maanantai 26. maaliskuuta 2018

Leikitään..kö



Palaan vanhaan aiheeseen ehkä siksikin koska siihen ei tunnu tulevan tolkkua.  Olettaisin leikkimisen olevan maailman helpoin asia ja ehkä myös luonnollisin tapa toimia ihmiselle.
Kuitenkaan se leikkiminä ei vaan puserru ulos. Senhän pitäisi tulla syvältä sisältä ilon kautta. Ei pohtimisen ja miettimisen tuloksena kuinka tässä nyt leikitään.

Hukkaako ihminen luontaisen leikkimisen ikääntymisen kautta vai onko sitä koskaan aidosti ollutkaan? 
Ja mitä on aito leikkiminen? Mistä se ilo kumpuaa vai onko se reeneissä iloa vai suorittamista? Ja voiko suorittaminen olla myös leikkiä ? Leikki sanasta tulee äkistään mieleen lapset puuhailemassa nukeillaan ja autoillaan. Kirmaamassa pihojen halki hippasilla ja jännittyneinä odottamassa piiloissaan löytääkö kukaan.

Onko leikki lapsen työtä joka aikuisella vaihtuu oikeaan työhön ja siihen suorittamiseen.
Voisinko vielä geelipallo kädessä palata takaisin lapsuuden pihamaille ja löytää sen pirskahtelevan riemun koirani kanssa leikkimiseen.  Minä aidosti haluan uskoa siihen ja antaa tilaa leikin vapauttamalle ilolle. 

Kuinka teillä? Onko leikkiminen palkkana, reenin jälkeisenä kiitoksena tms hankalaa.
Kertokaa kokemuksia kuinka juuri te leikitte koiranne kanssa. Reeneissä, kotona, pihalla.
Neuvoistanne on varmasti apua kaikenlaisille leikkijöille tai leikkimisen suorittajille ! 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥