tiistai 19. elokuuta 2014

Syksyn makua

Syksy alkaa olla käsillä ja muutaman päivän lomailua harrastan. Uskomatonta kuinka paljon saa aikaan kun työ ei sotke alituiseen harrastuksia. Niilon kanssa ollaan tehty päivittäin avoimen luokan liikkeitä ja Jalon kanssa jäljestetty. Vielä tänäänkin meinasin tehdä jäljen pellolle ja pyöräilemään olisi myös kiva ehtiä.
Äsken tosin palasimme kahden tunnin metsä lenkiltä ja nyt on hetki aikaa istahtaa. Hassua istua sohvalla keskellä päivää. Pelottavan outoa.

Suunnitelmia on ja muutama alkaa hahmottumaan. Jalolle BH koulutus alkaen syyskuussa ja lokakuussa esittelyä näytelmissä. Turisti matkaa Hyvinkään sakunäyttelyyn ja Niilolle mölli/avoimen luokan kisaa. Siinä ensimmäisiä ja unelmissa/haaveissa olisi jo vaikka mitä.

Olen kyllä oivaltanut että itselle saa ja pitää olla armollinen. Vaikka kunnianhimoisena tähtään aina kisoihin, niin kyllä koirasta saa ja pitääkin nauttia vaikkapa sohvalla loikoillen. Laiturilla maisemia ihaillen ja löntystellen pellon laitaa. Riittää että ne on.





19 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. :) Piti lähteä yrittää joko olis ees avo3 irronnu, koira toiminu treeneissä superisti, no tänää sit peruin paikan. :/ tiedä miten kauan kestää, että antura paranee, ontuuki vielä. Perhana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee, ja just ku ei pitäis. Älä murehdi kisoja, toivo ainoastaan että
      koira paranee ja ettei asiat kuiteskaan oo pahemmin ♥ Ite oon oppinut ajatteleen ettei mikään oo niin tärkeetä ku että lapset on kunnossa :)

      Poista
  2. toi saksanpaimenkoiran väri niin mätsää ton sänkipellon kanssa :)
    Ihanan syksyisiä kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin tekee ja ihana valo ja joo huomasikko, ennen ku aattelen BH koetta lainkaan
      niin vien Jalon sinne yksityiselle Jämsään koulutukseen ku on tollanen räätälöity juttu :)

      Poista
  3. Voi Jalo poikaa, on se niin komea ♥ ja hyvin olet kirjottanut tuosta, että koirista pitää nauttia myös arkisissa asioissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalo kiittää ja joskus kaikkien tavoitteiden keskellä pitää yrittää muistaa
      että kuten nytkin, Niilo nukkuu sohvalla vieressä, on vaan ♥ Tuhisee

      Poista
  4. Se voi olla Jalolle ihan hyvä tollanen tiivis kurssi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih, toivotaan, se on Marian koirakoulun kurssi ja just ehin töistä tai ku paan
      hiukka aiemmin kaupan kii Jämsään 17,15 :)

      Poista
  5. Sulla on kyllä niin komeat koiruudet!!
    Meilläkin alkaa rallytoko huomenna pennun kanssa.... Jänskättää jo valmiiksi! :)
    Minua kiehtoo myös toko, mutta ajattelin aloittaa rallytokosta, koska siirtyminen sieltä tokoon on helpompaa kuin toisinpäin. Rallytokossa kun on seuraamista oikealla sivulla ja sivulle tulokin pitää osata molemmille puolille jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja itsekin meinannut kokeilla Jalon kaa rally tokoa :) Kivaa teillä siellä tulee oleen ja
      kaikki uusi on aluksi kovin jännää :) Mutta jos ei kokeile, jää monta kokemusta väliin..

      Poista
    2. Uskaltaako kysyy paljon se hieno tatska maksoi?? Ite aatellu jo kauan ja viihdyin blogissasi tänään kauan, niin ihana pentunen ja kuvat mahtavaia :)

      Poista
    3. Se koiruustatska maksoi muistaakseni 350 €. Mutta on kyllä kaiken rahansa arvoinen!! <3 Nyt Jimi kulkee loppuelämän mukanani, muuallakin kuin pelkästään ajatuksissa ja muistoissa. Jimi oli mulle se "The Koira" <3

      Poista
    4. Kiitos, ei niin paha hinta ku aattelin ja todella, Jimin arvoinen ♥

      Poista
  6. Upeita kuvia upeasta koiruudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina ja toivottavasti teille kuuluu hyvää ♥

      Poista
  7. teidän koirat on söpöjä mul on koirakuume

    VastaaPoista

KIITOS VIESTISTÄSI ♥