Tutkimuksissa

Loistavia uutisia eturauhas/virtsatulehdusten viidakosta.  Niilohan on tutkittu reilu puolisen vuotta suurentuneen eturauhasen ja pissatulehdusten vuoksi. On syöty parikin antibioottikuuria, tiputeltu verta lattioille ja löydetty virtsasta kiviä. Päädyimme pienen Hills kokeilun jälkeen ( ei käynyt meidän ukolle eikä edes auttanut ) Royal Canin Urinary nappuloihin ja huppista alkoivat tehota. Turkki voi hyvin ja nirppanokkainen Niilo on jopa suostunut syömään ruokaa.

Tänään kävimme sitten eläinlääkärissä ja ihmeiden aika ei ole ohitse virtsanäyte oli aivan puhdas. Ei merkkiäkään kivistä. Otettiin samalla laaja verenkuva ja kaikki arvot normaalilla tasolla. Itse aprikoin munuaisten toimintaa koska juominen on lisääntynyt. Pähkäiltyäni asiaa saattaa olla että juominen lisääntyy muutoinkin nappularuokinnalla koska raakaruuassa on selkeästi enemmän nestettä.

Samalla ultrattiin virtsatiet ja rakko ja mitään viitteitä kasvaimista ei löytynyt.

Jatkamme kuitenkin ohjeiden mukaan vielä näillä nappuloilla joskin saimme luvan lisäillä ruokaan jo hieman muutakin. Ja kivekäs jauhe on ollut jo käytössä muutaman viikon ja ruokaan olen varoen jo sujautellutkin maistuvuuden vuoksi hieman muutakin ruokaa. 

Hyvistä uutisista saa aina olla tyytyväinen !! 







Kommentit

  1. Mahtavaa <3 Sydän kevyempänä nyt kohti joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aamulla tosin verikoke tassu oli kipeä, särkylääkkeillä ♥

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥