta älkää jääkö kiinni suruun.  


Kaikista kuvista kiitos Kristiina Kerttula ! 





lauantai 16. kesäkuuta 2018

Häntä heiluen

Kyllä tämä tästä liikkeelle lähtee ja varsinkin kun laitetaan Aapo koirankouluttajani kanssa
asialle. Kaikesta näkee kuinka taitava Aapo on ja oikeassa ohjauksessa koirasta saa niin paljon enemmän irti. Koira syttyy aivan eri tavalla ja tahto tekemiseen on vahva.

Tavoitteet itselleni koiran hallintaa niin reeneissä kuin kisoissakin. Älä unohda koskaan koiraa !! Tehkäämme yhteistyötä ja vielä hieman enemmän yhteistyötä !! Älä unohda koiraa !  Opettele asiat niin että koirasi haluaa työskennellä kanssasi, ei niin että on ihan pakko ! Älä koskaan unohda koiraa ! Hallitse myös oma kisa/reeni jännitys. Motivoi koiraa ja innosta sitä haluamaan yhä parempia suorituksia. Ja lopuksi älä unohda koiraa !

Itse kokisin hallinnan pehmeänä käsitteenä jossa koira pitäisi pystyä kutsumaan  pois tilanteesta kuin tilanteesta. Meillähän se tilanne on usein ylimääräinen haistelu. Koiralle se taas loisi enemmän vapauksia kun se tottelisi halulla ja pakotta. 

Lisäksi koiran motivointiin niin reeneissä kuin kisoissakin minun täytyy puuttua. Koiralla pitää oikeasti olla niin kivaa että se innolla säihke silmissään tottelee tottelemisen ilosta.
Koiralle pitää antaa mahdollisuus nauttia reenaamisesta, kisaamisesta ja luottamuksesta ohjaajaan.

Johdonmukaisuus, reiluus sekä aito kommunikointi antavat koiralle lukemattomia keinoja joiden tuloksesta pääsette yhdessä nauttimaan ja niitä kohden suuntaamaan.

Reeni on parhaimmillaan yhteistyötä jossa niin ohjaaja kuin koirasi nauttivat. Kisa on parhaimmillaan tilanne jossa pääsette nauttimaan yhteistyön tuloksista !! 

Voisin miltei väittää ja väitänkin että Aapolla oli tänään kivaa, sikakivaa!  Ainakin ukkeli tuhisee melko väsynä pitkosellaan.  Kohti uusia haasteita ja unelmia. Niistä pian lisää.
Ja muutakin ihanaa tulee tapahtumaan kuun lopulla koiramaisissa jutuissa. Niistäkin kertoilen kuvien kera lisää.




lauantai 9. kesäkuuta 2018

Unelman perässä

Tapanani on kirjoittaa turhankin korkealentoista tekstiä. Yritän nyt välttyä kaikelta siltä ja tuoda ajatukseni tuoreeltaan selkeästi esiin.

Meillä oli unelma, minulla ja koirallani. Kehittyä itse ohjaajana, kuunnella koiraani ja edistyä jos ei suurin niin pienin harppauksin. Ajan kuluessa koira sisäisti ohjeita minä en. Viimein olimme kentällä vain kaksi toisilleen vierasta oliota jotka hämmentyneinä katsoivat toisiaan.

Minulla oli vielä aamulla unelma joka miltei sortui jo alkutekijöissä. Me kaikesta huolimatta lähdettiin yhdessä. Takaisin palasi vain hämmentynyt ja erittäin surullinen parivaljakko. Ne kaksi toisilleen vierasta oliota.

Kun unelmat sortuvat pala kerrallaan ja on pakko hyväksyä tosiasiat ja nöyrtyä niiden edessä. Se tunteiden vuoristorata joka epäonnistuneen kisan jälkeen vyöryy mieleen vaihdellen epäuskosta, häpeän kautta suruun kaataa alleen.
Ja edelleen minulla on hyvä ihan maailman paras koira jolle en osannut tarjota enempää. 

Ohjaajana en kyennyt tarjoamaan koiralleni tukea kun sitä eniten olisi tarvittu. Annoin kesken kisan pakan hajota omaan epävarmuuteen ja osaamattomuuteen. Annoin itseni ajautua tilanteeseen jossa kykyni ottaa homma haltuun katosi täydellisesti. Hukkasin kaiken keskellä koirani ja siinä samalla itseni. Ja samalla tietämättä tiedostin jo silloin että on aika luovuttaa. Kisaaminen ei ole vaikeaa silloin kun sen oikein oivaltaa ja näkee oleellisen ja keskittyy koiraan. Ja vain ainoastaan koiraan. Minä unohdin muutamassa epävarmuus kohdassa tämän ja lannistuin. Taitava ohjaaja korjaa, auttaa, näkee tilanteen ja puuttuu siihen välittömästi. Ja olen vahvasti sitä mieltä että vaikka kuinka et näytä pettymystäsi koiralle myöhemmin se vaistoaa sen. Siitä jää ikävä kisajälki. Kisajälki koiraan ja ohjaajaan. Jokainen epäonnistuminen kuormittaa seuraavaa kisaa ja sen vuoksi tasaiset varmasti tehdyt kokeet ja reenit ovat parasta mitä voit koirallesi antaa.  Tuloksilla ei ole niinkään väliä vaan sillä millaisen muistijäljen jätätte taaksenne. Jos  koiralle jää kisasta/reenistä epämieluisa olo kuinka se koskaan yltäisi tai edes tahtoisi samaan tilanteeseen uudelleen. En ehkä minäkään tahtoisi.  Tässä pohtimista pitkälle eteenpäin. Ja onko todella peli jo menetetty?



kuva Kristiina Kerttula


Yhden epäonnistuneen kisan jälkeen on aivan turha kitistä ja vaipua suohon. Silloin noustaan pontevammin kuin koskaan ennen. Ryhdistäydytään, korjataan, opitaan virheistä ja seistään yhdessä koirakkona entistä tukevammalla maaperällä. Meillä näitä kertoja riittää liikaa niin reeneissä kuin kisoissakin. Silloin luovuttaminen sattuu oikeasti. Luopuminen jostain tärkeästä ei voisi olla sattumatta jos sillä ei olisi väliä. Kun kuitenkin rakastin reenata ja toivoin onnistumisia enemmän kuin mitään.  Ja ne liikkeet jotka saimme suoritettua olivat pisteiltään kasin ysin tuntumassa. Olisin tarvinnut vain hieman malttia ohjata Aapoa. 
Suru siitä ettei kykene itselleen niin tärkeään jossa koira on osa sinua ja sinä osa koiraa. Se taianomainen hetki reenin tai kisan jälkeen. Minä sentään olen sen kokenut joskus ja jos se olisi minun käsissäni muuttaa asiaa tekisin kaikkeni tuon tunteen eteen.  Ehkä tapahtuu jotain mullistavaa ja käsiini tipahtaa avain jolla avaan jäykimmätkin lukot . Ehkä avain ei sovikkaan lukkoihin joita kurkottelen mutta annan itselleni luvan uskoa. 


Me olemme kuitenkin saavuttaneet meille suuria asioita BH sekä kaksi alo ykköstulosta. Se TK1 jäi kauniiksi unelmaksi ?  ja sen jahtaamiseen minulla ei ehkä enää rahkeita. Ainakin vahvasti tänään uskon niin. Tätä koetta odotin monet pitkät kuukaudet ja usko onnistumiseen eli vahvana. Me olimme kuitenkin niin lähellä onnistua. Siitä kiitos Aapolle joka kaiken sekamelskan keskellä kuitenkin yritti parhaansa. Olen niin kiitollinen että olet olemassa ♥  Vielä jonakin kauniina päivänä me olemme yhdessä ylpeitä toisistamme ja katsomme toisiamme silmiin paiskaten käsi/tassua vitsi soikoon !!! Vaikka kyseessä olisi kuinka pieni teko/tavoite hyvänsä. 



Kuva Kristiina Kerttula



maanantai 28. toukokuuta 2018

Veden lumoissa

r

Uiminen on kivaa  ainakin Aapon mielestä. Vielä viime kesänä en uskonut Aapelin oppivan edes uimaan näin kauniisti ja riemulla.

Tänäänkään emme tarvinneet leluja emme mitään kun poika kaarsi veteen yhä uudelleen ja uudelleen. Kauniit laajat kierrokset ja hyvällä tekniikalla. Viime kesäinen pärskintä ja purskuttelu on jäämässä pois ja matka lisääntyy. Ihan parasta.
Sen verran katsoin että yhdeksännen kierroksen jälkeen oli aika lopettaa ja jättää seuraavallekkin kerralle uitavaa. Uupumus saattaa iskeä äkistään myös innokkaalle uimarille.

Jalo miltei suuttui laiturilla ja komensi Aapoa pois. Herra hienohelmalle riitti että varpaat kastuivat siinäkin oli Jaltsille jo hieman liikaa. 

Yhtä kaikki vesi ja uiminen on elementtinä koiralle loistava tapa liikkua kuumalla sekä sopii myös erinomaisesti nivelvaivoista kärsiville.  


Kauniista taidokkaista kuvista kiitos Kristiina Kerttula.  Vesi on elementtinä kiehtova ja muodostaa kuviin  pisaroiden leikkiä.

Kuinka teillä uidaan? Leluilla vai ilman ? Kertokaa omien koirien kokemuksia ! 




keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Perhosen kevyesti kesään

Elämän monimutkaisuus eteen heitettynä kaataa väliin kaiken alleen. Ja kuitenkin kauniita päiviä hienojen hetkien muodossa kannetaan eteen. Osaisi olla ja nauttia hetkestä ja kiinnittyä siihen.

Olen kokenut useiden vuosien edestä kaikenlaista ihanaa ja mieliinpainuvaa. Loma jota ei kunnolla koskaan ollutkaan. Olen myös nauranut enemmän kuin koskaan ja kuitenkin syvällä sisällä on hentoinen kaipaus kaupan aikoihin. Irti päästäminen totutusta on yllättävän vaikeaa ja esteenä uuden kokonaisen elämän aloittamiselle. Työpaikkoja tulee ja menee mutta jos on kiinnittynyt sielullaan johonkin tärkeään ja lopulta sitä ei enää ollutkaan se koskee.


Koiranpojat voivat hyvin ja Aapo Aapeli täytti kolme vuotta. Niin rakas kiltti ja minun energiaani ja mielialojani vaistoava poika. Miellyttää kun surettaa ja tahtoo tehdä oloni kaikin keinoin paremmaksi. Oppi kunnolla uimaankin kesän laskeutuessa kuuman helteisenä.



Jalo ja Niilo kotoilevat varsinkin kuuman aikana. Niilon ihan paras paikka on oman kodin rauha ja käyskentelyt pihamaalla. Omaa rauhaa väliin kaipaava poika etsii oman paikan nukahtaa rauhassa hälyltä.
Jalo vanhenee arvokkaasti ja kesäkuussa juhlitaan 8-vuotiasta. Omat rakkaat keskellä pyörremyrskyä elämän huuhdellessa aaltojaan.



Yllä virallinen kolmivuotispäivän kuva.  Ja alempana lisää kaikista kuvista kiitos Kristiina Kerttula ♥







Elämän kauneus on pieniin hetkiin piilotettuna. Rauhaisa hetki kameran takana edessä auringonlaskun viimeiset säteet. Illan viimeinen kahvi tai ensimmäinen makkara grillistä ja joo uudessa elämässä sitäkin syön. Ja kaikista eniten minusta on pidetty valtavan hyvää huolta.  Niin hyvää että hämmästelen sitä ihan jokainen päivä. Se mitä meillä ei ole ei tarkoita etteikö meillä olisi .

Edessä on kaikkea ihanaa kesän aikana ja näihin hetkiin tarraan,  kiinnityn ja jään. Jään,  muistan ja arvostan. Kun muistaisimme ne hetket ihan pienetkin ottaa kiinni toviksi. Antaa rauha hetkelle ja katsoa silmiin. Muistaa nauttia ja päästää varoen lentoon.






maanantai 9. huhtikuuta 2018

Toko tottis ylös ja alas

Olen päättänyt kirjoitusten suhteen olla avoin ja rehellinen.  Tilittää kun on aihetta pään myllerryksessä ja tuoda julki tuntemuksia.



Meillä on vaikeuksia löytää yhteinen sävel reenaamisessa Aapon kanssa. Ei pidä käsittää etten pitäisi reenaamisesta, taidan pitää siitä ehkä liikaakin.  Toisinaan vaan unelmat ja todellisuus eivät kohtaa ja jättävät jälkeensä tyhjyyttä.
Neuvoista opeista huolimatta en pysty omaksumaan sitä yhteenkuuluvuutta koirani kanssa jossa olemme tilanteessa vain me kaksi. Se maailma jossa käsillä oleva hetki on elämäsi sen hetken tärkein. Hetki jossa luodaan eteenpäin vievää kannustavaa, positiivista elämäniloista reenaamista. Reenaamista jossa palkka, leikki ja vuorovaikutus kohtaavat koirasi kanssa. Siinä ei ole sijaa, ei tilaa miettiä eilisen askareita, huomisen murheita, on vaan käsillä oleva hetki. Hetki jonka hukkaaminen on nopeaa mutta takaisin saaminen vaivalloista.

Kun tarpeeksi monta kertaa hukkaat hetkesi palaat lähtöruutuun aina uudelleen ja uudelleen.  Mietityttää kuinka hukatuista hetkistä enää edes pystyy palaamaan. Pystyykö koira nousemaan lähtö ruudusta ja pystyykö ohjaaja nostamaan koiran lähtö ruudusta.

Minulla on hyvä tai paremminkin erittäin hyvä koira reenattavaksi. Kovin kiltti ja kovasti yrittävä. On lähes kauhistuttavaa hukata ja hävittää tämä lahja. Pelottavaakin ja surullista. Surusta kasvaa uusia kohtaamattomuuksia ja pelosta epäonnistumisia.
Noidankehä jossa leikin, palkan, kontakin, yhteen tekemisen kudelma hajoaa ja jäljellä on vain oma riittämättömyys.



Enää ei ole aikaa hukattavaksi, on ainoastaan toimittava. Paljosta olemme jääneet ja sitä aikaa emme enää saa takaisin. Voimme ainoastaan muuttaa käsillä olevaa aikaa ja tehdä siitä edes hieman paremman. Joskus vähemmän on enemmän ja muita suunnitelmia me emme nyt haikaile tässä vaiheessa.
Lohduttavaakin ettei enää tarvitse yrittää liikaa. Ehkä meidän kompastukset osittain johtuivat myös tietystä pakosta pään sisällä. Suorittamisesta tuli pakonomaistakin ja samoin minulle on käynyt esimerkiksi näyttelyissä. Esiin alkoi puskea tietynlainen rimakauhukin esiintyä koiran kanssa.  Jännitystä olen aina tuntenut kisoissa mutta se että se alkoi vaikeuttaa jo toimimista kentälläkin. En usko että koskaan tulen pääsemään kauhusta irti kokonaisvaltaisesti mutta pienissä askelissa uskoisin tallovani niitä kumoon.

Meidän pienet haaveet  tarkentuvat iloiseen yhteen tekemiseen, yhteen kuuluvuuteen ja ilon ja riemun löytymiseen. Se on ihan parasta tällä hetkellä jos pystymme sen löytämään. Joskus on luovuttava että löytää uutta. Uuden löytymisen kautta saattaa kasvaa jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta. Tätä lähdemme tavoittelemaan ja kun foxus on pikkiriikkisessä ehkä pettymyksetkin ovat niitä pienen pieniä. 
Haaveiden on annettava elää ja uskallettava antaa mahdollisuus löytää jotain uuden uutukaista. Siinä uudessa saattaa asua se pieni onni koirasi kanssa. Ja me löydämme vielä sen.

Kuvista kiitos Kristiina Kerttula

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Leikitään..kö



Palaan vanhaan aiheeseen ehkä siksikin koska siihen ei tunnu tulevan tolkkua.  Olettaisin leikkimisen olevan maailman helpoin asia ja ehkä myös luonnollisin tapa toimia ihmiselle.
Kuitenkaan se leikkiminä ei vaan puserru ulos. Senhän pitäisi tulla syvältä sisältä ilon kautta. Ei pohtimisen ja miettimisen tuloksena kuinka tässä nyt leikitään.

Hukkaako ihminen luontaisen leikkimisen ikääntymisen kautta vai onko sitä koskaan aidosti ollutkaan? 
Ja mitä on aito leikkiminen? Mistä se ilo kumpuaa vai onko se reeneissä iloa vai suorittamista? Ja voiko suorittaminen olla myös leikkiä ? Leikki sanasta tulee äkistään mieleen lapset puuhailemassa nukeillaan ja autoillaan. Kirmaamassa pihojen halki hippasilla ja jännittyneinä odottamassa piiloissaan löytääkö kukaan.

Onko leikki lapsen työtä joka aikuisella vaihtuu oikeaan työhön ja siihen suorittamiseen.
Voisinko vielä geelipallo kädessä palata takaisin lapsuuden pihamaille ja löytää sen pirskahtelevan riemun koirani kanssa leikkimiseen.  Minä aidosti haluan uskoa siihen ja antaa tilaa leikin vapauttamalle ilolle. 

Kuinka teillä? Onko leikkiminen palkkana, reenin jälkeisenä kiitoksena tms hankalaa.
Kertokaa kokemuksia kuinka juuri te leikitte koiranne kanssa. Reeneissä, kotona, pihalla.
Neuvoistanne on varmasti apua kaikenlaisille leikkijöille tai leikkimisen suorittajille ! 










tiistai 13. maaliskuuta 2018

Eräässä tarinassa uuden alku



Useat kuuluisat artistitkin tekevät paluun. Näyttävästi tai vaatimattomasti kuten minä. 
Ajattelin perustaa uuden blogin mutta sain vihjeen miksi. Niin miksi koska minulla on ollut ja toivottavasti tulee myös olemaan lukijat tallella. Ja blogi. 

Hivenen rikki useiden elämässä sattuneiden tapahtumien vuoksi palaan nakuttamaan ajatuksia. Koiranpojat jaksavat hyvin. Aapo aapeli reenaa edelleen minkä minä jaksan ohjailla. Jalo on oma rakastettava itsensä ja Niilo voi olosuhteisiin nähden myös hyvin.

Ensimmäisen kerran ehkä näinkin julkisesti yskäisen ulos kammottavan jo sanana konkurssi. Siihen pisteeseen ajauduin ja lopulta oli nöyrryttävä tosi asioiden edessä. Se että menettää jotain itselle niin tärkeää on vaikea edes pukea sanoiksi. Se vetäisee maton alta, kuristaa kurkkua ja saa maailmaan  tummia sävyjä. Niin tummia ja uhkaavia että ilman ystäviä siihen  ei olisi maalaantunut hivenen valoa.  Aurinkoa, iloa, toivoa ja uskoa.  





Jatkan kirjoittamista entiseen tapaan ja tulen uudistamaan ulkoasua sitä mukaa kun valo lisääntyy. Valo päivissä, ajatuksissa ja uskossa tulevaan. Pojat ovat vahvasti edelleen blogin kantava voima mutta pienin herkin tavoin uudistan myös blogin sisältöä.



Tervetuloa takaisin myös te jotka olette matkassani kulkeneet. Tervetuloa myös uudet seurailemaan blogia jos sivuille eksytte. 


Elämä on seikkailu ja uskallusten summa. Se on rakkautta ja  lämpöä. Kun uskallat antaa saat sen moninverroin takaisin. Käsi koiranpojan pehmeässä turkissa. Ystävän tuki ja turva. 
Pieni aavistus keväästä. Ehkä ne kurjetkin pian palaavat. Siinä kaikessa asuu toivo. 


Kuvista kiitos Kristiina Kerttulalle  🎔