Syyskuun supinat

Tyhjä  sivu edessä on jotenkin pelottava. Se huutaa jotain sellaista elämää suurempaa tekstiä jota ei vaan synny vaikka ajatuksia pyöriikin päässä vimmatusti.
Kuitenkin me suoritimme Aapon kanssa yhden kurssin loppuun, ilmoittauduimme toiselle ja olemme ensi viikolla menossa kahtena päivänä Onnidogiin, onko kavereita tulossa?

Lajeiksi valitsimme turvallisen tokon, viehesaalistuksen sekä jäljestyksen.  Uskaliaina olemme myös menossa koittamaan möllitokoa joka tarkemmin ajateltuna hieman hirvittää. Kuitenkin me kokeilemme, elämä on tehty uteliaana elettäväksi ja suuresti ihmeteltäväksi. Eiks vaan?

Yhdestä näyttelystä pakitimme ja kahteen olemme menossa tai tarkemmin ottaen kolmeen, joista yksi on sakemannien erkkari. Siinä sivussa sain järkättyy itselleni ja ukoille loman. LOMAN !! Kolme vuorokautta hirsimökissä kosken rannalla, ihan valtavan siistii. Mä niin ootan jo lokakuun lähtöä ja meinaan ottaa päivistä kaiken mahdollisen irti. Illat kuuntelen kosken pauhua ja istuksin rauhaisana terassilla. Kodassa palaa tuli luoden hämärään iltaan aistikkaita valon ja varjon leikkejä. Ilma kipristyy viileydestä ja villatakin helmaa voi kietoa hieman tiukemmalle. Oi joi näitä elämän pikkuisia riemuja.  Ja koiria, mahdottomasti saksalaisia kaikkialla.







Kommentit

  1. Täällä kans tosiaan OnniDogiin tulossa! Ehtisköhän kakarat treffaa jossain välissä? :) Tokossa mekin ollaan Häjyn kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Eiköhän siinä välissä on mulla ainakin aikaa jälen ja möllin välissä :) Kiva
    nähdä :) :)

    VastaaPoista
  3. Mekin varmaan nähdään :D Mut on melko helppo treffata :D! Hiukkasen jännittää, mutta on niin antoisaa, että odotan kauheesti!!! -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan tunnistaa sut ja aapo ainakin 😊 sää tulee suosiin kaikki menee hyvin ❤

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta. Ja parasta tosiaan se että siitä voi nauttia yhdessä rakkaiden lemmikkien kanssa. Mekin päästään viikonloppuna miehen vanhempien mökille 3 päivää kun otetaan vähän pidennetty viikonloppu. Kiva päästä kun ei koko kesänä ennätetty! Toivottavasti nähdään kuvia teidän reissulta sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tekin pääsette nauttimaan :) Niin kivaa joo mä otan kuvia, paljon kuvia
      mökistä ja alueelta :) Mekään ei ennätetty koko kesästä nauttiin :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥