Ajatelmia

Koira harrastus välineenä on monen kirjava käsite.  Useimmiten asiat ovat sopusoinnussa ohjaajan ja koiran välillä mutta joskus mennään rytinällä metsään.
Saattaa huomaamatta käydä niin että toiveet koiran terveyden, motivaation tai omien toiveiden välillä eivät natsaa yhteen.
Tässä tilanteessa monasti turhautuu ja kentällä nähdään kiukkuinen koirakko jossa kumpikaan ei tiedä kuka tätä köyttä vetää.
Toisaalla omistaja saattaa lisätä laumaa hakeakseen yhä paremman/sopivamman yksilön täyttämään vaateet joita omistaja on itselleen asettanut. Koira määrän hipoessa ylärajoja ollaan jo sietämättömässä tilanteessa. Yhdellekään ei tunnu jäävän omaa aikaa ja hutiloidaan suunnalla kuin toisella.

Koiran terveys on monen asian summa ja pettymyksiltä vältytään kun aletaan ajatella koiran parasta. Se laji johon olit intohimoisesti satsannut toiveesi voi pakon edestä kääntyä aivan toiseen suuntaan. Kaikesta huolimatta voitte löytää suurenmoisen yllätyksellisen lajin ja menestyä odottomattomalla tavalla.
Kaikista näyttelykoiristakaan ei suurista unelmista huolimatta tule kehän tähtiä jotka syttyvät loistoon. Pieninä annoksia näyttelyt ovatkin parhaimmillaan omistajan/handlerin yhteistyön unelmaa jossa koira nauttii esiintymisestä ja saamastaan huomiosta. Ihan paras palkinto.

Lajeja löytyy koira maailmasta valtaisasti ja suosittelenkin kokeilemaan, ihastumaan ja hurmaantumaan erilaisista tavoista harrastaa yhdessä. Pitää unohtaa pitää. pitää antaa itselle lupa saada ja ennen kaikkea pitää antaa koiralle mahdollisuus olla oma yksilöllinen itsensä.

Tätä rauhaa opiskelen sisäisesti kaikenaikaa ja täydellisyyteen on maailman verran matkaa. Vaikka se koira rakastaisi kuinka palloiluja pihassa ja samoiluja metsässä niin jotain pientä aktiviteetia varsinkin palveluskoira kaipaa. Sen tarpeen täyttäminen on meidän tehtävä tavalla jossa molemmat voittavat, nauttivat ja tuntevat huikeaa yhteenkuuluvaisuutta.

Monissa asioissa olen onnistunutkin sillä katse joka sulaa katseeseen lupaa tarjoaa antaa enemmän kuin uskalsin ikinä toivoa. Niin haluaisin olla noiden katseiden arvoinen.





Kommentit