Mä mistä löydän

Kulkiessani metsä teillä ja maalaismaisemissa pohdin usein samaa asiaa. Toistuu myös kaupungissa tarpoessa että sisustus ohjelmia töllöttäessä. Asuminen ja kuinka suuri unelma se onkaan. Päälle tulee vielä asuminen ja koirien kanssa asuminen.
Itsellä tuskin koskaan on ollut sitä must juttua. Aina on jotain pielessä tai sitten olen luonteeltani hieman valittaja tyyppiä. Kerrstalossa lapsena,vanhempien kanssa rivarissa,oma ensimmäinen rivarissa ja nyt pienessä talossa. Ihanaa on tilava pihamaa, jossa pojilla riittää puuhastettavaa. Metsään pääsee miltei ilman remmejä ( Niilo ) ja kukaan ei kyttää ikkunoista. Sitten tulee remontit ( kuka ne tekisi ) ja työ yhdistettynä koirailuun ei anna juhlinnan aihetta puun hakkuuseen tai valtaisaan pihamaan siivoiluun. Olisiko kerrostalo mitään ? No EI ! Rivari, joo, mutta mistä tiedän naapurin? Huoh .Ja iso talo maksaa.

Nyt tunnustan salaisuuden. Retkilläni hiiviskelen joskus tyhjillä pihoilla fiilistellen millaista juuri siinä talossa olisi asua. Muutama lupaava on tavattu ja yksi unelma seisoo korkean kallion päällä ihan omassa rauhassaan. Isot ikkunat maahan asti antavat poukamaan, jossa joutsenet lipuvat. Keskellä metsää ja kuitenkin hyvän tien päässä. Kuinka teillä, unelmassa jo sisällä vai  varpaat sojottavat  muualle. Ja kuinka otatte huomioon koirien tai lemmikkien tarpeet asuntoa valitessa.
Olenko muuten käynyt jo teidän pihalla??





Kommentit

  1. Mieluiten maalla, omassa rauhassa. Iso talo, isolla pihalla. Ei haittaa vaikka vähän välimatkaakin olisi maailmaan. Ainahan on autot keksitty. Hienointa olsii, jos olisi vielä talli pihassa, niin voisi yhdistää autoharrastuksen kotio. Ja järvi, ehdottomasti, vettä lähellä, niin kaikki olisi täydellistä. Vaikka nykyinenkin metsäinen rivarikommuuni on ihan ok, niin silti kaipaan enemmän omaan rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, luettelit kaikki toivomani elementit,paitsi en taida harrastaa autoja. Jos kävisi nukkumaan ja uniin saisi tulla se juttu ♥

      Poista
  2. Me ollaan nyt kuukausi asuttu unelmassa. Normaalin kokoinen okt omalla isolla tontilla. "korvessa" ilman katuvaloja, mutta lähimpään citymarkettiin 10 min valtatietä. Naapureita lähellä, mutta joka taloudessa vissiin koira, eli koirista tuskin saadaan kuulla. Ja isot metsämaastot ihan vieressä. tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että olette löytäneet oman unelmanne. Silloin on mukavaa olla kotona ja aina palata omaan pesään :)

      Poista
  3. Haaveilen joka päivä omasta talosta ja suurehkosta pihasta. Mutta vielä olen tuomittu asumaan Helsingissä kerrostalossa. Ikävä puoli täällä on se, jos landemmaksi halajaa, on tuomittu kökkimään ihan kamalissa ruuhkissa työmatkoilla :( Mieheni tuskin tule vaihtaamaan työtään vaihtamaan ihan pian ja oma tuleva kouluni on hänen työnsä vierellä. Tällä hetkellä asumme niin, että ajelemme aina ruuhkia vastaan.. Maybe same day..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haaveita pitääkin olla ja eikös siellä taasen maksa omat talot isolla pihalla jo maltaita :) Jos jotain hyvää niin sulla on palvelut ja hyvät ihan lähellä :)Ruuhkat ei oo kivoja..

      Poista
  4. Tervetuloa vain meidän pihamaille, taidetaan tosin olla hieman liian kaukana ;) Tilanne on meilläkin aikalailla kuin Sakulla, elämä hymyilee asumisen puolesta. Kyllähän se niin on että kaikessa on puolensa, mutta varmasti koirien kanssa paras vaihtoehto kun on sitä omaa pihaa ja rauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin että sulla on varmaan unelma alla, niin on kivan näköistä teillä siellä, mitä ihania pieniä paloja olen saanut kurkistella, ole onnellinen :)

      Poista
  5. Samapa se täällä, mitä monella muullakin: iso, pääasiassa valoisa piha, oma rauha (naapureihin sellainen hajurako, että saa kukin elellä miten lystää häiritsemättä ketään, vaikka vähän mölyäisikin ja juoksuttelisi koiria tontillaan vapaana pitkin päivää), tontti järven rannalla ja metsän laidalla. Ja ne isot maisemaikkunat, joita kukaan ei jaksaisi siivoilla eli olisivat alati täynnä otusten nenänjälkiä. :p Sama toive olisi ilman elukoitakin. Omakotitalossa asuin ihan pienenä lapsena ja sen jälkeinen elämä kerrostalokärsijänä ilman omaa pihaa ja rauhaa ei totisesti oo ollu mun juttuni. Ennemmin katuvalot, kaupat ja muut menot 20 kilsan päässä kuin seinän takana mölisevä naapuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, muakaan ei haittaa että ne valot ois automatkan päässä. Tosin ois kiva että sen matkan päästä löytys muutakin kun tää kirkonkylä, hieman kiitos isompi.
      Hih, en ees aatellu niitä ikkunoita ihaillessa että ne pitää pestäkin :)

      Poista
  6. Me asumme lähiössä pienoiskerrostalossa. Parveke löytyy mutta omaa pihaa ei varsinaisesti ole. Onneksi talossa ei ole lapsia niin aidattu iso takapiha on käytännöllisesti katsoen aina haluttaessa käytettävissä. Valitettavasti vain aita on sellainen normi korkuinen eli Rakkimus vetää siitä heittämällä yli ja tuleva pentu taasen pujahtaa helposti siitä läpi. Hallintakysymys, jep:D
    Lähistöllä on paljon pieniä hiekkateitä ja monenkokoista metsälamparetta ja kalliota eli oravia pääsee metsästämään ihan jo parin minuutin kävelymatkan päästä. Lähin iso marketti on kävelymatkan (3min autolla) päässä ja kaupungin keskustaankin on vain 5 kilometriä. Jokirantaan on parisen kilometriä.

    Suunnitelmissa ja haaveissa on about 20km säteellä kaupungista sijaitseva pieni omakotitalo metsäisellä tontilla ja riittävän isolla hajuraolla naapureihin. Jotenkin tässä on tullut huomattua että sakemanni ei ole kovinkaan monen lempinaapuri. Ihan kuin tuo nallekarhu olisi muka jotenkin vaarallinen. Pöh!
    Suunnitelmissa vaan ei vielä toteutuksessa lähinnä siksi että jälkikasvu on lentämässä pesästä ja tuntuu idioottimaiselta ostaa neljälle aikuiselle + koirille sopiva talo kun luultavimmin reilun vuoden päästä meitä on enää kaksi aikuista ja koirat.

    Tiedäthän, aamuvarhain aamutakki päällä ja iiiiiso mukillinen höyryävää teetä kädessä ja siitä vain ovi auki ja rakit pihalle... aaah, mikä aamu:D
    ... jep jep, sitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä pääsen sinne pihalle kahvimuki kädessä ja koiratkin pääsee, mutta miksei tunnu enää niin hyvälle, ehkä pitäis olla parempi talo mistä ulos kavuta :)
      Joo en kansssa itseäni nää kahden kanssa kirkonkylän keskellä asumassa vaikka kuinka ois parempi asunto alla. Yleisesti siis suurimman osan unelma on ihana talo rauhallisella paikalla, vettä ja aamukaste nilkoissa :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥