Lauantain pohdintaa

Sadetta on pidellyt, lähinnä kaatosadetta.  Toivottu ja odotettu torstain tottisteluun varattu koulutus jouduttiin perumaan yhteistuumin. Pienistä sateista en todellakaan välitä mutta taannoinen sade meinasi kaataa maahan. Juhannusruusu parkakin makaa oksat maata viistäen kukat riepoteltuina.

Kaikesta huolimatta yllätysvapaan johdosta ulkoilimme keliin nähden riittävästi. Muutakin kivaa sain ängettyä päivään ihan omaksi iloksi.  Pojat voivat hyvin ( koputtaa puuta ) ja niiden seurasta/seurailusta nauttiminen täyttää liikenevän vapaan. Jotenkin lohdullinen ajatus seuraa mieltäni, nauttiminen. Ei ole pakko puurtaa hiki hatussa tavoitteet silmissä vilkkuen vaikka niitäkin tarvitaan. Me tehdään mitä tehdään, mitä eteen tulee ja milloin tulee. Se pokaali ja pysti on kuitenkin vain ja ainoastaan hetken ilo ja jos matkalla kadottaa riemun rajattomuuden on hukassa.  Kaikista eniten nautin kuitenkin ukkojen kanssa matkalla olosta, perille pääsy ei saa eikä voi olla ainut päämäärä. Matkalla kohdatut ihmiset tekevät elämästä elämisen arvoista ja sanonta mistä tunnet sä ystävän pätee erittäin hyvin. Se ystävä pysyy, jaksaa, auttaa, tekee maailmasta hitusen paremman reenata ja tähdätä jopa niihin tavoitteisiin.  Onneksi minulle on sellaisia ystäviä tarttunut takinhihaan. Eikä niistä hevillä luovu eikä karvakorvista. Kivaa viikonvaihdetta ihan kaikille ♥