Ruokinta

Minulla oli tämä postaus jo mielessä aiemmin ja huomasin että  Luuhullut ruokinta  tämän jo toteuttikin ja nyt on minun vuoro pitkästä aikaa.

Meillähän nappuloita ei enää varsinaisesti syö kuin Niilo eturauhas/virtsakivi vaivojensa vuoksi tosin kiviä ei enää ole. Kuitenkaan emme luovu vielä näistä mutta pystymme jo lisäämään ruokaan muutakin. Aapolla on varasäkki napukoita joita tykkää pari kertaa viikossa rouskutella jälkkäriksi.  Vieläkin huomaa pyrähdykset jolloin hän vaan tykkää ruokailla hieman enemmän.

Tässä Niilon käyttämä nappula ja onneksi maistuu myös hyvin aiemman Hilssin kokeilun jälkeen.



Aapon ja Jalon ruokavalio koostuu siasta, kalkkunasta, kanasta, porosta sekä satunnaisesti sisäelimistä. Luita emme käytä lainkaan sillä luu osuuden hoitaa luullinen lihaseos. Itsellä on kummallisia mielipiteitä joilla tuskin on mitään fakta pohjaa mutta suolitukosten pelossa emme käytä lainkaan luita. Pelkällä raakaravinnolla emme myöskään ole vaan kutsuisin ruokavalioa lähinnä sekaravinnoksi.  Tänäänkin kuppiin sujahti kanamunaa, porsaan suikaleita ja maksalaatikkoa.  Jälkkäriksi pari palaa näkkileipää.  Sekä hampaiden hoito luut.



Vitamiinit vaihtelevat hieman ja nyt on kokeilussa uusi vitamiini, edullinen raakaravintoon sopiva. Lisäksi sinkkiä, b vitskua ja Niilolle c vitamiiniä. Sekä Niilon nivelaineet.





Kaiken lisäksi ukot saavat satunnaisesti perunasoselaatikkoa, parsaa, salaatteja, porkkanaa keitettynä, riisipuuroa ( etenkin Niilo tykkää ), neuta ,  kalaa neuna että jauhettuna, kanansiipiä jauhettuina, lohi/riisiseosta, jäätelöä ja näkkileipää kuten mainitsinkin .  

Neut ja lihat tilaamme kerran kuukaudessa Vauhti Raksulta ja rahaa kuluu noin 100- 130 e. Tähän lisätään muut tarve aineet vitamiinit ja puruluut niin olisiko todellinen summa n 200-240 kk ! Koiria on kuitenkin kolme ja Niilon nappulat hieman nostavat kustannuksia.

Kuinkja teillä ? Millaisella ravinnolla ja vitamiineillä menette !    🍲 😋

Kommentit

  1. Mulla on ajatuksissa kans tehdä postausta Viskin ruokinnasta. Ollaan oltu vähän hukassa sen kans viime aikoina kun rupes yhtäkkiä turkki oireileen. Ehkä nyt jo löytynyt jonkinlainen balanssi..hope so...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina hankalaa teet niin tai näin, meilläkin Nipan virtsatiet sekotti pakan mutta muuten ruokinta on aika hyvillä holleilla. Onneks noi BW pojat kestää aika hyvin kaikkee paitsi Jaloon ei kannata tunkee nappuloita ne alkaa kutittaa, herkkä muttei allerginen :) Tee vaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥