sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuussa soi blues

Elokuu maistuu sanana hikisen kesän lopulta, märkiintyvältä maalta ja sieniltä. Siinä on aina ripaus haikeutta, kaiken loppumisen tuskaa ja melankoliaa. Kurjet huutelevat jo pelloilla ja eikös ne puimurit ala öljytä jo koneitaan.
Tässä kohtaa koiraihminen virittelee aivojaan syksyn ja talven koetuksiin ja katse on terävänä jo keväässä. Paljon pitäisi saada aikaan ainakin teoria tasolla ja hallien lämmössä olisi kiva reenailla. Joo pientä toiveen poikasta viriää tämän asian tiimoilta. Oman kunnan puuhakkaat naiset yrittävät saada tyhjän hallin koirien käyttöön talveksi. Se olisi niin luxusta. Matkaakin työpaikalta vain pari hassua kilsaa.  Sitä ajatusta on vaikea edes uskoa todeksi.

Kalenteri täyttyy mukavan leppoisalla tahdilla ja lokakuun loppuun suunnitelmat ovat aika lailla hanskassa. Kovin hirmusti ei uskalla oman jaksamisen vuoksi pistää itseään likoon mutta ihan pakko olla kuitenkin motivoitumisen kannalta lukkari.

Kuinka teillä syksy vaikuttaa harrastusten määrään kesään nähden, lisääntyy vai vähenee ? Oletteko selkeästi halli vai ulkosalla tyyppejä ? 

Toivepostaus kysely kolmesta aiheesta saisitte valita , kysely tulee omaan sarakkeeseen blogin reunaan.







4 kommenttia:

  1. Ei meillä hirveesti vähene syksyllä ja talvella, ehkä päinvastoin, kun jaksaa paremmin kunnei ole niin kuuma. Toki pimeys tuo omat ankeutensa. Täytyy varmaan vuokrata tuo yksi lämmin halli niin pääsee vähän syksyn ja talven viimoja karkuun.

    VastaaPoista
  2. Te ootte ollutkin niin ahkeria 😊 joo kyllä kuumat pölyävät kentät vaihtaa mieluusti syksyn raikkauteen 😊 ja halliin

    VastaaPoista
  3. Meillä palvelijoiden harrastusmäärä kasvaa mutta kissojen vähenee ;) Eli kesällä ollaan yhdessä ja ulkoillaan, nautitaan kodista ja auringosta. Kun syksy tulee alkaa salibandyt ja muut treenailut ja kissojen ei tee enää mieli niin paljoa uloskaan. Täytynee kans virittäytyä tähän rutiinimuutokseen... pikku hiljaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana että teillä on ollut rentouttava kesä :) Toista se on meikäläisellä
    työpaikan helteessä, no jaa onhan niitä hetkiä ollut satunnaisesti :D Kivaa
    harrastuskauden alkua

    VastaaPoista

KIITOS VIESTISTÄSI ♥