Lähtölaukaus kevääseen


Kuten kuvasta näkee Jalokin miltei hukkuu lumeen.Niilo sentään tomerana töröttää hangen päällä.Koira tapaaminen Jämsässä sujui Jalolta mallikkaasti.Riehakasta telmimistä koiralauman päästellessä energiat hankeen.Iltapäivä sujuikin unten mailla kunhan saatiin Jalo kammettua ensin autosta sisälle.

Vuosi todellakin vaihtui vauhdikkaasti,paljolti ei ole menneitä miettinyt tahi tulevia pohtinut.Posti laatikkoon tipahtanut numerolappu muistutti lähestyvästä näyttelystä.Kalenterissa merkittyinä koulutuksen aloitus ja hotelli varaus viestittää seuraavasta uudesta näyttelystä.Töihin sentään muistaa aamuisin lähteä ilman eri muistutusta.

Jalon ruokahalu on valtaisa ja vastaavasti Niilolla edelleen olematon.Tänään oli kuitenkin hyvä päivä,Niilo tyhjensi kuppinsa lievän houkuttelun tuloksena.Jalo oli siinä vaiheessa jo ruoka peräisillä.
Muuten viikon varrelle sujautettiin koirapuistoilua,työpaikka harjoittelu jatkuu ja aamu kävelyllä huomaa kuinka maisema alkaa pimeyden keskeltä nousta esiin.Neiti kevät on pian täällä.

Kommentit