Hubertuksen koirapäivä

Juuri kun luulit nähneesi kaiken koiratapahtumista niin yllätyt häkellyksiin saakka. Werhon kartanon koirapäivään lähdimme Aapon ja Jalon kanssa uteliaina.  Aamun pilvisyys vaihtui pian lokakuiseen auringonpaisteeseen joka kultasi pellot ja metsät.
Päivän aloitimme rallytokoilulla ja molemmat ukot selvittivät radan jokseenkin hienosti. Aapo ihan yllätti suoriutumalla melkeinpä loistavasti. 


Ihan en kahvia ehtinyt kitusiin heittää kun lähdettiin jäljestämään pellolle. Jokaiselle koiralle oli varattu oma jälki ja Jalon kanssa seikkailimme milteipä hukan teillä. Osittain kuivahtaneet lehmänpaskat sentään haistelimme. Aapo löysi jäljen lopussa ja ajoi lyhyen pätkän ihan oikeaoppisesti.


Jäljen jälkeen ehdin siemaista kahvit loistavasti järjestetystä kahviosta. Tarjolla oli leipää, keksejä makkaraa ja myöhemmin lounaalla evästä monenlaiseen makuun. 
Enempiä huiliskelematta lähdimme metsäradalle, jossa suoritimme joukon esteitä, ruutua, esineen noutoa, puun kiertoa ja aikaa radalle annettiin 10 minsaa per koira. Toki autoin parhaani mukaan Aapoa kolisevilla tynnyreillä ja teimme kaiken tason mukaan.
Kuvia metsästä en edes ehtinyt ottaa koska kahden koiran kanssa laukatessa meinasi kiire pukata päälle.




Tämän jälkeen nautittiin lounas kaikessa rauhassa ja päivän päätti Hubertuksen jahdin temppurata. Erilaisilla esteillä, korokkeilla, vesiesteillä rytmitetty rata oli koirille mielenkiintoinen. Palkintojen jako ja tuliaiset ruusukkeineen lopettivat onnistuneen päivän. Tätä muistelemme vielä pitkään. Kiitos :)

Kommentit

  1. Voih, tuolla oia varmasti ollu kiva olla mukana!

    VastaaPoista
  2. Siis mitä mitä?! Mikä tälläinen päivä oli, kuulosti kyllä erittäin mielenkiintoiselta?!

    VastaaPoista
  3. Juu sain todellakin yhden koirakerhon kautta kutsun ja en kyllä vastaavassa
    oo ikinä ollut :)

    VastaaPoista
  4. Olipas hirmuisen mukavan kuuloinen päivä! Viihtyisin tuollaisessa menossa mukana vaikkei sitä koiraa olekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todellakin oisit viihtyny :D Siellä tiluksia ja maisemia ihmetellessä ja syödessä päivä
      olisi kulunut siivillä :D
      Vastaan töistä terkuin Eija ja ukkelit

      Poista
  5. Siis ihan huippupäivä oli!!! Oli kunnia saada olla mukana. Ja radat selvitti ½ vuotiaskin avuilla ja uskon että koirilla oli myös antoisa päivä ja onnistumisen kokemuksia rutkasti. Meillä molemmat nukkui illan tuhisten :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos seurasta :) Oli niin kivaa ja joo Aapokin suoriutui hyvin :) Meilläkin
    nukkui molemmat ihan koko illan, mutta Nipa piti riemua yksin yllä :)

    Terkuin mä ja ukot sekä terkut Aidalle ja Fronylle ♥

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva idea tämä. Kunpa täälläkin olisi vastaavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saisi todellakin olla tuollaisia hieman kevyempiä joissa kuitenkin pääsee reenaan. Samalla
      saa itekkin tehdä muuta ku töröttää kentän laidalla odotellen vuoroa :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥