Positiivinen vahvistaminen /pakote ??

Tämän päiväisen ja useiden muiden koulutusten takia olen alkanut pohtimaan. Kyllä huolella pohtimaan positiivisen vahvistamisen ja pakotteiden välistä eroa koulutuksessa. Onko tarpeellista käyttää pakotteita ja voiko positiivisellä vahvistamisella saavuttaa saman tuloksen. Ja entä onko vahvistamisella suoritettu onnistuminen koulutuksessa loppujuoksuissa hitaampaa, aikaa vievämpää ja sitä kautta omistajalle kunniakkaampaa. Voisiko livauttaa että pakote olisi eräänlainen oikotie onneen ?

Ja entäpä voiko saksanpaimenkoiraa kouluttaa miedommin menetelmin onnistuen siinä aivan yhtä hyvin kuin pakotteilla. Entä koulutuksissa alistuva koira omistajansa silmien alla tehden kuuliaisesti kaiken vaadittavan nöyränä. Vastassa iloinen hännän heiluttaja tekemisessä hieman skarpattavaa mutta ilon ja onnistumisen riemu katseessa.


Voiko ja pitääkö koulutuksissa olla tietynlainen natsi meininki ja kenen itsetuntoa sillä kohotetaan vai onko tämä totuus joka ei pala tulessakaan. Itse näillä nakin kappaleilla varustettuna tunnen välillä itseni hieman hourupääksi  kehotellessani koiraani suorituksiin. Minunhan pitäisi napautella metali kaulaimesta napakoita iskuja, karjua sopivin välein ja palkata patukalla hurjalla otteella. Entäpä onko ja kuinka paljon näyttelylinjaisia näette kiskomassa patukkaa kitusiinsa apinan raivolla.


Ehkä me jatkamme samalla linjalla pullat ja pallot taskussa positiivisessä hengessä ja matkaamme sinne kuuluisaan ilon kaupunkiin. Hieman haparoiden mutta matka jatkuu kaikesta huolimatta ja juuri siitä syystä.


Sana on erittäin vapaa Toivottavan vapaa. Antaa palaa.




Kommentit

  1. Menetelmiä on monia, riippuen pitkälti koiran tehoista ja ohjaajan tavoitteista koiran kans. Kunhan koira pysyy aisoissa ja tekemisen ilo näkyy, ollaan jo pitkälti oikeilla linjoilla. Saksanpaimenkoiria kun on laidasta laitaan, pitäisi koiran ohjaajan osata sopivin tie sinne ns. onneen. Oli se sitte karjuminen ja ketjulla aktivointi tai nakkien heiluttelu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mielipiteestä :) Tätähän sitä hoetaan mitä sinä itse haluat koirallasi saavuttaa. Kuka nyt ei haluaisi kisaamaan koska valtavan työn tehneenä haluaisi mitellä koirakkona . Mutta kisoihin ei hinnalla millä hyvänsä.

    VastaaPoista
  3. Jep järkikäteen, mutta kyllä nuo pakotteet ja niiden kautta vahvistamiset ovat monilla koirilla toimivampia. Pakotteiden kanssa pitää vain tosiaan pystyä pysymään rajoissa :) Ja pitkälti saksanpaimenkoirien koulutus eroaa mm.. tokon ja pk-tottiksen merkeissä

    VastaaPoista
  4. Tärkein on kuitenki se, että osaa valita omalle koiralle sen parhaimman tien ja hyväksyä sen, ettei kaikista koirista ole mihin toisista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista koirista on omalla sarallaan vaikka mihin ja kaikista koirista ei tarvitse olla kaikkeen. Yhden vahvuus on toisen heikkous ja toisinpäin ;)

      Poista
  5. Kiitos ja uskon todella että toimivampia juu mutta sitä en varsinaisesti hakenut, koska sehän jo tiedetään. Pakote sanana kalskahtaa jo ikävästi ja ehkä ihan alkukantaisista menetelmistä on tultu pehmeämpään suuntaan silläkin saralla :)

    VastaaPoista
  6. Ompa "tosi kauniisti" sanottu ettei kaikista koiristas ole mihin toisista on. Sanoisinko, että melkosta ylimielisyyttä. Jokaisella on vahvuutensa, se on kouluttajan taito osata kaivaa ne esille.
    Jos oletusarvo on vietti-pakko, kuulostaa ihan näitten "oikeitten" sakemannien omistajan jutuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt osuit oikeaan sillä tuohon juuri törmään usein, kaikista ei ole. Tietenkin tässä mitataan myös kouluttajan taitavuutta ja osaamista,mutta mielenkiintoista on se ero ns tavallisissa koulutuksissa koirasi on wau loistava ja oikeitten piirissä, taitaa olla peli menetetty tyyppi :D

      Poista
  7. Itse käyttäisin pakotteesta ennemmin sanaa huomautus, sellainen sen pitäisi olla. Nyppäisy siitä metallikaulaimesta hillitysti huomauttaisi vain koiraa. "Hei tuo on väärin, elä tee nuin." Huomautuksen jälkeinen toiminta pitäisi olla välitön palkka siitä, että koira muutti toimintaanaa huomautuksen ansiosta oikeaan. Myös palkkaamistapa on täysin vapaa. Se mistä koirasi tykkää eniten ja mikä on ohjaajalle luontaisinta. Ei voi olettaa, että se patukkariekutus on se mistä jokainen yksilö nauttii suunnattomasti. Palaten vielä tuohon huomautukseen tarkoitankin nyt vain pientä nyppäisyä liinasta. Jaktuva koiran läpsiminen, äänen korottaminen sekä hirmuinen liinan hervoton nykiminen kertoo vain osaamattomuudesta toimia koiransa kanssa. Omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan niin moneen asiaan, eikä ohjaajan hektinen käyttäytyminen ole ainakaan eteenpäin vievä tekijä. Omaa silmää miellyttää kaikkein eniten se, että tekemisessä näkyy koiran sekä ohjaajan yhteistyö. Ohjaaja ei ole koiraa painostava eikä epäoikeudenmukainen. Koiran ei pitäisi luimia ja "pelätä" milloin se tinttaus nokkaan taas tulee. Iloinen, aktiivinen ja ohjaajaansa keskittyvä koira on oikein iloista katseltavaa. Kun koiran ja ohjaajan yhteistyö, ohjaajan tieto siitä mitä tekee sekä suhde ovat hyviä, ei tarvitse yksinkertaisesti olla kovakourainen koiraansa kohtaan. Myös epäreilu käytös ohjaajalta koiraa kohtaan on hyvin väärin. Epäselvät toimintatavat, joiden seurauksena koira ei ymmärrä mitä siltä toivotaan, sekä vielä päälle koiran epämääräinen pakotesatsi eivät takuulla vie mitään asiaa eteenpäin. Koiralle tulee vain epävarma olo arvaamattoman ohjaajan seurassa, koska ei tiedä mistä hirmuinen sanktio tuli.

    Onneen on kyllä monta tietä, eikä mielestäni ketään pitäisi paheksua hänen toimintatapojensa seurauksena. Kukin tekee tyylillään ja koiralleen sekä itselleen sopivimmalla tavalla. Vaikka toinen tapa olisikin hitaampaa, voi se olla monella tapaa palkitsevampaa. Epäoikeuden mukainen ohjaaminen ei kuitenkaan ole minkäänlainen tapa, se on osaamattomuutta. :)

    -Ilona-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella mietitystä vastauksesta josta on varmaan paljon annettavaa myös muille :) Minä itse tiedostan puutteeni ja rajallisen aikani joka pitäisi hajottaa kahden koiran välille.Mutta vaikka etenemme tuskallisenkin hitaasti niin haluan kuitenkin koirieni säilyttävän iloisen luonteessa koulutuksissa.

      Syyllistyn kyllä epäselvyyteen mutta en paikkaa niitä pakotteilla, vaan kun huomaan homman menevän minun käyttäytymisen johdosta penkin alle, lopetan siltä erää johonkin ältsin kivaan juttuun ja palkkaan siitä.

      Tuo huomautus kuulostaa niin lempeältä, voisiko sen lanseerata kaikkien käyttöön? Tottahan toki saksanpaimenkoiraa ja muitakin koiruuksia pitää ojentaa että säilyvät yhteiskuntakelpoisina, mutta koulutus ei saa perustua pelkoon eikä pakkoon . Huomautukselle ♥

      Poista
  8. Kaikilla olikin jo hyviä vastauksia ja samoja mielipiteitä löytyi kuin itselläni. Tapoja niin monia ja aina pitäisi muistaa se että mikä sopii yhdelle koiralle ei vältämättä sovi toiselle ;) Esimerkiksi miun Hukka on hyvin ohjaaja pehmeä koiruus, joten sille ei sovi "rajut" pakotteet. Nyt ollaan sanallisesti sekä pienellä nyppäisyllä saatu hyviä tuloksia unohtamatta super hyviä palkkoja mitkä ovat Hukan kohdalla pallo ja patukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että kun olen seurannut koulutuksiasi näin blogin ja sivuston kautta, että olemme aikasti samoilla linjoilla. Minulla ei ole mitään tottista vastaan, mutta mikä siinä on ku tavis tunnilta palaa iloisena koiransa kanssa ja tottiksesta mieli hieman maassa, koiraniko vanha, aloitettava alusta, myöhäistä .. Minä haluan kuulla sen wau homman :)

      Pieni nyppäys on ihan ok, joudutaanhan sitä käyttämään jo tavallisella lenkillä, mutta kuinka usein näkee alistuvia koiria, jopa toko maailmassa :(

      Poista
  9. Itse kun olen käynyt erilaisia koulutuksissa ja seminaareissa niin yhdessä paikassa opetettiin että kun tehdään täyskäännös vasempaan pitää koiraa nyppästä nivus karvoista. Näin se koira sitten oppii nopeasti käyttämään takapäätään ja tarjoamaan oikeanlaisen suorituksen.. Noh minulla kun ei kiirettä ole koulutuksen suhteen en moista halua käyttää. Hyvin se Hukka oppi pallon avulla mitä siltä odotetaan ilman nivuskarvojen nyppimistä

    VastaaPoista
  10. No tätä nyppimistä just tarjotaan ja mä en vaan tykkää :( Musta ois kurjaa alkaa tukistella
    ukkoja ja siks toi kääntyminen varmaan on aika lennokasta :D

    VastaaPoista
  11. Mulla on koira, josta huippukouluttaja on sanonut, että siitä ei ole tiettyyn lajiin. Kyllä - minun koirastani ei ole. Sillä ei ole tarvittavia ominaisuuksia. Ei se ole kiinni kouluttajasta, vaan siitä, että koiralta puuttuu ominaisuuksia, joita saksanpaimenella pitäisi olla. En koe olevani ylimielinen, kun sanon että MINUN koirastani ei ole. En myöskään usko, että minun koirani on ainoa. Jos ei ole johonkin lajiin, niin sitten ei - so what! Sitten harrastetaan jotain muuta!

    Mitä koviin pakotteisiin tulee, ne on tietyntyyppisten ihmisten juttu. Ja saavat minun puolestani olla ihan keskenänsä.

    Se on valitettavaa, että joissain piireissä kilpailu ihmisten välillä on niin kovaa ja tulostavoitteet niin korkealla, että siellä lynkataan heti. Mullakin on jo 4-vuotias josta on jo vuosia kyselty, että millos sinä ne tulokset teet, et eikö olis ollu jo aika. Kokeneempien kouluttajien samanikäiset koirat on jo käyttövalioita. Surutta katsotaan vaan koiran ikää, ohjaajan taustasta viis. On kuitenkin totaalisen eri asia kouluttaa ensimmäistä koiraansa kun vaikka viidettään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Ihana että useat ymmärtää pointtini ja minulla taas ongelma saattaa olla siinä että se on aina muut jotka sanovat ettei koirastasi ole siihen. Nyt onneksi on jo parkkiintunut eikä itketä enää kovin :D Tietty joskus masentaa ku vuoden ikäinen alkaa olla täysin valmis kisaamaan ja itse raahustaa 4 ja 6 vuotiaiden kanssa kaukana kaukana :)

      Mullahan näitä koiruuksia on jo ollut, Jalo on number kuusi sakuista, mutta vasta näillä olen reenannut tavoitteellisesti, hieno sana :)

      Poista
  12. Hyviä kommentteja on jo tullutkin, ja samoilla linjoilla olen edellisen kommentoijan kanssa, että mun edelliseltä sakulta puuttui tarvittavat ominaisuudet suojeluun. Siitä ei vaan kerta kaikkiaan ollut siihen. No onneksi oli muita lajeja mitä harrastaa!! ☺
    Ja tää nykynen on saku on aika "pehmeä" tyyppi ja onkin ollut opettelemista, ettei käytä pakotteita, jottei pilaa koiran tekemisen intoa heti alkuunsa. Mutta eipä meillä olekaan mikään kiire mihinkään. Kilpaillaan joskus jos kilpaillaan. Jos joskus ollaan siihen valmiita. Mutta haluan nyt testata tämän koiran kanssa mihin päästään positiivisen vahvistamisen kautta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä kokeillaan myös ja onhan se todettu että Niilolla olisi antaa enemmän mitä kykenen hälle tarjoomaan ja Jalolla positiivinen vahvistaminen on ainut keino edetä edes jollekkin tasolle. Ja kuten sanoit kiire ei ole mihkään ja tää reenaus ja harrastaminen on vaan niin kivaa, seuraan innolla teitä ♥

      Poista
  13. EN sanonut mitenkään ylimielisesti tuota, että kaikista koirista ei ole siihen mihin muista on. Ensinnäkin terveys on etusijalla ja monesti tietyt lajit vaativat luustollisesti terveen koiran, jos haluaa kivuttoman ja mielekkään elämän koiralle :) Etenkin tämän rodun kohdalla terveyteen pitäisi kiinnittää huomiota ja päättää vaikka omat lajikohtaiset tavoitteet sen jälkeen, kun koira on kuvattu luustoltaan terveeksi.Vaikka kuinka taitava ja oman koiran tunteva ohjaaja olisi, ei kaikilla koirilla ole riittäviä puitteita !esimerkiksi! IPOon. IPO on hyvä esimerkki, koska kuormittaa koiraa niin fyysisesti ja henkisesti. Jos koira on todella herkkä, saa etsiä sille sopivaa maalimiestä, koska suojelu lajina on suhteellisen raju. En sillä sano, että suojelupiireissä koiria pidettäis huonosti, mutta koulutusmenetelmät poikkeavat suuresti esimerkiksi tokosta. Kaikista tärkeintä on, että koiran ottaessa pitäisi olla valmistautunut siihen, että koirien ominaisuudet poikkeavat ja pitää olla valmis tekemään kompromisseja, mm lajin vaihto. Aihe nyt karkasi käsistä, mutta kyllähän nämä koulutusmenetelmät ovat pitkälti riippuvaisia koiran ominaisuuksista :) Ja oon Ilonan kanssa samoilla linjoilla, että eihän pakote suoraan tarkoita mitään kamalaa riuhtomista, vaan on juurikin pieni huomautus ja sen jälkeen pitäisi tulla heti korjaava palkka. Pelkillä pakotteilla ei tosiaan saada aikaiseksi muuta kuin epävarma ja yhteistyökyvytön koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen ja minä olen kyllä ottanut ja tulen ottamaan terveydelliset seikat huomioon kaikessa käytössä koirieni kanssa. Vaikka hieman karkaakin niin jopa toko kaipaa hierontaa enemmän kuin ns kotikoira :) Ja kompromisseja on tarvinnut tehdä, Nipasta olisi kuten sanoin enempään kuin uskonkaan, mutta en voi rasittaa tokoa enempää ja Jalosta fyysisesti muttei ihan yllä käyttökoira ominaisuuksiin :) Mielipiteitä saa ja pitää olla ja kaikesta pitää pystyä puhumaan tai no kirjoittamaan .

      Poista
  14. Hyviä pointteja kaikilla ja erityisesti Ilonan kanssa olen samoilla linjoilla. Ja sitten täytyy muistaa jo rotukohtaiset erot koirissa ja ihmisissä, meeppä antaa jollekkin bordercollielle pakotteen niin koiralla on pasmat sekaisin heti. :D Meillä esim. Häjy alkoi pomppimaan seuruun juoksussa, pieni huomautus remmillä, eli nyppäsy niin loppu siihen, se ei tarvinnut enempään kuin sen yhden pienen huomautuksen ja ymmärsi asian. Toki siitä on tultava välitön palkka koiralla.

    Monella on myös pakotteista täysin väärä kuva ja moni tekee sen omaan makuun väärin. Hyvänä esimerkkinä meidän reeneistä yks koirakko, koiralla nokka maassa ja ei saa millään pois, yritetään houkuttaa ruualla, ei toimi. Mä olisin itse huomauttanut koiraa sillö nyppäsyllä, että nyt prkl riittää. Treenit on yhdessä tekemistä varten, ei nuuhkimista. Äh, kun voisi oikeen postauksen tehdä aiheesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Ilonan postaus oli mietitty ja huolellinen. Mä ton sun nyppäsyn ymmärrän mutta sä ymmärrät mitä mä en ymmärrä :D Koiraan esim kivulla kajoaminen on huh.

      Ja juu esim näyttelykehässä se koiran kuono olisi saatava sieltä todellakin pois ja kuule teeppä se postaus omasta vinkkelistäsi, innolla odotan. Aihe tuntuu kiinnostan useita :)

      Poista
    2. Mie en taas ymmärrä millä tavoin nyppäsy hihnasta tuottaa koiralle kipua? Eikai ne koirat nyt niin kipuherkkiä ole? Jos mulle itelle laitetaan ketju kaulaan ja siitä nyppästään niin ei minua ainakaan satu. Mutta kylläkin kiinnittäsin huomioni siihen nyppääjään. Eihän sen koiran ole tarkoitus lentää mitään niskalenkkiä siitä pakotteen voimasta. :)

      Suurimman ongelman koiran koulutuksessa nään, metodeista viis, on epäjohdonmukaisuus ja epäreiluus koiralle. Ne harmaat alueet ja tilanteet tuottaa koiralle vain tressiä eikä edistä koiran ja ohjaajan suhdetta. Pakotteiden huono puoli on että niitä käytetään paljon väärin. Nypitään vähän miten sattuu ja sillonkun siltä tuntuu eikä vahvisteta oikeaa. > Koira tressaantuu kun ei tiedä mitä siltä odotetaan. Kerää painetta eikä suoriudu annetusta tehtävästä jollon monesti pakotetaan vaan lisää. Väärin. Minun ihanne koulutustapani on opettaa koiralle asioita ja sitten auttaa sitä myös jatkossa tekemään oikein. Mielestäni on ihan reilua kertoa koiralle vaikkapa pakotteella että hei älä haistele maata. Silloin sen koiran ei tarvitse miettiä että niin mikä on sallittua ja mikä ei. Hyvä ohjaaja on mielestäni selkeä jolloin koira myös luottaa ihmiseensä parhaiten.

      Olisihan se hienoa jos kaikki koirat olisi niin ahneita että tekisivät ruuan perässä mitä tahansa, tai niin laumaviettisiä ja miellyttämisen haluisia että tekevät ohjaajalleen ihan mitä vaan. Tai niin pehmeitä ja ohjattavissa että niille riittäisi väärän asian huomauttamiseen pelkkä "ei". Muttakun näin ei aina ole niin koulutuksen pitää tapahtua koiran mukaan. Koirakon tavoitteet vaikuttaa myös. Joillekkin se täydellisen tottelevainen ja suoritusvarma koira on esim BH:n suorittanut. Toiselle se on lähteä maailmalle arvokisoihin. :)

      Poista
    3. Hyviä pointteja ja minä juuri edellisessä kommentissa sanoin että ymmärrän tuon nyppäsyn eli hihnasta mutta en käsillä. Ja ihan jo tavallisella hihnalenkillä joutuu tilanteeseen jossa joutuu hihnasta nyppäseen, mutta jos pitäisi alkaa karvoista veteleen, kiitos ei.

      Ja kyllä tavoitteita on useita ja kuitenkin loppupeleissä kaikista tärkeintä on että koira voi hyvin ja on ylipäätään olemassa ja katsoo luottavaisena sinua silmiin. Kisat ja näyttelyt ovat vain mauste yhteisellä matkalla :) ♥

      Poista
  15. En ole kyllä ite tavannu koskaa ketään joka antais pakotteen karvoista vetämällä?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥