maanantai 11. syyskuuta 2017

Haaveista totta

Pitäisikö laittaa ainoastaan päivitys onnellinen. Riittäisikö se tuomaan esille tunteen jota en vieläkään ihan taida uskoa.
Mä olen aika sitkee reenaaja mutta olen aina aliarvioinut omat mahdollisuudet kun tää kuitenkin jotenkin menee pieleen. Eilen ei mennyt pieleen lainkaan. 

Oikeastaan eiliseen kiteytyi vuosien haaveet, unelmat, toiveet. Kaikki se mitä olen salaa pienesti toivonut, ääneen uskaltamatta edes kuiskata. Se että me oltiin ehkä kerran maailmassa lähellä koirakkoa, yhdessä tekevää tiimiä. Kykenin kuljettamaan koiraa kentällä liikkeestä toiseen. Pystyin jopa kiittämään Aapoa muutamaan otteeseen. Ihan pienesti unohdin  muut ihmiset ja tartuin/keskityin hetkeen.  Se kallisarvoinen hetki josta ei ole varaa hukata sekuntiakaan koska sitä et koskaan saa takaisin.

Koiranohjaajana olen mallia ravisteltava aika ajoin. Ja voin kertoa että on ravisteltu mutta koen kuitenkin rakkaudesta lajiin ja puhtaasta hyvästä tahdosta. Itse tulen tekemään kaiken tarvittavan työn mutta en voi millään tavoin ohittaa/väheksyä kouluttajan tukea, turvaa.

Tuntuu kun olisi tunkenut itsensä ulos jostain itse luomastaan kuplasta. Kuplasta jossa leijailee mä en osaa/ei tuu mitään ja huomannut uuden maailman jossa leijailee me osataan/me yritetään onnistua !

Aapo suoritti radan mallikkaasti ja liikuttavinta oli ehkä yleisarvio 10. Siihen kulminoitui parhaiten se että olimme pystyneet luomaan yhdessä jotain ainutlaatuista. Meille isoa ja tärkeää.

Konaispisteet 189,5 sekä KP 12 koiran sarjassa ykkösinä, YKKÖSINÄ !! Me !! Oikeesti !! 

Kouluttajan kujeilun takia jännitin lähinnä olemmeko lähelläkään ykköstulosta ja se tunne kun seisoit viimeisenä vastaanottamassa meidän palkintoa.  Alokasluokan voittoa.  Aapon ja mun. Ehkä isoin yllätys mun koiramaailmassa ! Koskaan? :D

Palkinnon omistan yhtä lailla Aapolle ja mulle sekä Kristiina Kerttulalle. Mitkään sanat tai teot eivät voi kiittää tarpeeksi paljon tätä sydämensä peliin laittavaa koutsia. Ja mä jotenkin luulen että tarviin edelleen ravistelua ♥ KIITOS että olit jakamasssa tän tunteen kanssani. Paikalla kun pienistä haaveista kasvoi jotain suurta. Suurempaa kuin kykenin/kykenen tajuamaan.




lauantai 9. syyskuuta 2017

Asenteen metsästys ja syndet

 Elämä ei oo aina vaaleenpunasta vaan sen monia eri sävyjä. Takapakista toiseen myös koirankoulutuksessa ja joskus ihan oikein urakalla.
Kuinka sä päätät onnistua ja parantaa yhteistyötä koirasi kanssa ja sitten jokin suistaa taas jälleen kerran hakkaamaan päätä paksuun tiiliseinään.

Tänään paikkamakuu epäonnistui monin eri tavoin, mun asenne toisen koiran karatessa Aapon päälle, Aapon reagoidessa ja minun uhmakaskin reaktio vetää koira tilanteesta ja lähes paeta paikalta.
Vain reenikavereiden ja koutsin täpäkkä puuttuminen asiaan sai mut seisahtumaan viiimein sijoilleen. 
Se valtava suru, menetetyn pelko paikkamakuun suhteen oli tunne mielessä järisyttävä. Ja kerrottakoon nyt vaikka yleensä en näin tee, meillä on huomenna kokeet.
Olen saanut pariltakin taholta runsaasti palautetta asian tiimoilta. Ymmärrän kuinka eri tavoin minun olisi pitänyt toimia mutta en kyennyt. Elämässä todellakin sattuu monenlaista ikävää ja ei pelkästään koulutuksessa.  Se kuinka korjaat/hoidat vahingot onkin sitten omasta ja vain omasta itsestä kiinni. Tänään meinaan tarttua en todellakaan pulloon vaan peiliin. Kysyä itseltäni yhä uudestaan ja uudestaan kuinka olisin voinut toimia tilanteessa toisin.
Aapo on ansainnut taitavuudessaan sen kaiken hyvän ja edes minulla ei ole oikeutta tuhota sitä valtavaa työmäärää johon koultuksessa tähdätään.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä johon suhtaudun luottavaisen toiveikkaasti. Minä saan tarvittavaa tsemppausta joka varsinkin nyt on kullan arvoisen tärkeää. Jos jotain aion oppia omasta tavastani hoitaa tilanteita on päättäväinen asenne. Asenne jota ei jätetä kentälle, asenne joka kunnioittaa tilanteessa myös koiraa, asenne joka vaikuttaa reeni kavereihin, asenne joka määrittää koirankoulutuksen perusperiaatteet.

Repussa on jo kilpailua varten tarvittavat paperit, asenteen heitän vielä päällimmäiseksi ja pidän siitä tavattoman hyvää huolta. Kaveriahan ei jätetä !! Milloinkaan ! 

 Kuvat Kristiina Kerttula

Eikä unohdeta eilistä päivää Niilo Nipa mies täytti 9-vuotta!! Maailman kultaisin ukkeli, taitava ehkä jo nyt hieman väsynytkin. Hän kuitenkin pääsi reenikentälle humppaamaan pallon kanssa ja se oli hänelle kovin tärkeää.

Kaksi mahdottoman erilaista päivää tunteiden kirjoa liikutuksesta, surusta, epätoivosta. uskosta, toivosta ja pelostakin. Oli aivan pakko laittaa ajatusten myllerrys esiin jos vaikka pieni aurinsäde pilkahtaisi sateen keskelle. Ja pilkistäähän se jos itse luottaa ja uskoo !!