Pitkässä viikossa

Tätä viikkoa en lähtisi hehkuttamaan.Odotettu torstai vapaa alkoi miellyttävästi ulkoilulla ja tarkoitus oli omistaa päivä poikien kanssa puuhastelulle.Kuukausittainen juurihoitokaan ei hetkauttanut,kaikkeen tottuu sairaalla tavalla.
Mielestä oli jo pyyhkiytynyt tiistaina startannut tokoilu,joka aloitettiin kävelyllä.Ensimmäisen kioskin kulmalla kajahti NAPS ja Jalon kaulapanta levisi.Kuvioon kuului edessä vilisevä ajotie sekä toisella puolella katua kipittävä koira.Nopean karjahduksen ansiosta sain villoista kiinni,mutta säikähtäneenä hermoilin varsinaisen tunnin.Tarttuihan se koiraan ja olimmekin sitten se "luokan häpeä pilkku". Uskomatonta kuinka oma käytös heijastuu peilina eläimeen.

Sain kuitenkin naputeltua pienen loman toukokuulle,johon sujautetaan parit näytelmät.Nouto ruokaa ja hotellin palvelut kolmeksi päiväksi,ihanaa.Niilolle varattiin myös mölli-toko huhtikuun loppuun.

Torstaihin takaisin.Pääni iskeydyttyä hammashoitolassa alas,hoitaja veteli hanskoja käsiin ja tokaisi "meillähän oli sitten hampaan poisto". Ei varmana,ihan vaan mukava juurihoito,neulat esiin!
Hieman myöhemmin poistuin hämmentyneenä yhtä hammasta köyhempänä resepti nippua tiukasti kädessä puristaen.Siihen jäi puuhastelut ja päivä vaihtui pilleri humalaan,jee.
Tänään olemmekin sitten ulkoilleet pitkän kaavan mukaan sadetakissa.Räntää räiskii kaikkialla ja suloiset pääsiäiskuvat voimmekin unohtaa.
                                                 
                                                   Kivaa Pääsiäistä



                                      
Ihania uusia kukkasia uusilla ruukuilla

Kommentit

  1. Onko tuo oikeanpuoleinen kodinonni? Yritin yhteen aikaan kasvatella niitä, mutta kuolivat aina, joten lopulta luovutin. Yritin ajatella positiivisesti, että ehkä meillä sitten oli jo riittävän onnellista. Rahapuukin on kitunut jo pari vuotta ja muutama päivä sitten heitin sen pois pelastettuani ensin siitä muutaman uuden taimen. Niitä rikkauksia ei vain vielä ole näkynyt...

    VastaaPoista
  2. Meillä lähti rahapuu kaksi viikkoa sitten
    kituneena muille maille ja kodinonnihan tuo
    uusi on.Vaatii kamalasti vettä,joten saa nähdä
    kauan tuokin raukka hengissä selviää.Tykkäisin
    kukista,mutta aika ei tahdo riittää niiden huoltoon :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥