Eläinlääkärillä

Paljon tapahtuu kaiken aikaa ja jos osan kirjaisi paperille hampaanpoiston tokkurassa. Yritän täällä pitää sitkeesti kaikesta huolimatta putiikkia pystyssä Niilon kanssa. Niilohan sairastui jälleen eturauhastulehdukseen.  Huomattuani asian aloitin välittömästi antibioottikuurin ja monien vaiheiden jälkeen kaasuttelin eläinlääkärin pihamaalle Tardak-pistokselle. 
Meiltähän sitten Univet häipyi Jämsänkoskelta joka surettaa edelleen. Minulla on ollut kaksi vakiopaikkaa eläinlääkäri Padasjoella ja tuo Univeti, jonka etuina kuitenkin on nopea verenotto mahdollisuus, loistavat röntgen laitteet, Tapiolan suorakorvaus ja ukkojen tiedot useiden vuosien ajalta.  Tottakai voisin siirtyä seuraavaan Univettiin mutta matka alkaa olla kipurajoilla, satakilsaa suuntaansa. 

Tutustuimmekin Jämsän uuteen eläinklinikkaan ja palvelu oli sujuvaa ja mutkatonta. Aapo käväisi siellä terveystarkastuksessa sellaisessa ihan yleisessä.  Niilon kohdalla kaikki ei sujunutkaan koska Tardakkia ei ollut varastossa vaan kolmen päivän odottelulla olisin saanut. Sitten säädettiin. Haluisin vaan vakituisen pitkän suhteen eläinlääkäriin ettei kaikkea tarvitse alkaa selittää alusta. Lääkkeet saisi hieman halvemmalla suoraan tiskiltä mukaansa, sellaista elämän helppoutta.  Samaten punkkilääkkeet jouduin hakemaan kalliimmalla apteekista.


Kuinka teillä vakituinen eläinlääkäri vai sinne mistä ajan sillä hetkellä parhaiten ?? Ja erityisesti oletteko tyytyväisiä vai oletteko joutuneet vaihtamaan tietyn syyn/syiden takia ?


Tietoisku

 Tardak -hormoni ei ole kemiallinen kastraatio, kuten monet koiraihmiset ainakin keskustelupalstoilla luulevat, vaan se alentaa hedelmällisyyttä ja sukupuoliviettiä hetkellisesti (kesto yleensä 3-4vk). Kemiallisessa kastraatiossa vaikuttava aine on eri kuin Tardak -hormonissa.
 




Kommentit

  1. Meillä on vaki klinikka jossa käyty siitä saakka, kun Rocky meille tuli. Sen kanssa ei ole juuri tarvinnut kuin rokotuksilla käydä. Kaikkien muidenkin koirien kanssa siellä käyty. Joskus täytynyt käydä toisaalla, kun siellä ollut niin täyttä ja ei ole voinut odotella montaa viikkoa.

    Ite tykkään kans ku on tuttu paikka, he tietää meidät ja koirat ja lääkkeitä saanut yhdellä puhelinsoitolla, eikä ole tarvinnut käydä paikanpäällä kääntymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. justiinsa että saa lääkkeet soittamalla on ihan huikee etu :)
      Monta vaivaa on toistuvaa ja yleensä tuttu eläinlääkäri luottaa
      jopa omaan kykyyn arvioida koiran terveydentila nuissa tutuissa vaivoissa :)

      Poista
  2. Meilläkin on vakiklikinikka jossa käydään! Ihana henkilökunta. Hoisivat jo Jimiä aikanaan niin kunniakkaasti, että selväähän se oli mihin klinikalle Viskikin aina on viety.
    P.S. Meilläkin Viski sai juuri viikko sitten antibioottikuurin eturauhastulehdukseen + Tardak-pistoksen. Nyt on tilattuna hänelle jo sellainen kastraatiokapselikin. Haluan ensin sillä kokeilla että millainen tuosta tulisi jos siltä kokonaan pallit veisi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastraatiokapseli? Nyt lyö tyhjää, millään joo en haluisi leikata
      Nipaa mutta terveys tottakai etusijalla. Teillä on Viskillä sitten alkanut
      melko nuorella iällä :( Niilolla tää oli kolmas ja eka oli siinä kuus veenä

      Poista
  3. Meidän keskimmäisellä (iältään) koiralla oli tuossa 2014 loppupuolella eturauhasvaivoja. Eturauhanen oli melkoisen turvoksissa ja se aiheutti todella rajua pissailua sisälle. Poju aai Tardakin, mutta ei mennyt kuin muutama viikko, kun sama ruljanssi alkoi taas uudelleen - pissaa siellä ja pissaa täällä. Päädyttiin lopulta viemään Tahvo kastraatioon, niin pääsi sitten kertaheitolla siitä vaivasta eroon. Tahvo kun on sekarotuinenkin, niin ei tarvinnut pallejaan mihinkään :)

    Me ollaan kymmenisen vuotta jo käyty samalla eläinlääkärillä, joka on meillä kunnallisella. Aluksi käytiin usealla eri yksityisellä, kunnes sitten satuttiin kerran kunnalliselle tämän yhden ell vastaanotolle. Siellä sitten ollaankin käyty vuosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui sehän on ollut raju ku pissaa on tullut sisälle, meillä Nipa on pyytänyt
      ulos mutta yöt mennyt ihan ilman pissejä, tosin verilaikkua sellasta vanhaa ruosteenruskeaa verta olen lattioilta löytänyt aamuisin. Töissä ollessaan ekat päivät veri olikin huomattavasti punaisempaa. Tsemppiä meille kaikille tän vaivan kanssa ♥

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥